Maanikko Maailmalla

Naamipäivää!

2011-07-04T12:31:00.000+02:00

Filmaten ja höyläten. Pikkuriikkinen pää ollut pyörällä. Vietinpä viikonlopun nyt kotonakin nimipäivähuumassani. Mansikkakakkua, kirppislöytöjä ja suurta juhlaa sekä pientä toipumista. Kalsa ilma heinäkuuksi, mutta mairea se ei haittaa.

Münchenin filmifestivaali tarjosi vain yhden filmin meille. Se kertoi Irakin sodasta palaavasta brittiläisestä naissotilaasta. Jätän analysoimatta. Le Havre piti käydä katsomassa nimpparina, mutta väsymys vei voiton. Nyt toki harmittaa, ettei viitsinyt raahautua paikalle. pöh. Olisi kai itse ohjaajakin ollut paikalla. pöh. Menetettyjä hetkiä. Enpä ehkä olisi pysynyt hereillä kuitenkaan.

Kävin ja kolusin Löndöötä, Bärliiniä, Ampsterdamia ja SuurSuomea. Pientä päätä pyörityttää ja kesä valuu käsistä. Palaan mielessä silti aina vielä Malesiaan. Niin kumma matka. Kiva!

Vaikka hyrrään ympäriinsä, on perus olo suuri passiivisuus. Sellainen tilanne työssä. Kirjottaisin vaikka blogiakin, jos olisin aktiivinen. Kekkaisin vaikka jotain kehittävää puuhaa. Niin. Keskityn vain pöhisemään pääni sisässä. On sekin jotain.

Kuala Lumpur on my mind:

Singapore: Little India, Fifty Feet Woman, Orkideapuisto, Pilvenpiirtäjät ja Moskeijat sulassa "sovussa" DisneyLand-tyylillä

2011-05-18T14:18:00.003+02:00

Home sweet Home

2011-04-19T14:55:00.001+02:00

Ei hometta, kylppäriötököitä tai viemärin hajua. Ihana Saksa ;)!

Huikea matka takana. Laskeuduimme saksan kamaralle sunnuntaiaamuna puoli kuudelta. München otti vastaan auringolla ja liki kesäisellä lämpötilalla. Pysyttelimme hereillä puoli yhdeksään asti illalla. Vasta sillon tuli pimeää.

Tehtiin ja nähtiin liki kolmessa viikossa niin paljon erilaista ja uutta, että on vaikea nähdä koko kuvaa. Ehkä se pian selkiytyy. Kaunis matka. Ihanaa ruokaa ja hui-hetkiä. Erilaista ja kaoottistakin. Aasia on aasia. On erilaista hikoilla kuin vesisuihkun alla aamusta iltaan ja yölläkin. On erilaista hengittää astmaatikolle hyvää kosteaa ilmaa. On erilaista elää ilman päätetyön ja istumisnökötyksen kahletta. Huomasin kroppaani kuuluvan mm. jalkapohjat, jotka ilmoittavat olostaan vaan kun niitä käyttää. Erilaista.

Nautin kuitenkin siitä, että tiedän mitä tapahtuu. Ankeaa ehkä, mutta todellista. ;).

Perjantaina Suomeen katsastamaan uutta perjantaina syntynyttä siskon tyttöä! Sviit! On kiva saada vajaan viikon välein kotiin tuloja. Minulla on kaksi kotia. kivaa.
Vaihdoin ekohengessäni taustakuvankin plokiin lumihangesta suihkarin pilviympäristöön. Ikuinen paha omatunto ja tajuaminen etenkin Aasian matkan jälkeen, miten maailma tuhotaan. Itse edesautan sitä näköjään parhaimpani mukaan. hoih.
Hyvää pääsiäistä tiput!

Hot hot hot ja hullun myllyt!

2011-03-29T12:06:00.000+02:00

Tänään klo 21.45 starttaa Luftwaffeni kahdentoista tunnin liidolle kohti Singaporea! Valtavaa! Tätä tarvitaan. Ei kiinnosta paksupohjakengät, eikä villakangastakit enää sekuntiakaan. Juoksentelen jo mielessäni rihman kiertämissä paratiisibeacheillä ja paahdun Aasian auringon alla. uh hei ja hurei. Luvassa kaikkea 25 ja 35 lämpöasteen väliltä. Hot hot ja HOTHOT. Hottiksin odottelee jo pian tuolla Lion Cityssä Intian matkalta selvittyään. Ylisanoja!

Hullun myllyksi käynyt tämä aika ennen lähtöä. Joutunut taas miettimään työtouhujen takia kaikki vaihtoehdot maan ja taivaan väliltä. Ulkosuomalainen on tyhmä sana, mutta kai sitä sellainen pitää myöntää olevansa. Olen sen verran ulkona, että pitää kyllä miettiä yksi tai kaksi uutta kertaa, jaksaisinko taas uutta maata. Hullussa myllyssä jyväsetkin lentää eli parhaat ystävänikin ovat kaikki liikkumassa oikeastaan pois Münchenistä. Se ei auta akanan oloa. yhyy. Vakaana strategiana on jättää kaikki mietintämyssyt villapipona Eurooppaan ja naaattia, naattiia ja olla vaan onnen myyrä koko pitkän loman ajan. Singaporen jälkeen luvassa tod.näk. se Tioman Island, sitten sademetsätutkailua, sitten ehkä kaupunki nimeltä Mersing ja vielä pohjana Kuala Lumpur ennen paluuta Singaporen kautta Germlandiaan.

Buttermilk Bisquits kirjoitti kanssa "ulkosuomalaisuudesta" ja nyt kun tässä on kaikkea mietittävää taas, rupesin tämänkin pohjalta miettimään mitä sitä omassa päässä oikeastaan liikkuu.
Ainakin tällaisia satunnaisia asioita tuli mieleen:

- Suomessa tomaatit maistuvat pahalle (=kovia ja vaaleita ja mauttomia)
- En tiedä pystyisinkö taas omaksumaan ja integroitumaan tarpeeksi muuttaakseni ihan uuteen maahan taas
- Olen älyttömän välinpitämätön tietyissä asioissa suhteessa suomalaisiin ystäviini (verrokkeina omanikäiseni naiset) ja luulen sen helpottavan paljon arkeani "ulkomailla"
- Saksa ei mielestäni ole enää edes mikään oikea ulkomaa.
- Suomessa vietetään aikaa kotona ja vain omien ihmisten kanssa, vaikka ei vielä olisi edes lapsia. Pidän siitä että ilmastokin tuo mahdollisuuksia viettää aikaa ihmisien keskellä esim. kaupungilla tai erilaisissa tapahtumissa.
- Saksa on ihanan halpa. Olen oikea pihi germaani-turisti kun olen Suomessa. En raaski tehdä mitään tai ostaa mitään tai syödä mitään. Ymmärrän ihmisten pysyvän neljän seinän sisällä.
- Olen liian "positiivinen" =hymyilevä ja iloinen usein sekä Suomessa että Saksassa. Molemmissa maissa tai sitten kaikkialla ihmiset keskittyvät pikkuasioista jupisemiseen ja perusvalitus on small talkkia. Kuitenkin perussosiaalisuudessa olen suomalainen, enkä oikein jaksa esim. sitä, ettei minun anneta mennä yksin lounaalle töistä jos joskus oikeasti ei jaksaisi puhua kenenkään kanssa.
- En jaksa liikuttua siitä, jos joku ruoka on vähän erilaista mihin olen tottunut. Voin mainita siitä, mutta en jaksa ulisten valittaa kovin kauaa.
- Pidän Etelä-Saksan ilmastosta ja vuorien läheisyydestä. Pidän siitä, että on kaikki vuoden ajat kunnolla, mutta ulkona voi kuitenkin olla. En kestä yli kahta viikkoa yli -10 asteen kylmyyttä enää. Minulla on aina muutenkin kylmä. Nyt huhtikuussa sormet ja varpaat saattavat sulaa. Täällä ne pysyvät sulana aina marraskuulle asti, Suomessa ne jäätyisivät jo syyskuussa.
- Ulkona syöminen ja juominen ja hyvä ruoka ylipäänsä ovat iso osa kaikkea. En ehkä niin kokkaile, mutta nautin siitä että Saksassa hinnat ovat sen verran järkevät että opiskelijankin kanssa on varaa nauttia ruokaa muualla kuin omassa keittiössä. Täällä on myös kaikki maailmat näytillä ja hyvä tarjonta.
- Mitä enemmän ajattelen Saksan hyviä puolia, sitä enemmän mietin jaksaisinko taas olla avoin kaikelle ihan erilaiselle ja uudelle uudessa maassa.
- Suomalaiset ikäiseni naiset ovat hyvin stressaantuneita ja suorituskeskeisiä. Usein myös hyvin kaavamaisesti ydinperheajatteluun ja perinteisiin arvoihin kallistuneita. Noissa asioissa ei ole mitään pahaa, mutta välillä tuntuu että ymmärrys erilaisille elämänvalinnoille on vähäistä. (Tämä on yleistetysti sanottu ja vain minun "ulkosuomalainen" mielikuvani kauempaa katseltuani)
- Tällaisen listan voisi toisenlaisena päivänä tehdä toisinpäin oikein helposti. Sellaisina päivinä vain Suomi on hieno paikka, enkä tajua ollenkaan mitä täällä teen ja miksi elämästä pitää tehdä niin vaikeaa pomppimalla eri paikkoihin, kuin missä on syntynyt. Heh hee.
- Ainiin, vielä: Saksalaiset miehet ovat arjalaisia tosimiehiä (heh hee)

Richtung Stubaier Gletscher°!

2011-02-24T18:58:00.000+01:00

Lefanderi ja Velsa ovat täällä! Jo junassa matkalla kentältä mairen majataloon ;)! Huomenna kohti Stubaita ja jäätikköä. Tilauksessa aurinkoa lumihupaa ja rentoutumista. Töihin vasta keskiviikkona! juhei ;). Alla kullan Corolla. ehee. Viikonloppua allihuuppa!

Maailmalle!

2011-02-15T13:07:00.000+01:00

Kansalle! Tekee mieli julistaa. Ojasta allikkoon ja allikon kautta laguunille! Sellainen on ollut vähän meininki. Sattuu ja tapahtuu ja vuoristorata heittää kierrosta. Nyt kuitenkin hihkun innosta -Maanikko Euroopan ulkopuolelle! Lennot München-Singapore-München ovat buukkauksessa ja paremmalla puoliskolla kuuluisan pikkuveljensä kanssa sitä edeltävä Intian kierros. Pääsemme Kaakkois-Asiaan kylläkin ilman pikkuveljeä, mutta onhan siellä London Sister korvikkeeksi!

Juuri täytin lomahakemuksenkin 30.3.-18.4. -hurrei! Lähtölaukaus siis 29.3. suoralla iltalennolla Singapuuriiin. uhei.

2010 vuosikatselmuksen jälkimmäinen puolisko taitaa jäädä pahasti työnalle. Ykkösosa kylläkin antoi itselleni paljon. Tuli katsottua kaikki kuvat läpi ja rakastuttua uudestaan omiin juttuihini. Itserakkaus on sitä itseään. ah. Nyt suuntaan yhdeksi yöksi kohti Brysseliä työmatkan nimissä ja onpa aikaa tavata serkkutyttöäkin ranskalaisineen illallisen nimissä. Onneksi kotiin pääsee kuitenkin jo huomenna, sanoo mahtimatkaaja.

Tioman Island vainoaa minua!! Ennen ajatustakaan lähdöstä ja nyt surffailtuani osuu tämä saari joka paikassa vastaan. Kummallista. Sinne kai siis on mentävä. Tässä yksi nettikuva vainoamisen todisteeksi.

Kuumetta

2011-02-02T00:06:00.000+01:00

Onhan sitä kaikenlaista kuumetta ;). Nyt podetaan sitä ihan oikeaa mittarilla mitattavaa ja ihan oikean angiinan takia. Olen tottunut vaan matkakuumeeseen. Vauvakuume on tuottanut hetelmää monelle lähipiiriin. On kaikenlaista kuumetta. Kuumeilen mennyttä ja tulevaa. Kai se on ihan tavallista, jos on jo kohta viikon makoillut kotona ja jäljellä vielä kaksi päivää lääkärin määräämää sairastelua. Hehe. Jo nyt alkaa heittää kierroksia. Ihan kivanlaisia vielä kylläkin. Soitossa Antti Ruisku ja viime vuoden kuva-albumeiden läpikoluaminen käynnissä. Taisi olla oikein kiva vuosi. Tässä tulee puolikas vuosimuistelosta.

2010 tammikuu

Uusi Vuosi Luostolla: äiti 60 vee

Päivä Axamer Lizumissa: seurana Uusi Soul Mate ;)

Viikonloppu Lontoossa: London Brother, London Sister, Grease + Darwin Centre

2010 helmikuu

Saksan korkeimman vuoren huiputus luottoseurassa: Zugspitze

Fasching eli Laskiaiskarnevaali & Biene Maja

2010 maaliskuu

Klubivieraita, New York Cheese Cake ja kauniita päiviä Münchenissä

Lindau ja kaunis Bodensee

2010 huhtikuu

Polttaritankotanssahtelua ja pääsiäistä. Kotikikkailua, Eläkeläisten keikka (noloa ;)) ja pyöräretkiä.

2010 toukokuu

VAPPU: Värikästä tärähtänyttä väkeä ja vesisadetta

Weekend Brillianttimus: Salzburg+München & Suloseuraa!

Polttaripirskettä

(Päiväristeily Tallinna +) Isä 60 vee

2010 kesäkuu

Edesmennyt Bonza Bonanza kukki suurena hääpäivänä

Futis ja MM sekä kova helle ja sisäpihani parvekkeiden "koristelut"...

Muumimaailma

2011-01-20T16:33:00.001+01:00

Sitä on tänään ihan yllättäen sellainen muhkean pyöreä ja ympyräinen olo sitten. Ihme ja kumma. Enkä ole siunatussa tilassa. Mietin vaan noita muumijuttuja ja sellaista. Kestihän tässä taas pari viikkoa angstata tätä täällä asumista ja tänne "ulkomaille" palaamista. Näistä ei puhuta ääneen, niin pakko kai sitten vaikka kirjoittaa tai. no juu. Tuntuu nimittäin helkutin typerältä haukkua sakemannille tätä maata ja kullata päässään ja jupinoissaan sitä pimeää ja kummallista maata, jossa ei puhuta vieraille ja kaikki syö samanlaisista astioista. Tuntuu ehkä vielä hölmömmältä selittää suomalaiselle sitä, kuinka mä en ehkä kuitenkaan oikeasti halua asua niin tylsässä paikassa kuin Suomi, jossa tomaatitkin maistuu pahalta ja kahvi saa irvistämään tai liki sylkäisemään. Vieläkin veemäisempää on selittää suomalaiselle, kuinka paljon kaipaan ruisleipää tai rakkaitani. Mitäs siihen voi vastata kuin voivoi. Turhauttavaa ja turhaa. Siksi parempi olla hiljaa. Kiroilu vasta alkaakin pään sisällä, kun vertaa herkullista ja halpaa ravinteliruokaa sakemannille kalliiseen ja pahaan suomalaiseen ravintolaruokaan ja edellisessä lauseessa on mankunut, kuinka haluan ehdottomasti nyt harkita sitä Suomeen muuttamista tai muuten jään ulkopuoliseksi elämäni tähtihetkistä....epäloogista ja huvittavaa. Kiittämätön ja mankuva paska. On toki muitakin asioita elämässäni kuin ruoka, mutta niiden arvostelu vasta onkin loukkaavaa. heh heh.

Sama se on kelle selittää. Ei vaan auta marista. Siispä totean, että aina on hyvin. Olla siellä missä myhäilevän maisun sisällä paistaa arjen aurinko ja naurattaa. (Myös eräs todetusti viisas henkilö on todennut, että rakkaus on päätös. Olkoon siis tyytyväisyyskin.) Muistakaa sarkasmi.

Sellaista ja tällaista joka päivä. Eikä niistä viitsi pihahtaa, koska ympyrä on tolkuton ja noissa mutinoissa ei ole mitään ratkaisua. Se vasta puuttuisikin, että muuttaisin Suomeen. Kaikki kunnioitus kaikille läheisilleni kotomaassa, mutta olen vakuuttunut semi-alkoholisoituneesta, yksinäisestä, masentuneesta ja erakoituneesta arjestani, jos muuttaisin Suomeen. Kukaan ei lähde kotikoloistaan, eikä niistä pois pääsekään koska lumikinokset saattavat tappaa jo ensiaskeleella ulos astuessa. Ollaan jo niin keskellä putkielämäsuunnitelman vaihetta, ettei kukaan enää istuisi kanssani iltaa tai viettäisi aikaa kaupungilla esim syöden, juoden tai muuten vaan meuhkaten (en minäkään viettäisi, koska pihinä en maksa kymppiä enempää enää mistään). Juhlia joutuisin joka viikonloppu yksin. nyyh. Urheilukavereita sitä kyllä tosissaan kaipaa ja saunomisseuraa, mutta viittaankin tässä yhteydessä saunaseuralaiselleni lähetettyyn mailiin, jossa on sitten se toinen mielikuva Suomessa eletystä vaihtoehtotulevaisuudestani/-nykyisyydestäni:

"Ja tosiasiassahan me ei väldee voitais treenaa yhessä, jos asuisin Hgissä, koska sit mul ois joku täydellinen ihana vaalea ja vähäkarvainen suomimies, joka haluaisi vaan hemmotella mua kahden kesken päivittäin ja silittelisi mun kultaisia kutrejani ja puhuisi minulle räggäyden kiältä eli suamea, eikä me voitais sit koskaan nähdä, koska mäkin eläisin mun "elämän ruuhkavuosia" ja sit vaan priorisoisin esim pullan leipomisen enkä sun kanssa meuhkaamista enää osaisikaan (saati sitten haukankasvattamista tai saunomista, koska mun täydellinen kuulas iho saattaisi punehtua)! " he heh . hih hiii.

Niin tai näin. Näitä käyn päässäni, vaikka kuinka järki sanoo jo neljättä vuotta, ettei kannata ehkä ihan joka päivä sortua näihin jupinoihin omassa kaalissa. Olen kyllä silti nyt tullut taas tulokseen tuskattomaan. Ehkä löysin zen-buddhalaisuuden tai sitten vaan olen sittenkin se positiivinen ihminen, jona olen joskus itseäni pitänyt. Kuitenkin osaan nyt (ja eilenkin) ajatella, että olen onnen plikka. Helpottavia havahtumisia ovat olleet:
- ystävien oikea olemassa oleminen; voin olla minä ja yhtä läheinen ja läheisempikin, vaikka (tai koska?) olen kaukana. Ja ne tulevat vieläkin vierailemaan!
- meikän heila on ihan yhtä kaukana omasta perheestään kuin minäparka, eikä se ole näin dramaattinen vaan soittelee ehkä useammin läheisilleen.
-työasiat olisivat todennäköisesti Suomessa ollessa vielä huonommin kuin nyt.
-täällä voin tehdä niin paljon helpommin monia, monia asioita kuin mitä kotomaassa; lasketella, harrastaa kylttyyriä ja matkailua ja olla muutenkin jotenkin silmät auki oikeasti uusille asioille kuin paikassa, jossa ymmärrän kaiken.
-vihasin sitä, että tajusin ja jouduin kuuntelemaan ihan kaiken mitä Hgissä teinit kälisivät bussissa. Täällä voin helposti lyödä tyhjää korvilla ja lukea kirjaani. Mitään ei mene sisään, jos en oikeasti keskity kuuntelemaan ;).

Aion nyt nauttia kesään asti vaan tästä löysyydestä ja epäkiireestä töissä. Katsoa sitten mitä minulle tarjotaan/tapahtuu hakematta sen aktiivisemmin töitä kevään aikana. Suunnittelen kivoja matkoja ja vierailuita ympäriinsä. Uskon oikeasti nyt hyvään. Koitan olla tuhlaamatta oloani negatiivisiin ajatuksiin. Onhan mulla ilo olla löytänyt toinenkin oikeasti iloinen otus. Tuplataan hyvää mieluummin kuin pahaa (kornia). Ja koitetaan pysyä tässä aikomuksessa. Pohdinta saa nyt riittää taas hetkeksi. On vaan välillä niin vaikea muistaa sitä yksinkertaista asiaa, että jos jotain joskus tosissaan menettää, niin se on se hetki, jonka pilaa itseltään miettimällä jotain negatiivista sontaa, jolla ei ole mitään muuta arvoa kuin jossittelu (eri asia, jos on oikeasti masentunut. Sillon ei auta tulppaanien ostaminen tai muumit. Tässä tapauksessa ollaan terveitä).

"On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi. "
Tove Jansson

2011

2011-01-13T15:09:00.001+01:00

Jaahans. Uusi vuosi. Se on numeronakin tuollainen piikikäs. Ainakin piikikkään näköinen. Alun jälkeen vähän pyöreä. Selkeä 2011. Onko meitä sitten kaksi? nolla? ehkä yksitoista mieluiten. Yksitoista ystävää. Niistä lähdetään ja niillä eletään. Ystävät kestävät, vaikka olisinkin 99% ajasta muilla mailla (=vääräuskoinen (?) uskomus numero 2.011).

Tunteellinen siili!! Se se ehkä on. 2011. Piikkikuoren alla siilin hellyys piili.

Yhtä epämääräistä ovat olleet nämä ensimmäiset kolmetoista päivää tätä vuotta kuin tuo alun numeroanalyysi. Silti se vain on niin, että mielestäni numerot ovat jonkun oloisia aina. Muuttakoon muotoaan. Annan luvan. Näyttäköön taivaan merkit ja talikynttilät! Mutta ei enää sitä papattihelvettiä, kolmatta maailmansotaa, jonka sain käydä läpi vuoden vaihtuessa. Iski hyperventilaatio, tärinä ja itkukohtaus. Se oli alku. Jatko on ollut liki laskua. Ainakin mäen. Päättäisin nyt niin, että epäonnen numero 13 on käyty, 13 päivää piikikkyyttä. Nyt alkaa se pyöreä ja leppeä osuus, hellyys. Näin on kirjoitettu.

Ei mennyt se alppiloma ihan leppeästi, eikä ihan helposti muutenkaan ajatuksien siirtäminen Suomen hangista mutkamäkeen. Yllätyin itsekin. Olen kiristellyt hampaita ja hermojani miettien missä, kenen kanssa ja miten pitäisi olla möllöttää pidemmän päälle ja sellaista megadraamaattista. Tuli vähän puun takaa tuohon mietiskelyyn alkaminen. Se yllätys siinä sittenkin järkytti. Enpä taida olla perhelomamateriaalia. Sosiaalisuuden intensiivisyys väärällä kielellä ja täysi yksityisyyden puuttuminen saivat pyörät pyörimään ja shokkisahan suhisemaan laskettelukin kun suoritettiin seitsemän henkeä käsikädessä. En jaksanut kovin hyvin, mutta nyt ehkä alan jo olla taas tyynemmillä vesillä, omassa arjessa ja pitkiä hetkiä rauhassa ilman sosiaalista pr-hymy-pakkoa. Parempaan puoliskoonkin pikkaisen preikkiä. Ei kai ole muuta vaihtoehtoa kuin katsoa mitä tapahtuu ja olettaa päättäneensä oikein. Täällä ollaan taas. 2001=ONNI? NOOI. Hmph. Ei ehkä toimikaan. Manataan se räggäys tänne kuitenkin taas kukoistamaan tuhkistaan. Näin on kirjoitettu.

Rikasta, rakasta uutta vuotta 11 ystävääni!

Loma loma loma

2010-12-22T16:39:00.001+01:00

Näin. On sitten päättynyt melko satavarmasti tämäkin 118-vuotinen tarina eli kyseisen perheyhtiön olemassa olo. Nyt umpitunnelissa. Meikä. Sentään punaviiniä litratolkulla tälle seurueelle lounahasta lähtien ja sen myötä lentokentälle ja kohti kotosuomea! jeah.

Lomatunnelma siis ja vielä joulun väreissä.

Käytännössä tarkoittaa virallisesti sanottuna "business as usual" johonkin kesä-heinäkuuhun asti kunnes diili on voimassa. Voin siis alkaa avaamaan virallisesti avaamaan silmiäni tai ylipäänsä miettimään mitäs nyt sitten taas. Hyvä kuitenkin positiivisesti ajateltuna tietää jotakin selkeää ennen joululomaa. Olen valmis kinkulle.

Hyviä pyhiä ystäväiset. Voikaa vilpittömän hyvin.

Meikä latasi töissä uutisportaaliin tällaisen "Season´s Greetings" -kuvan. Sopikoot tunnelmaan tai ei. Hyppyset himosi ladata jonkun "We are sold"-kuvan, mutta jätin tekemättä. Mairemainen ainakin tämäkin.

Päivä (/viikko) piparina

2010-12-14T16:44:00.000+01:00

Se on kyllä sillä tavalla. Sillä sipuli. Jos nousee väärällä jalalla, on turha kuvitella riemuvoittoja koko päivältä. Mistä niitä tulisikaan, riemuvoittoja (olen kyllä alkanut lottoajaksi muuten!). On niitä päiviä kun kaatuu maitotölkki heti alkuunsa ja suihkusta tulee vaan jääkylmää vettä aamusuihkuksi. Jatkona myöhästyvät junat ja liukastuminen toimiston ovella. Piparina koko paska.

Näitä on ollut tässä enemmänkin tarjolla. Lauantainakin päätin jättää avaimet kotiin, armahan matkustaessa Irlannissa ja kolmannen vara-avaimen haltijan ollessa muuten tavoittamattomissa. Hmph. Sitä oltiin niin sanotusti yön selässä sitten. Hopoti hoi. Sunnuntaikin iltaan asti kodittomana. Pääsin toki yöksi ystävän luo, mutta piti pelata aamuviiteen korttia ja juoda viskiä. Kerrankin kun olin kiltisti lauantaina tervehenkisen selvänä suht ajoissa kotiovella..pääsemättä sisään. Sunnuntaina piti tehdä ne huikean hurmaavat itseaskarrellut joulukortit. Sunnuntain kiertelin ympäri kaupunkia ilman kotiavainta tapaillen tuttuja ja tuntemattomia ja hukkasin sormikkaatkin. Oli kylmä. Tekemättömistä korteista tulee ketutus, koska tarvikkeet on levällään kuin esterin eväät meikä huoneen laattialla.

Leivoin muuten tässä itse ne piparit, jos en vielä ole hehkuttanut. Avainarmas ystävä auttoi. En ole kyllä raaskinut syödä niitä. heh. Lahjatkin alkaa olla pitkälti pulkassa, joten haluan jo sen LOMAN. Näitä irtisanomisilmoituksia ja lomautuksia ilmoitellessani olen jo aika valmista kamaa. piparipirjo. Olen purkautunut stressistä mitä kummallisimmin sijaistoiminnoin eli juurikin esimerkiksi keskittymällä myös työpöytäni suhteen joulukoristeluun ja jatkuvaan konvehtitarjoiluun. Tarjoilusta huolimatta, en ole tänäänkään puhunut kokonaista lausetta vielä kenenkään kanssa. On tämä ihme. Saa kyllä tuta suomalaisen sielunelämänsä. Enkä muuten puhu vieraille.

High lightseja on toki ollut ihan kamalasti myöskin, mutta öinen hetkeni ei juuri näe tällä hetkellä noita joulun tähtiä. Münchenin turisteja olen tavannut päivittäin mukaan lukien kurssikaverin siippoineen, lukiokaverin siippoineen ja siippani vanhemmat siippani ollessa näppärästi itse siellä Irlannissa (hyperkuumottavaa!). Ehkä moisen viikonlopun jälkeen onkin hyvä mököttää sosiaalisuudettomuudessa ja natustaa näitä Ikeasta ostettua Annas pepparkakoreita. Gille's pepparkakorit (myös ikeasta) eivät ole muuten yhtään samaa luokkaa, mutta käyvät kyllä hyvin ihan kekseistä yleisesti.

Pipareiden perässä nettiä kolutessani hoksasin missanneeni Hakaniemen hallin piparipäivät. Harmitus. Olisin ollut Suomessakin tuolloin!

Mainittakoon, että olen harjoittanut jälleen taidettakin (koska hehkutuksella saa aikaiseksi imagoa) ja lisäksi suunnitellut kaikenlaista kulttuuriproggista ensivuodeksikin. Joululahjakin "yhelle vaan" on lippu kivaan häppeningiin! Kerrankin kekkasin kivoja lahjoja, jotka ei edes suurenna mun monsteri-eko-jalanjälkeä. No kummipoika saa kyllä ensimmäisen ymmärretyn joulunsa kunniaksi todellisen turhakkeen; Puuha Pete kaivurin, joka seuraa ääntä!

Oh Tannenbaum!

2010-12-06T16:39:00.000+01:00

Alan olla joulunodotuksen kliimaksissa! Juurikin siinä vaiheessa, kun innostaa ja poskia punehduttaa, mutta kyllästymisestä ei ole vielä häivääkään!

Ei sitä itse tajuakaan, missä nuo elämän kulmakohdat ohittuu. Jossain vaiheessa on vain naksahtanut ja leivon pipareita laulellen ja askartelen kortteja. tidii. viri viri tööt tööt. Eipä ole kauaakaan siitä kun joulu sai vain ihon kananlihalle kinkkumaisuuden sijaan. Kummastuttaa. Yhtä vissi kuin suomineidon silmät ovat siniset, on meikän sielu sinivalkoinen tänään mustavalkoisuuden sijaan. Illalla aion olla nationalistinen hullu ja toivottavasti kaiken onnen hehkunkin rinnalle löytäisin jotakin sielukkaan tummaa murhetta podettavakseni. Ihmeitä näitä, joulun taikoja. Ainakin poltan kynttilöitä.

Viikko Suomen valkeassa pakkasmaisemassa oli vänkä. Näin myös joulun tähtiä eli ihkuli pihkuli ihmisiäni monia. Mustavalkoiseksi sanoisin kylläkin sitä pimeän kaunista maisemaa. Sinivalkoisuutta on kaiveltava. Palasin torstaiyönä pahasti myöhästyneellä koneella. Saksan oli sekoittanut lumi ja Suomen lentoemojen lakko. Osasin hihkua kotiinpaluutakin, koska täälläkin oli taikatalvi ja oikeat kinokset! oikein riemusta kyllä ratkesin sunnuntaina kun päivä oli vielä valoisa neljän aikaan startatessamme joulumarkkinakierrokselle. Ikuiseen pimeyteen sai pätkän lisää. Lauantaina paistoi aurinkokin, vaikkakin kyllä katselin sitä vain ikkunasta ja toisella silmällä uunissa paistavia pipareita.

Onnea Suomi!
Täällä soi toimistotytön head setin kuulokkeista kaikuu www.jouluradio.fi ja myhäily on silmiinpistävää. Odotan jotain isänmaallisuutta kuulevani, mutta tähän asti on tullut vaan kulkusten kilinää.

Nyt tulee räntää ja vettä taivosta sinisessä hetkessä. Näen siis vielä valkeaa jämää maassa ja taivaan värissä sinisen. Vaaleanpunaisilla laseilla värit vaihtuu kuin taikaiskusta. Suomi oli minulle ihanainen, mutta hurjasti hektinen. Taidan olla mummoutunut ja mukavasti mieltynyt tähän omaan arkeeni. Tältäkin voi näköjään tuntua paluu Suomesta. Johtunee siitä, että paluu jouluksi on lähellä ja siitä, että olen vähän viri viri tööt väsynyt. On hyvä olla. Mikään ei ole sitä miltä näyttää: opin että suomineidossa on jotain TURKULAISTA (menee pohja kaikesta ja joulumielikin häiriintyy).

Oh Tannenbaum saksaksi oli muuten eka kappale, jonka kuulin jouluradio.fi:sta pistäessäni sen päälle. Se nauratti, koska ukolla oli vahva suomiaksentti. hehe.

VALKEA UNELMA

2010-11-23T15:38:00.002+01:00

Täällä tulee lunta! Tuijotan tässä juuri ikkunasta kuinka märät rätit löytävät lätäkkönsä toimistotalojen keskelle. Arkista kauneutta. Silti ne lupaavat kai jotakin! Unelmaa. oi joi. Romantisoin ytimeen iskevän kylmyyden ja pistän ruusunpunaiseen uneeni vielä kirkkaan sinitaivaan ja silmiä särkevää aurinkoa. Näin. Vaihdoinpa lumihangeksi plokinkin takaseinän. Täällä tehdään virtuaalilumienkeleitä!

Minulla on stressi talvivarusteista. hehe. No ei vaiskaan. Mutta 1.-7.1.2011 valloitamme hiihtokohteen nimeltä Davos. Sveitsiläisillä on varppina hienot vehkeet ja meikämaire vetelee vanhassa vaelluspusakassa. nyyh. Sveitsin huiputuksia ennen otetaan uusi vuosi vastaan viiksulin kotikaupungissa ja ollaan taas yhtä jouluakin viisaampia. Tämä taitaakin olla vasta elämäni toinen uuden vuoden aatto ulkomailla. Thaimaassa aikanaan vietetty jäikin pitkäkestoisena traumana mieleen ;) ja päässä kaikuu vieläkin uuden vuoden toivotus: SAWADIPPI MAI KHAAAA!!! (kääk). Katsotaan mitä siis Baden-Württenberg saa aikaan. Joulu sentään Suomessa ja viiksuli isoisänsä luona Bodenseellä. Voidaan lähetellä vaikka joulukortteja ;).

Olen inspiroitunut katselemalla kuvamateriaalia lumimaisemista ja odotan näkeväni sellaisia jo torstai-iltana Helsingissä. Oheisessa kuvassa Davos imartelevasta perspektiivistä. Hiukkasen kyllä ehkä jänskättääkin, koska menossa mukana ovat sydänkävyn vanhukset ja joku perhetuttukin. iik. PR-hymy kestokäyttöön. Toivotaan, että siitä on joulun jäljiltä jotakin jäljellä. Jouluilme on aina jouluilme.

Meikän mieli myhäilee taas materiassa. Pitäisi saada se uusi laskettelutakki. Housut kyllä ovat ja jopa Haglöfssit. Tietty hamuan samaa merkkiä, mutta eiväthän ne mene päälleni tai sitten ne ovat niin miehekkäitä, että voipi tulla isompiakin väärinkäsityksiä mutkamäessä. hmph. Unelmoida voi silti.

MUUTEN: Pitihän se arvata! Olen syntynyt maanantaina. Siltä eilen tuntuikin taas....Maailma kaatui niskaan ja loppu oli lähellä. Heti näin tiistaina jaksaa jo unelmoidakin ja suunnitella tulevaa. Eilen ei ollut valoa tunnelissa, eikä edes sen päässä.

Mamikset esiin!

2010-11-22T16:21:00.000+01:00

Laardit vieläkin jäässä. Pyöräily ohuissa farkuissa ja liian ohuessa goretakissa on epäsuositeltavaa pakkasella. En vaan ällännyt, että talvi se täälläkin on! Mittari saattaa näyttää kuutta lämpöastetta, mutta tosiasiassa pihalla oli pakkasta. Siltä se eilen ainakin pyörän selässä tuntui. Minulla on nyt hieno uusi termomeetteri tällaisia tilanteita estämään. Se on lisko ja se killii ikkunassani! oh. Kertoo tosin miinusasteita keskieurooppalaisen lämpimästi vain 15 asteeseen asti, mutta plussa puoli kohoaa aina 50 asteeseen! greisiä.

Muutenkin viikonloppu oli yksi vuoristorata. Todella miinus viidestätoista plus viiteenkymmeneen. Taas. Suuria tunteita. Kai sen ihmettelyn voisi vain lopettaa ja käskeä omantunnontuskatkin tynnyriin. Kyllä sen kaikki jo tietää, että mittari nousee sekunnissa viiteenkymppiin jos vaikka käyttää fööniä. niin. Pistän joulupukin toivelistalle henkiset mamikset eli pitkätkalsarit. Läheisimmilleni ostan korvatulpat ja silmälaput. Pääsevät sitten vähemmällä. Ei siis mitään sen kummempia kylläkään tapahtunut, mutta kai tämä yleinen väsy ja työpaikkastressi tuovat parhaat puoleni esiin. Onneksi kerkesin kyllä kukkulallekin.

Yksiä high lighttejä viikonlopussa oli yhden kahvila-aamiaisen pannari ja vaahterasiirappi! Toinen oli yksi taidenäyttelypläjäys ja kolmas uimakeikka ja saunomisseikkailu Olympiaparkissa. Juurikin kuvassa esiintyvä inspiraatiosauna sai kaikessa hörhöydessään meikän verenpaineen ainakin hetkeksi laskemaan.

Myönnettäköön, että ohjelmaa oli ehkä vain liikaa tälle mummoutuneelle sielulle tai ainakin sen lauantai-illan aamuviiteen maailman parantamisen olisi voinut jättää vaan niille nuoremmille. Mieli on maassa ja pää painuksissa vain vähäisen unen ja ikuisen pimeyden takia. Eiköhän se pää tästä pystyyn saada vielä tällä viikolla. Suomiennuste lupaa -18 astetta ensi viikolle eli uusi liskomittarini juuri ja juuri näyttäisi lukeman. Taidan jättää liskoliinin kuitenkin kotikolooni paukatessani torstaina viikoksi supisuomeen. helei. Mukaan otetaan muhkeat mamikset! Kuva on yhdestä noista Pinakotek der Modernen näyttelyistä. Teoksesta tulee mieleen minä pienenä ja kaverina mielikuvitusystäväni. Onneksi olen saanut tässä välillä pari oikeaakin.

Kaniini ja Jokipiin Pellava

2010-11-12T13:06:00.003+01:00

Saksalainen terveydenhuoltojärjestälmä on jännittävääkin jännittävämpi. Arvostelemaan en ala, koska luulen täällä asioiden olevan aikalailla hoidossa verrattuna johonkin muuhun. Ehkä pidän järjestelmää omana koekaniininani ja samalla olen itse yksi pupuliini. Mukavata moinen.

Homma toimii pääperiaatteella, että omalääkärisi on vähän niinkuin äippä tai iskä eli vastuussa sinusta (kuinka aikuinen olenkaan). Se sitten lähettelee sinua ympäriinsä. Jos haluat mennä astmalääkärillesi, on paras mennä omalääkärin kautta. Muuten maksat kympin lisää vastaanottomaksua. Periaattessa kuitenkin pitää maksaa se kymppi omalääkärillekin, jos menet ensimmäistä kertaa kvartaalissa kenellekään lääkärille. Näitten kymppien perässä juoksennellaan sitten ympäri kaupunkia hyvässä tapauksessa. Naurattaa välillä. Vastaanottovirkailija saattaa vallan hermostua, jos haluatkin maksaa kympin vaikka voisit hakea lappusen joltain lääkäriltä, jolla jo kävit pari kuukautta sitten. Gynekologi voi siis määrätä sinut astmalääkärille, jos vain muistat siellä käydessäsi pyytää sen lapun mukaasi. huh huh. On aina myös mahdollisuus, että olen ymmärtänyt väärin koko järjestelmän.

Täällä ramppaan perjantait lääkärillä. Tänään kävin taas pissimässä purkkiin ja antamassa vertani. Kilppariarvot ja rauta tsekataan taas. Väsyttää hulluna vieläkin. Voihan se olla tämä marraskuu tai yksinkertaisesti vanhentuminen. Viime perjantain kävin punastelemassa komealla astmalääkärilläni Herr Dr. med. F. Schmidtillä (klikkaa vasemmalta TEAM. Kollegansa näkeminen aiheuttaa minussa aina kiusallisen naurukohtauksen), joka suositteli minulle ylivaikean pölypunkkiallergiani kolme VUOTTA kestävää siedätyshoitoa. HUH HUH. Näkisipä sitä sitten toisaalta hyvällä lykyllä ihanaista lekuria vilaukselta viikottain, kun pitäisi käydä vastaanotolla piikillä. Enpä taida moiseen alkaa, kun en oikeastaan tiedä missä maailman kolkassa sitä tässä kolmen vuoden päästä onkaan. Haluan sinne uudelle pölyttömälle planeetalle!

Eiköhän lopeteta tämä sairauskertomus. Pointtina oli jotenkin oikeastaan enemmänkin se, että olen ollut hirveän onnellinen siitä, että minulle on sattunut miellyttävät ja kivat lääkärisedät ja -tädit tässä vuosien varrella. Ainoa oikeasti kamala kokemus oli saksalaisessa sairaalassa viruminen noin vuosi sitten. Siinä sitä todella toivoi olevansa yksityisesti vakuutettu, jotta saisi vähemmän maahanmuuttajarasistista kohtelua. Tästä oppineena olenkin panostanut kaikenlaiseen byrokratiasuunnitteluun, jota syvältä sielustani asti vihaan. Yksityistä sairausvakuutusta ei sentään näillä tuloillani vielä ole, mutta erityisessä eläkejärjestelmässä jo lekoillaan! Taulukon mukaan elän muuten sittenkin 107-vuotiaaksi. Näin ovat saksalaiset steuerberaterit elämäni arvioineet. Pitänee ruveta ryyppäämään ja polttamaan enemmän päästäkseen täältä nopeammin planeetalle X tai taivoon ylipäänsä. hoh. En lähde kertomaan mielipidettäni siitä kuinka kieroa on mielestäni solmia eläkesäästämissysteemi 28-vuotiaana....

Olin muuten tässä pahaa arvaamattomana kiertelemässä hienoja kauppoja keskustassa. München on vähän sellainen Kukki&Verkakki-henkinen osaksi ja olen ihmetellyt tiettyjä kauppoja, joista kalleimman näköiset ihmiset aina tulevat. Päätin mennä katsomaan erääseen sekatavarakauppaan, mitä kaikkea ylihintaista sieltä löytyykään. Kassalle kiikutin ihanaisen kuumavesipullon villaisine pusseineen ja pellavapyyhkeet, joissa lukee silkalla suomen kielellä VALTION RAUTATIET! Kelatkaas tätä hetkeä. Absurdia seistä moisessa kaupassa Jokipiin Pellavien edessä ja tajuta lukevansa VR. Olihan ne pakko ostaa ja ihmetellä samalla, miksi ihmeessä joku saksalainen minkkiturkkihenkilö haluaisi kotiinsa moiset.

Tavarataivas

2010-11-08T16:58:00.003+01:00

Marraskuussa materia maustaa maanantain. Ei kai sille mitään mahda. Joskus roina vaan virkistää mieltä. Kun on pimeää ja sateista, on kiva kölliä kotosalla ja olla epäsosiaalinen. Jos köllii kotikolossa, on kotikoloa kiva puuhata paremmaksi paikaksi. Investoin epäsuhtaisen määrän varallisuutta viikonloppuna kotiroinaan. Kai kaikki on kuitenkin perusteltavissa ja parempi kai se raha on käyttää ennen kuin jäisi työttömäksi.

Vaihtelevasti läsnäoleva hyvä olo saattaa johtua ihku-ihanaisesta Tempur-tyynystä. Sitä on saanut ainakin hehkuttaa koko rahan edestä. Kahden viikon koekäytön jälkeen, en voi sanoa niskajäykkyyden ainakaan pahentuneen. Ehkä moinen tyyny kyllä aiheuttaa kuolemanuhkatilanteita, koska sitä vasten on huono nukahtaa välillä suulleen. Alussa Tempurista leijunut kuminen lemu sai myös kanssanukkujani ottamaan mielestäni liikaa etäisyyttä. Sitä sitten mökötin uuden kumikaverini kanssa kun oikea kumppani kuorsasi jo onnen unimaassaan. Meikä nukkuu kyllä vähemmät maskit naamassaan kuin tämä Tempurin mainosgiltsi. Ehkä siksikin uhri ottaa etäisyyttä. nyyh.

Syksyisin meuhkataan D-vitskuista ja valoarvoista sun muista mukapiristeistä. Enpä ole koskaan varsinaisesti kärsinyt pimeästä vaan lähinnä siitä keväällä iskevästä megaketutuksesta. Ehkäpä pitäisi kuitenkin kiinniittää siihen valovoimaisuutenkin huomiota. IKEAn sata tuikkua varmasti hoitavat homman. Ostin moisen pakkauksen ja lisäksi 20 kruunukynttilää lauantain ruotsalaistumishuumassani. Johan kelpaa. Tämä kynttilärohmuilu oli varmaankin jotain alitajuista pessimismiä liittyen uuteen huikean hurmaavaan kattolamppuuni. Lampun ostin perjantaina noin kolmen kuukauden harkinnan jälkeen. Haaveissa on ollut tanskalainen IQ-lamppu , mutta vastaavanlaisen kattoonkiinnitettävän palleron löytyminen PAPERISENA muovisen sijaan ja vieläpä saksalaisena tuotantona, oli pakko iskeä pankkikortti pöytään. Myyjä oli myös vaikuttunut tietäväisyydestäni. Skeptisyys ja pessimismi alitajunnassa vaan vellovat sen tähden, että sähköjohto oli lampussa oli liian lyhyt. Monteeraus kattoon ja sähköverkkoon osuvaksi voipi kestää sen samat puolitoista vuotta kuin tämä kattolampun metsästysprosessi.

Varsinainen onni se vasta koittaakin tavarataivaassani uudesta IKEAn BILLY-hyllyköstä. Näitä on kaksi vierekkäin; leviä ja kapia ja kapiassa MINUN asentamani lasinen ovi. Tummapuisena kuten sänkyni. Oih. Päällä telsuni, josta tänään katsellaan Bauerit aivan uusissa kodin sisustus -onnellisissa tunnelmissa. Oih. Kirjoja on kaappi täynnä ja vanhahan jo irtoili liitoksistaan. Suomessa on laatikkotolkulla autotallissa kirjoja, jotka eivät koskaan varmaan näe enää päivän tai edes kynttilän valoa. Toivotaan, että joskus kuitenkin. Jos näitä kirjoja ja reeveereitä on siunaantunut neljässä vuodessa taas tämän verran, ihmettelen vaan millä tavalla varastoin kirjojani jos elän sen nykyisiin elintapoihini pohjautuvan ennusteen mukaiset 84-vuotta. Hesarin sivuilla on testi.

Kymppiplussan tytöt

2010-11-03T16:58:00.000+01:00

Otsikolla "Kymppiplussan tytöt" oli vänkä kirjoitelma aamulehden sivuilla. Mullun vinkkauksesta päädyin tätä ihmettelemään ja ensiassosiaationi otsikosta oli jotakin aivan muuta, kuin koko jutun aihe. Mistäköhän sekin kertoo. Ei ainakaan arvosana- ja arvostelukeskeisyydestä. Kymppiplusssan tytöllä viitataan koulumenestyneeseen kilttiin ja mitättömään harmaaseen hiirulaiseen. Ehkä tuo otsikko olikin nerokas juuri piiloisessa monimerkityksessään. Siinähän viitataan juuri tähän pliisujen liiskalettien valtakuntaan. Minulle kymppiplussan tyttö on enemmänkin pliisu liiskaletti kuin hyvännäköinen bööna.

Voi jösses ja herramaar. Tuli vaan mieleen kauhukuvia, miten itse olisin teininä sopeutunut moiseen ulkonäkökeskeisyyteen. Siitä olisi tullut näppy jos toinenkin sielun syöveriin. heh hee. Eipä se herkkua ollut ysärilläkään, mutta en koe kovasti traumatisoituneenikaan. Ihme kyllä. Ulkonäkö se vasta sellainen veijari onkin, että siitä voisi vääntää juttua iät ajat. Olen oppinut, että oma kauneuskäsitykseni on ehkä ainakin eriävä, jollei väärä monessakin suhteessa. Pidetään nyt ne erityismieltymykset salassa henkisen hyvinvoinnin nimissä.

Kymppiplussan tyttö mielessäni joka tapauksessa edustaa mielessäni vain hyvän koulutorkan omaavaa kilttiä ihmistä, eikä mitään muuta. Tavallaan harmillista, mutta eipähän ainakaan samalla tarvitse olla hyvännäköinen kuin hyvän arvosanan saanut. eh hee.

Pitäisi ehkä suuresta mielenkiinnosta alkaa pitämään pientä kirjanpitoa siitä, paljonko rahaa menee keskimäärin hömppään ja paljon johonkin muuhun kuten ilmaston tuhoamiseen lentelyllä. Vielä enemmän kiinnostavaa olisi tietää, paljonko rahaa menee ulkonäköön ja mitkä asiat siihen lasketaan. Jokainen yrttitee tekee ihoni kuulaammaksi? ja hyvin keitetty kurpitsasoppa saa sääret kauniimman värisiksi? Tein muuten maailman parasta kurpitsasoppaa siinä Halloween-huumassani. Bileet jäivät väliin, koska taas petyin sosiaaliseen kanssa ympäriistööni. Harmi. Mutta plussan puolella ollaan!

"Mitä tein tänään"-listalla on näiden tuikitärkeiden nettiartikkeleiden diippiäkin diipimpien analyysien lisäksi esimerkiksi saksankielisten IKEA -videoiden katselu ja syväluotaaminen. Näin tärkeää on markkina-analyytikon työ. Lauantaina on mentävä tuohon ruotsalaiseen ihanuusmaailmaan, joten onhan tähän henkisesti valmennauduttava oikealla HJÄRLIG-asenteella. Vickankin kävi tervehtimässä Helsingborgilaisia Helsingissä, niin voinhan minkäin tervehtiä ihan ketä tahansa BILLY-hyllyä ystävänäni. Tähän väliin suosittelisinkin kaikille Vadelmavenepakolainen-kirjaa, joka riemuraikkaassa tunnelmassaan satiirisoi terävästi ah-niin-onnellisia ruotsalaisia ja saa oman suuni ainakin nykyään aina hymyyn toimiessani suuressa yhteistyössä ruotsalaisten kollegoideni kanssa.

Apinaorkesteri

2010-10-29T14:04:00.000+02:00

Päässä ovat soineet kultaiset kappaleet tenavatähdistä. Muutaman illan olenkin katsellut juutuubista noita hauskoja tallenteita, joissa taustalla kaartuu suuri huvittava sateenkaari. Ehkä homppelisymbolilla ei ole mitään sanomaa, mutta huvittaa se silti tuossa lapsikisassa.

Olen viikonloppuvillityksessä ja Halloween-hötkylissä. Haluaisin olla kurpitsapäinen hiiviö, mutta ehkä jätän väliin. Enpä ole koskaan ollut oikeissa Halloween-juhlissa, mutta kurpitsaksi olen pelännyt muuttuvani ihan muuten vaan.

Kaiken kummallisuuden keskellä on kiva olla kotona vaan. Pedata oloa talveen ja jouluun ja juoda teetä tuhopaljon. Tekee mieli tehdä makaroonilooraa tai/ja Lindströmmin piffejä ja kaikkea sellaista kotoista. Väsymys on vieläkin riesana, mutta kohta on popsittu koko rautakuuri niin pääsen takaisin lekurille ulisemaan kilpparihormoonien perään. Tässä hiukkasen mustaa huumoria päivän jännitysteemaan. Kivaa viikonloppua!!

Peittää kaiken valkoiseen!

2010-10-26T15:02:00.002+02:00

Täällä odotellaan jo vähän ensilunta. Pehmeyden ja valkeuden perässä ainakin jo ollaan. Olen ostaa täräyttänyt tällä viikolla jo uhkean uuden laskettelufleecetakin ja tyyriin Tempur-niskatyynyn. Molemmat valkeita ja pehmeitä. Niin ihanan epäkäytännöllistä. Tyynyä vielä odotetaan virtuaalimaailmasta todellisuuteen tilattuna, mutta fleecessäni jo ihailin eilen Bauer sucht Frau-sarjan uuden kauden ekaa jaksoa. Laatuviihdettä ;). Parhainta maanantai-iltaa ainakin, jos ei muuta.

Kuvassa karskit kandidaatit. Partnerivalinnan alkuaskelissa veivät aina voiton tytöt Dirndl-mekoissaan, jos mekottomasta ja mekollisesta sai valita. "Playing hard to get" on kai muille markkinoille.

Sunnuntaina sain aikaan kaalikääryleitä. Mistään muusta en osaisi olla sunnuntaina yhtä ylpeä. Voin pitää taas kaksi vuotta taukoa niiden tekemisestä. Sen verran kauan touhuun tuhlautu aikaa. Olihan se kyllä viihdyttävääkin puuhaa yöpuvussa ja radiota huudattaen. Lauantaina nostin rautaa sillä asenteella, etten vieläkään oikein pysty kävelemään normaalisti. Siis sisäreisiäkin tuli kuritettua. uh.

Tällä viikolla suurinpina tavoitteina on pyrkiä saunomaan mahdollisimman usein nyt kun taas olen päässyt punttiksen ja jumppailun makuun. Syksy saa siis ja lumille on treenattava tosireidet. Puheet ovat suuret ja saunomishalut vievät usein voiton jumppahalulta.

Kivaa tiistaita! Hienointa tässä viikossa on tieto siitä, että ensi viikonloppu on jälleen pitkä viikonloppu meidän kunnon katolisten katsellessa maajusseja maanantaina vapaapäivän päätteeksi pyhäinpäivän nimissä. Ehkä ensi maanantaina on jo niin talvi, että polttelen kynttilöitä. Sunnuntaina niin jo teinkin kaalikääryleiden ollessa kynttiläillallismurkinaa.

Olen haudannut suuret tunteet ja tutkiskelen niitä syämmessäin. Mieli on nostettu jo moneen kertaan.

Suuret tunteet

2010-10-21T13:42:00.000+02:00

Hellät tunteet. Syksyn sävel soi liian usein päässä. Jostain se tulee, mielikuvamuistista. Nuotioillan tuntua, ja lokakuun todella näkee minusta ja muistakin. Mollamaija on täällä nuoleskellut haavojaan ja omaa napaansa. Niin se menee. Kai se on joku syksyjuttu tai muuten vaan on sosiaalisesti ylivirittynyt tunnelma. Omassa navassa se olo on. Ei missään muualla.

Yleisesti aivokierros johtaa aina mukinaan ja öisiin vollotuksiin siitä, miksi ylipäänsä loukkaannun niin isosti. Hylkääminen on asia, jota en vaan kestä millään tasolla. Olen dramaattinen ;). Muistan kahdeksan vuotiaana saaneeni ensimmäisen ison iskun. Joka kerta olo on aivan sama ja tiedän vian olevan vain omassa dramaattisuudessa. Yliherkkä ja yli virittynyt suurien tunteiden klovni. Suuret tunteet. Onneksi itseironia riittää näillekin akseleille.

Tuoreena kolmasluokkalaisena riensin parhaan ystävän kotiin synttärikyläilylle itse väkerrettyä lahjapakettia varovaisesti kantaen. Olin saanut valita Tiimarista itse klovnimukin lahjaksi. Se oli ohutta posliinia. Sitä ostosta varten mentiin ihan erikseen 67lla keskustaan. Saavuin iloisena laulelemaan ovelle. Talo oli täynnä tyttöjä prinsessamekoissa. Minua ei oltu kutsuttu juhliin! Olin verkkareissa ja tuulitakissa. Jätin lahjan sankarittaren äidille ovella ja juoksin itkien kotiin. Itkin kolme päivää. Äidin ja siskon empaattinen lohduttelu selitti järkikeinoin, kuinka minut vain on jätetty pois kutsutuista, koska olenhan vaihtanut nyt kouluakin. Ehkä kutsujat ajattelivat, että tuntisin itseni ulkopuoliseksi, kun en olekaan enää samalla luokalla tai samassa koulussa. Ystävällä on nyt uudet kaverit, eikä varmasti ollut tarkoitus loukata. Ei auttanut. Siihen loppui oikeastaan se ystävyys. Kirjoittelimme muutaman kirjeen ja ehkä näimmekin pari kertaa. Väliä oli vain kilometri, mutta hylkääminen oli vain liikaa. Omat synttärini olivat olleet kaksi viikkoa aiemmin ja siellä oli kutsuttuna paras ystävä ja muutkin ulkopuoliset vätykset.

On aika yllättävää, että 28-vuotiaan saa vieläkin itkemään 20 vuotta vanha tunne. Sama setti, sama tunne, sama hylkäämisvollotus. Onneksi äiti lohduttaa vieläkin. Puhelimessa, jos ei muuten. Minut voi jättää, koska muutinhan itse ulkomaille. Ei kannata kutsua, kun en tulisi kuitenkaan. Eikä kannata miettiä ulkopuolisuutta, koska olen sitä kuitenkin. Oma päätös, oma vika. Nyt on uudet kaverit, eikä varmasti ole tarkoitus loukata mollamaijaa. Siinä se dilemma onkin. TIEDÄN, ettei kukaan halua loukata tai "hylätä", mutta silti loukkaantumiseni on veristä. Siinä ei ole mitään järkeä ja pahin sotku saadaankin aikaan yrittämällä miettiä, miksi otan sosiaaliset sykkyrät niin vakavasti ja miksi en voi keskittyä vain yhteen ja ainoaan ihmissuhteeseen, kuten kaikki muutkin tuntuvat tekevän suhteentuessaan. Aikuiset ihmiset eivät kävele käsikädessä tyttökavereiden kanssa. Niin tekevät kai vain lesbot. Sosiaalinen elämä ja varsinkin läheiset muut suhteet jäädytetään tai vähintäänkin jäähdytetään. Siihen kai on sitten pyrittävä, ettei tule takkiin. Ehkä en kuitenkaan opi tai osaa moista vaan hyväksyn pysyväni henkiseltä kehitykseltäni noin kahdeksanvuotiaana. Tulkoon takkiin. Kyllähän tähän tottuu ja pääosin olen ihan leppeä. Osaan nähdä, että suurimmaksi osaksi syy loukkaantumiselle on minussa itsessäni. Otan nykyään vähän vähemmällä dramatiikalla, vaikka paljon suurta tunnetta lilluukin pikkupäässä. Sitä kai on vain vaikeinta kestää, etteivät kaikki tajua koko maailman pyörivän minun navan ympärillä ;), hih. Onneksi itse tajuan, että ne pahat olot ovat myöskin vain omassa navassani, eikä suurin osa edes kekkaa, että voisin mistään koskaan loukkaantua. Onneksi on itseironia.

Osaan myös pöytälaatikkopsykologeilla itseni olemaan herkistynyt työpaikkatilanteenkin takia. Eihän kukaan minua hylkäisi, mutta sama voisi olla fiilis jos jätettäisiinkin nuoleskelemaan sitä omaa napaa. Jos yhtiö on ostouhan alla, rullaa kai aivoni ainakin alitajunnassa ahdistuksessa siitä, voinko jäädä tälle pakopaikkakunnalle tai pitäisikö etsiä uusia töitä. Mitä tapahtuu seuraavaksi ja kuka antaa kenkää seuraavaksi yksityis- tai työelämässä? Energian hukkaa ajatella niin paljon. Pitäisi estää aivojen ylikuumeneminen, mutta enhän minä kahdeksanvuotiaan kyvyilläni pysty. Koitanpa siis keskittyä suunnittelemaan epäsosiaalista ja puhdistavaa viikonloppulomaa eli kahta päivää ilman töitä tai irtisanomisuhkaa omasta arjestani.

Kuva on Hugo Simbergin Itkevä Tyttö.

Kebabia, Ayrania, oravaa, kreikkalaista salaattia, mopedi ja kalaa. Hyvä loma.

2010-10-15T15:20:00.002+02:00

Turkiye

2010-10-14T16:50:00.000+02:00

Kävinpähän Turkissa! huikea ja jänskä paikka. Kävinpähän Kreikassakin. Yhden päivän Samos-saarella. Sinne pääsi suokkityyppisellä lautalla puolessatoista tunnissa meidän turistikylästä Kusadasista.

Hieno loma, joka tuli enemmän kuin tarpeeseen. Voin esitellä kuvinkin, kunhan saan taas niitä saa ulos kameraliinista. Räpsittyä tuli niin, että seuralaisella taisi jopa mennä käpy kerran jos toisenkin. Onneksi käpyily on sitä luokkaa, ettei sitä edes huomaa, jos ei ole treenaantunut viiksien asennon nuuskija. Mukanani muuten toin kylläkin kaksi käpyä! Pinus resinosa oli valtapuuna kansallispuistossa, jossa käppäiltiin ja Samos-saarellakin. Siltä ainakin vaikutti. Sain vinoilua metsäilystäni koko reissun. heh. Waldmensch on toinen lempinimeni heti Hausnazin jälkeen. Imartelevaa! Enhän minä mitään ulkomaan mäntyjä enää tunnistaisi, vaikka niitä joskus tulikin päntättyä, mutta onneksi pystyin esittämään tietävää luonnonpuiston hienojen nimitaulujen ansiosta. Niistä löytyi latinaksikin. Siinä se vasta olikin metsämairen pieni hetki palata juurilleen ja tonkia multaa muuten vaan.

Noh. Turkki ol ja män. Palatessa tajusin vielä kouriin tuntuvammin tämän työpaikan epävarmuuden ja hataran tunnelman. Kolmen työpäivän jälkeen tuntuu kuin lomasta olisi vähintään kolme viikkoa, jos vähän liiotellaan.

Onneksi ensimmäinen turkkilainen ruokapaikka on kotikolostani heti nurkan takana, niin voin hakea sieltäkin jo heti lomatunnelmaa. Ayran-jugurttisuolasotkun ostaminen kauppareissulla on nyt myöskin tapa. Se on jamia! Maistuupi vähän piimältä taikka Buttermilchiltä, mutta siinä on hieno suolaisuus. Matka meni mitä parhaiten. Sitä voisin kyllä hehkuttaa hehkuttamastani. Seurastanikin olen aina vain enemmän hurmaantunut ja kikattelimmekin kippurassa niin usein, että meistä tuli hotellihenkilökunnankin yleinen vitsi vissiinkin. Siihen malliin he meitä huvittivat. Ahneella vaan silti kai on paskainen loppu, koska matkakumppanini käytännössä teilasi mahdollisuuden reissata ensi vuonna yhdessä Austraaliaan. Sinne voi kuulemma mennä koska vaan?, mutta ensi vuonna on huono. Harmitti vietävästi, enkä osannut enää iloita onnistuneesta matkasta sillä kotiinpaluun jälkeisellä hetkellä kun tämä tuotiin tietoisuuteeni, koska minä haluan aina LISÄÄ, jos joku on jamia. Pitänee keksiä muuta unelmoitavaa.

Arki muuten muuten tuntuu ihan jeeltä ja kotona oleminen. München antoi parastaan palatessamme ja menimme vielä varmaan viimeistä kertaa Biergarteniin nauttimaan ilta-auringosta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Arki kaikessaan (lukuunottamatta työpaikka-angstia) on parasta monella tavalla. Nyrkki iski naamariin vasta tiistaiaamuna toimistolla. Illalla kuitenkin oli kiva taas palata punttiksen syystunnelmaan ja hörhöohjaajan turvalliseen käskytykseen.

Nikama nikamalta

2010-09-30T11:16:00.001+02:00

naks naks. Nikama nikamalta.

Hömppäpömppäkieltä tuli taas puhuttua unissa. Se on sekoitus suomea ja muita mitä-sattuu-kieliä. Hytisin, tärisin ja värisin kylmästä koko yön. Herätin uhrin monituisia kertoja kokovartalojäädyttämällä hänetkin. Lämmitä, lämmitä on höpölikielellä unenpöpperössä lämm mich, lämm mich. Yleensä saan kyynerpäästä tai multa viedään viimeinenkin kulma molemmista peitoista. Sitten hyökkään ja hautaan uhrin alleni ja nukahdan siihen. On lämmee. On. Aamulla sain vastata kysymykseen mitä olin höpissyt niskan taittumisesta vastaukseksi ehdotukseen siitä, että laittaisin vaikka lämmityksen päälle. Olin hokenut naks, naks ja kertonut niskan taittuvan, jos lämmitys laitetaan päälle. No niskahan taittuu! naks, naks. Uniajatuksissani se oli luovuttaminen. Myönnytys talven tulolle ja taistelun loppu. Laittaa nyt lämmitys päälle, kun ei ole vielä edes lokakuu! Talven niskan taittuminen kai tarkoittaa jotain muutakin, mutta aivojeni käydessä vajaalla, oli tuo kaikista loogisin selitys pääuhrille, miksi hänen pitää vielä pari yötä kestää ulinaani.

Olen kai jo valmiskin kylmän ja pimeän tuloon. Silti huomaan henkisesti vielä valmentautuvani. Katselen kuvia kynttilöistä ja mietin jopa yhden palaneen lampun vaihtamista uuteen. Kattoonkin on suunnitelmissa unelmalamppu. Sekin projekti on tässä ottanut aikaa.... "Kodinsisustus" on tauolla näiden Oktoberfest-touhujen takia, mutta pääkopparaksutus on kova. Huiveja on jo satamäärin, mutta höpöli sisälläni hamuaa lisää. Tänä vuonna voi kuitenkin olla niin, että ihan vähän pelkään pimeää. Jos tämä jaksaminen on näin heikkoa valoisallakin, niin mitäköhän sitä tässä tosissaan käy. Onneksi velipoika tulee virkistämään jo tänään illalla ja tiistaina koittaa se taistomatka Turkkiin! Turkissa luotan valovoimaan ja +25-30 asteen lämpöön. Jos oikein pitkälle pääsen näissä analyyseissani, niin välillä uskon fyysisesti surevani sitä, etten asu kylmän pimeässä kotimaassani ja koitan sitten kotiini järjestää mahdollisimman autenttisen tunnelman. Kääntäen tämä on myös lopullinen suru siitä, ettei meistä kumpikaan ole kykenevä kestämään kylmää tai pimeää saati sitten asumaan karussa pimeyden maassa. Harmi. Onneks en ajattele kovin pitkälle vaan fysiikkani hoitaa aivojen tyhjäkäynnin maksimoimisen. Tähän voisi myös kommentoida, että monessa muussa maassa laitetaan lämmitys päälle jos asunnon lämpötila laskee alle 15 asteen. Minäpä taistelen vielä!

Pelkään tässä vähitellen myös työpaikkani puolesta. Tilanne jännittää, mutta ehkä tästä ei pääse etiäpäin kuin vain ottamalla vastaan mitä tulee. Odottavan ja varsinkin kärsimättömän aika on pitkä. Pikku pelkää pimeää.

Vaikka muuttoa vaikka töiden perässä voisikin koklata, eipä tällä uudella planeetallakaan liian lämmin olisi.

Only Dead Fish Go with the Flow

2010-09-24T11:38:00.001+02:00

Mä en ole aina kauhean rento. Pyristelen virtaa vastaan. Vaikka olemus olisikin laiskanpulskea, on yleinen kontrolli kaiken takana. Sellainen pieni asia, että ehdin imuroida vieraiden välissä, saattaa tehdä mut onnellisemmaksi kuin mikään jännittävä ja innokas päähänpisto juhlatilassa. Niin se vain on. Neat Freak löytyy täältä, vaikka välillä koitankin lipua mukana sotkukaaoksen kiivaassa kontrollittomuudessa. Keräsin jälleen kolmen ja puolen viikon tiskit tiskipöydälle haisemaan ja tiskauksen koittaessa ihan oikeasti itketti. Tällaista siis täällä. Elämäni täyttymys on yhä edelleen se haave numero yksi: tiskikone. Ehkä sitten joskus. Kuolema koittaa kolmessakympissä, sanotaan vertauskuvallisestikin (ähäkutit ;)), niin silloin kai se todellinen elämän Flow on odotettavissa. Pari vuotta siis enää.

Perjantai on hieno päivä. Täällä on yhtä sinivalkea taivas kuin Hampurissa ottamassani kuvassa. Tunnelma tänään yhtä leppeä myös, koska olen onnessa ystävyydestä. Vellu tuli tänään ja pääsen pian pois töistä nauttimaan viikonlopun ja maanantainkin vapaapäivästä Velsani seurassa. Viime yön sohvani tarjosi levon puolestaan toiselle ystävälle. Jos raukan kämpän on vallanneet oktarijuopot, on toki meikämairen Gasthaus levonsija eksyneelle. Tykkään nukkua yhdessä niin että on monta ihmistä samassa huoneessa. En sitten tiedä, onko se pitkään veljen kanssa jaettu huone vai partioperheen kanssa päällekäin nukutut laavuyöt, jotka tuovat turvan tunteen jälkimuiston. Viime yönäkin heräsin onnellisena kun tiesin, että kaksi kivaa ihmistä hengittävät tätä samaa nuhjuilmaa kanssani. Käänsin kylkeä ja myhäilin. Olisi niin kiva ylistää ystävyyttä, mutta siihen ei yleensä riitä sanat. Suru on kuitenkin suuri kun tämä uudempi juoppoevakkoon joutunut ystäväinen muuttaa jo parin kuukauden päästä pois pois Sveitsiin täältä meidän kylästä. snif. Suuret tunteet.

Ehkä nyt taas muistan sittenkin naatiskella ja suhtautua rennosti virran vientiin. Toivotaan parhainta ja uskotaan onnea. Kivaa viikonloppua murret!

Mallasmatinea

2010-09-22T16:39:00.000+02:00

Minä voin hyvin. Olen pirteä ja innosta piukassa. Kroppa vaan ei jaksa mukana. Kilpirauhasetkin kai vain vähän vajailee eli lääkitykselle ei päästä vielä ainakaan. Seurailla saa siis vielä lääkärin ehdotuksen mukaan, niin kauan että voin vielä huonommin. Tässä välissä voin kai sitten tappaa aikaa ramppaamalla muilla lääkäreillä.

Väsymystä saattaisi tuottaa nämä festitkin toki. Mutta hupimekko päällä on vaan niin hauskaa! Sitä ei voi kieltää. Sellainen tekee hyvää ja täyttää sydämen lähes jouluisella ololla. Siinä ei voi olla mitään pahaa. Mallas on maanikon mieleen ja oma nahkahousu hupitovereineen. hih.

Jos kroppa kestää vielä pari viikkoa, pääsen pyrähtämään Turkkiin!! Lokakuun ekaksi viikoksi pakettimatkalle. Mikä lystikäs lentoonlähtö. Saksalainen pakettimatka se vasta varmaan onkin elämys. Naurattaa jo valmiiksi. Armaani lupasi pukea bermuda-shortsit jo lentokentälle, jos minä annan kaljamasulin tulla ulos liian lyhyestä hellehameesta. Katsotaan mitä skandinaavi-kaljaturisteja sitten tuolta kohteesta oikeasti löytyykään. Hinta vaan oli niin älyttömän kilpailukykyinen tällaiselle puoliopiskelija-pariskunnalle, että sain manguttua ideani läpi. Italiassa vaihtoehtoja olisi ollut monia ja ehkä Kreikan saarillakin, mutta Turkki sai maltaisen mieleni viriämään. Kebab-setien maassa ei ole vielä tullut käytyä ja säänkin pitäisi olla vielä lämmin ja leppeä. Antiikin pystejäkin on pällisteltäväksi ja luontokohteisiin sekä miljoonakaupunkiin Izmiriin on vain pikkuinen kyytimatka. Hui hui, että tykkään loma-ajatuksesta!

Tässä on kuitenkin välissä odotettavia tapahtumia yllin kyllin! Velsa armaani ja velipoikakin ehtivät välissä festivieraiksi. Aurinko paistaa ja kesäinen tunnelma on tullut Müncheniin takaisin pitkän pilvisyyden jälkeen. Toivotaan tämän tunnelman kestävän Turkin hengähdykseen asti.

Olen tässä tosin taas miettinyt, voinko olla näin vatkuli ja huonovointinen vain tämän työn hitaan tappavan olemuksen takia. Aloinkin taas siis vähän katsella ympärilleni. Olen joka tapauksessa vähän pettynyt, etten saanut kaiken selittävää kilpparidiagnoosia, jolla olisin saanut selityksen selkeästi kaikkeen oireiluuni. Lepokaan ei nimittäin kuuden päivän saikun jälkeen auttanut tähän oloon. Kilpirauhasen vajaatoiminnan oirelista oli vaan niin kaiken kattava ja meikän oireiden suora toisinto, että pettymystähän täällä nyt podetaan. Katsotaanpa kuitenkin eteenpäin ja toivotaan sen rautakuurin sitten oleva ratkaisu rähjäisyyteeni.

Harva meistä on rautaa

2010-09-16T14:20:00.002+02:00

Iron.
Vietin eilen yömyöhään iltaa hevirocktunnelmissa. Erikoista. Vähemmästäkin iskisi anemia. Rautaa parkkeerasi eilen kolmena moottoripyöränä taloni eteen ja pitkätukat asettautuivat kodiksi. Kummallista. Pääsi nauru, jos toinenkin. Kyseessä motellihotelli Maireassa tällä kertaa Hampurin merimieskirkolle samaan aikaan majoittuneet hevimetallimiehet. hih. Jottette nyt ihan hulluna pidä, niin oikeasti yksi näistä kaveruksista on perhetuttu ja lapsuudentoveri. Kaksi sitten uutta rautaista tuttavaa. Nämä samaiset toimivat viikko sitten body guardeina Reeperbahnallakin puoli kuuteen asti aamulla. Viihtyisää oli eilenkin, mutta tajusin sentään jättää pojat omilleen jo kahden aikaan. Kilttinä majatalotyttönä lähden tietty itse evakkoon ja annan kämppäni kulkijoille. Niinhän jessekin sai alkunsa. jeah. Hard Rock Hallelujah. Sijaa majatalossa ja pieni baarikierros. Sehän vähintä mitä voi tarjota, kun ei ollut edes kaljat kylmässä. Nyt on vointi veltto toimistolla, mutta naurattaakin. Alla Hampurissa kuvaamani amerikkalaissetä filmailemassa.

Meritunnelmaa. Aallot puhaltaa omillaan pikkuisessa kropassani. Päätelmäni vanhuuden hiljaisesta iskusta ovat olleet osaksi oikeita, osaksi alkuperältään odottamattomia. Saisin aikaan hauskoja kertomuksia jälleen saksalaisen erikoislääkärin vastaanotolta, kun tällä kertaa pääsin sydänkäyrättäväksi, keuhkokuvattavaksi ja loppujen lopuksi kilpirauhas-ultraääneen. Melko todennäköisesti olen vajaa tai ainakin kilpirauhaseni toimivat synnynnäisesti vajaalla. Tästä voisi siis vaikka johtua toukokuusta asti jatkunut päänsärky ja nukahteluni sinne ja tänne ja etenkin junamatkoille. Sitä oppii pitämään normaalina niin monenlaisia tiloja ja vaikka ajattelemaan, että tätä on vanhuus; uskomatonta väsymystä. Lisäksi pääsin RAUTAkuurille. Omamääräämäni lihansyöntikuuri alkoi myös maanantaina syömälläni yksinäisellä pihvi-kynttilä-illallisella. Haluaisin oman ukkoni jo kotiin, vaikka rokkaritkin ihan kivoja ovat. nyyh. Yksin syöminen ei toimi. Olen päättänyt syödä lihaa ainakin kerran viikossa. Kai sitä jotain brokkoliakin voisi keitellä, mutta jotenkin luotan lihaan vakaammin. Hauskinta oli saksalaisen rautakuuri-infolehtisen rautaa sisältävien ruoka-aineiden lista, jossa ensimmäisenä loisti mikäs muu kuin SAUERKRAUT, hapankaali! Pitänee ajaa jälleen sekin sisään päivittäiseen puputukseeni. Porkkanoista sain joskus tarpeekseni syömällä neljä vuotta VAIN porkkanaa.

Hampuri on uusi suosikkini. Rakkautta. Tuonne voisi vaikka muuttaa. Sääkin suosi ja merituuli toi kotitunnelman. AIVAN eri meininki kuin täällä konservatiivisessa Baijerissa. Tosin talvet tuolla tuulessa ovat varmasti kirjaimellista kuraa. Täällä on sentään vuoret ja ikuinen aurinko ainakin jos vähän käyttää mielikuvitusta. Mutta Hampuri oli COOL ja vaikuttava ja MONIPUOLINEN! Mutta arjessaanhan sitä nyt näkee lähinnän toimiston, junan ja kotiseinät...Kuvan nostureista halusin oikestaan framille vain nuo viisi oikealla, mutta Elbe-lautta oli liian nopea yön tunneista hiljentyneelle sunnuntaiolemukselleni. Lisäsin myös edelliseen tarinaani sen köpiksen purjeveneen, jonka kyllä nyt missasin sen maanantain Tanskan turneellani. Se konferenssi oli vitsi, mutta onneksi illallinen satamassa sain ripulin lisäksi aikaan hiukan viihtyisiä hetkiä kohtalotovereiden kanssa ja sain vähän katsella laivojakin.

Lauantaina alkaakin sitten jo Oktoberfestit. Dirnld-mekon essut ja paidat on jo silitetty keskiviikosta maanantaihin kestäneellä sairaslomallani. Se muuten vasta olikin aikaa! Makoilla kotona ja täyttyä mitä kieroimmista ajatuksista yksinäisyyteni ylhäisyydessä. Päätin ekstraa olla kirjoittamatta kenellekään mitään, ettei tule järkytyksiä maailmalle. Räkätauti pitäisi tässä lopullisesti taltuttaa ennen viikonlopun rientoja ja kai tuo kilpparidiagnoosin varmistuminen ensi viikolla ainakin saa näihin sairausasioihini lisäselkeyttä. Erityisen heikoksi ja hölmöksi sitä kuitenkin jo ehti itsensä tuntea, kun kaikki olivat poissa kaupungista ja minä mökötin yksin kotona. TOSIN kävin katsomassa Inceptionin hyvässä seurassa, mutta sekin olisi oma stoorinsa.

Hampurilainen

2010-09-03T15:34:00.001+02:00

Happy Mealista Hampuriin!
Meri on mainio elementti. Ehkä menen enemmän järven perään, mutta vesi jo sinänsä saa siintymään sotkut sisällä. Niin se menee. Parasta omassa Münchenin kodissani on, että ikkunasta näkyy vesi. Virtaava vesi käy paremman puutteessa ja Isar iskostaa oloon kai sitten turkulaisen tunnelman. Enkä kyllä tiedä mitään Turusta, mutta ainakin siellä on joki ja sitä sanotaan perseeksi. Ihan hyvälläkin tavalla. hah.

Telakan tornit ja nostokurjet nostavat aina karvat pystyyn. Varsinkin syksyllä siellä Tehtaankadun päässä on ihan erilainen viima. Horisonttiin rumasti profiilinsa piirtävät monsterit. Mitä hassuinta on, että niistä tulee mieleen äiti. Telakan punakoppisista haikaroista. Laivoista puolestaan tulee sellainen olo, että matkaisi pitkällekin, vaikka ei ole kyydissäkään. Alkaa soimaan päässä "maailman ympäri 80 päivässä"-renkutus. Kuinka kutittavan kivaa olikaan heinäkuussa, kun Helsingissä seisoi kadettipäivien aikana Tanskalainen jättiläispurjevene (kuvassa). Maanantaina ehkä näen sen uudestaan Köpiksessä! Se vasta olisikin sattumoista suloisin.

Hehkuttaa voin intoani siitäkin, että pääsen viikonloppuna oikeaan saunaan. Lauantaisauna. jami. Koska seuranani on suomisisko kekkasimme majoittua Hampurin merimieskirkossa. Sauna lämpiää ainakin ja turhia hohdokkuuksia on hyväkin karttaa, koska seuraavat kaksi yötä hymyilen Hiltonissa. Tiedetään varmasti kummassa olen enemmän kotonani.

Purjeet ylös! tai jotain. Päällä merimies-raitapaita ja pakaasissa ihka uudet Timberland-tyttöpurkkarit, jotka ostin itselleni synttärinä merihenkisyyden nimissä. Makutuomarina ihka oikea Timberland-uskoja. Näin kai sitä parisuhde muokkaa immeistä. oh

28

2010-08-31T17:15:00.001+02:00

Lapsella vain voi silmät niin loistaa!

Perjantaina pääsin nousuhumalassa kultaiseen ämmään (Goldene M) ja ostaa täräytin jälleen Happy Mealin. Tämä on muutenkin näitä kultahetkiä, koska en useinkaan selvinpäin suostu kävelemään mäkkärin ovesta sisään. Mielitiettynikin on kesäreissun Jyväskylä-osiosta katkera, koska en päästänyt sitä mäkkäriin vaan pakotin kokemaan suomalaista kulttuuria Hesburgerin nimissä. Tällaista perunalastukansaa täällä siis. Sohvaperunaa ja roskasontaa. SIIS kuitenkin; lauantaina aamuyöllä jo tihrustin synttärijuhlieni jälkimainingeissa hyvin dramaattisesti sitä, miten Happy Meal -lelut kuvastavat henkistä ikääni, enkä ehkä koskaan pääse yli aikuistumisen kaikista kynnyksiltä, joita tässä kypsässä 28 vuoden iässä usein vaaditaan. Onneksi lauantain ja sunnuntainkin olin vielä 27. Nyt tiedän paremmin. 27 on jo lukunakin turhan kulmikas. Tässä pyöreässä 28-vuoden autuudessa ymmärrän oikeuteni ostaa aika-ajoin nousuhumalassa Happy Meal-leluja ja nauttia sitten esimerkiksi suihkussa myöhemmin lelujen vesipyssyominaisuuksien ihanuudesta. Happy Meal on mielestäni tuon kielletyn kultalan kustannustehokkain ja onnellistavin setti.

Juhlat olivat onnistuneet ja mukavat! Kakkujakin sain viikonlopun aikana oikein kaksin verroin. ohoo. Minulle ollaan liian hyviä. Se hämmentää. Pieneen asuntooni mahtuikin yllättävän paljon ihmisiä. Mitä enemmän olutta kului, sitä paremmin ihmiset tuntuivat mahtuvan. Kummallinen ilmiö.

Pidän synttäreistä. Siinä on rehellistä juhlan tuntua. Viimeiset muut juhlat ovat aina olleet jotain läksiäisiä tai rakkauden ylistyksiä ja muita. Synttäreissä ei ole mitään kyseenalaistettavaa tai haikeuden hetkeä. Vanhentuminen on nimittäin tähän asti aina tuntunut vaan helpottavalta asialta. Toivottavasti tälle ei tule käännekohtaa. Onhan toki kaikenlaisia oletusarvoja käytökselle ja muulle, mutta minkäs teet. Se on se sisäinen lapsi, joka kasvaa. Eikä tässä ole edes kyse lisääntymisestä!

Pidin eilen vapaapäivän, joten yksi maanantai tuli kumottua. Ikuinen taistelu. Tällä viikolla päästään viikonlopuksi Hampuriin hupimielessä ja sunnuntai-iltana maanantaita varten työtapahtumaan Köpikseen eli seuraavakin maanantaituska on jo kumottu! Keilaamaan kannattaisi tällä suoralla.

Synttäri-iltanikin muuten makasin sängyssä, söin perunalastuja äksänä ja olin pyöryläisen onnellinen tästä leppeästä iästä. ah. Happy Meal. Näistä voi sitten arvailla kakkumaakareiden identiteettiä ja valokuvaajaakin.

Tavataan

2010-08-24T16:59:00.023+02:00

Tavataan se:
L-O-M-A

Lähellä Oman Minäni Alkutilaa

Alkutilasta tuli mieleen alkuasukkaat. Aborginaaleista pussieläimet. Pussieläimistä pupujussit? Kenguruista kunnon lihaa. Liikennemerkistä slogani!

Ei sitä auta räpiköidä vastaan. Kehitin itselleni ajatuksia siitä, että elämänlaatu pitäisi olla tyydyttävää ja kaikenkattavaa arkenakin. Ei sellaisia kannata ajatella. Kyllä se niin on, että seuraava isompi loma silmissä on selkeämpi koluta kohti talvea ja tätä tavallista tavaamista.

Lomahaluni suuren suuri haavekohde on ollut jo kautta aikain UUSI SEELANTI. Australia käy hyvin myös. Olen alkanut ajatella, että tosissaan tämä nyt toteutetaan! Jos jos jos ja JOS kaikki menee kuvitelmieni ja ennalta määrätyn tulevaisuuden kuvani mukaan, matkaan seurassa parhaimmassa ehkä pääsiäisen tienoilla kohti Australian kaukolaa. Jääkö Uusi Seelanti sitten viimeistään eläkepäiväsuunnitelmaksi, voi olla vielä epäselvää. Voi olla muutenkin epäselvää. Tärkeää olla kuitenkin kuumotuksen aihetta ja tässähän ehtii vielä. Pääsiäiseen on aikaa. Ehtii vaikka minne välillä. Kuin köllivä kenguru ainakin! Lomatunnelmissa ollaan.

Baden-Württemberg oli muuten juurikin niin kaunis kuin pitääkin. Sunnuntain suvipäivä oli kuuma ja lomaisa. Elokuuta ihmettelevät lomailevat konservatiivit olivat miehittäneet Bodenseen tienoon ja siellä mekin tovin ihmettelimme aurinkoa. Viinitarhoja, purjeveneitä, pinkeitä lomalaisia, punkeita setiä, bratwursteja sänpylässä. Sitten ihmeteltiinkin jo erinäisiä makkaroita isoisän illallispöydässä. Isoisä on ihkuli. Tehdasta maanantaiksi ja oma road trip takaisin. Liki kuusi tuntia Autobahnaa. huh. Sitä könysi lopulta leppeän puhkiväsyneenä pehmoiseen petiin omassa kotikolossa. Ehjänä!

Viime viikon paluukriisi olkoon prosessoitu. Se sai viimeiset purkauksensa sunnuntaiaamuna. Sen jälkeen onkin jo pää ollut täynnä monia muita tasaisempia tunteita. Huomenna ollaan jo keskellä viikkoa. jeah. Lähempänä lomia.

Ehkä mulla ei ole tiskikonetta, eikä pyykkikonettakaan, mutta ainakin mulla on kaukomatka-ajatuksia. hyraa.

Perjantaina piristyy

2010-08-20T14:39:00.000+02:00

Luonnolla on lakeja! Paljon parempi olo näin viikonlopun alla. Viikonloppuna suunnataan kohti Baden-Württembergiä ja viinimaisemia. oh. Luo isoisän sunnuntaina ja maanantaina meikämaire tehdastytöksi. Isoisältä käsin on hyvä leikkiä teollisuustätiä.

Minulla on tavoite opetella kaikki Saksan maakunnat vai mitä ne Länderit nyt ovatkaan. Siitä en sitten tiedä, kiinnostaako niissä kaikissa käydä. eh

Toivottavasti pysähdymme myös kauniilla Bodenseellä pidempään. Aurinkokin on jälleen täällä, kuten myös pieni mielenvireys. Luvassa myös laiskottelua ja yhdet kolmekymppishipat huomenissa.

Baden-Württembergissä näyttää aina tältä (kuva). Ainakin guukkelihaun mukaan! Hyvää viikonloppua germit ja germitit.

Singing in the Rain

2010-08-19T12:24:00.000+02:00

Se on kuulkaa sillä tavalla, että sitä vaan on jaksettava. "Työnteko ilman ähkimistä on teeskentelyä." Niin sanoi isoveikkakin. Viittaus oli isämme tapaan ähistä kovaäänisesti tehdessään ei mitään tai ylipäänsä jotain. "Siksi siitä työnteosta maksetaankin, kun ei sitä kukaan huvin vuoksikaan tee". Jotain tuon suuntaista on kai sanonut isosisko.

On siitä hieno asia olla pikkusisko, että enpäs-asenteen voi säilyttää varmaan hamaan hautaan asti. Pikkusiskolla on ihan oma etuoikeus kiukutella. Pikkusisko haluaa, että aina paistaa aurinko ja kaikki paijaa MINUA.

Se on kulkaa sillä tavalla, että ottaa pannuun ja pataan niin maan hirveän paljon, jos on jo kaikki voimat annettu kolmen viikon loman jälkeen kolmantena työpäivänä. Harmi. Kyllä tähän tottuu. On se silti harmi.

Onhan sitä kaikkea ihan parasta. Kuten loma. En nyt aloita kertomaan neljän viikon suomioleilusta hehkuvassa tropiikissa ja kivoissa hetkissä. Tulisi vain itku ja paha suomi-ikävä. Täällä on tihkusadetta ja neljätoista astetta. Ihan hyvä kai niinkin. Todellinen kontrasti on joskus ihan hyväksi. Kaikki tai ei mitään. Teen kaikenlaista mielikuvaharjoittelua, jotta jaksaisin ja jotta mieli kääntyisi tänne kodiksi. Järki sanoo kaiken ihan hyväksi, mutta on vaikea tottua olemaan poissa. Kaupassa ei ole MINUN juustoa, MINUN maitoa, MINUN leipää, eikä mitään muutakaan lemppariani. Ostin lohduksi uudenlaista maksamakkaraa. Isoin aukko on ihmisistä, jotka ovat minun. Onhan se maksamakkarakin kyllä tärkeä.

Strategiana on olla mahdollisimman vähän tekemisissä Suomeen liittyviin asioihin ja ihmisiin, katsoa telkkaa ja leffoja. Tiedän, että ihan pian saan ohjelmoitua itseni viihtymään. Eilen pääsin esimerkiksi parhaassa seurassa moiseen nörtti-iltaan. Jos olisin oikea nörtti tai jos olisin oikea pikkutyttö, letittäisin itselleni kuitenkin nyt silmät kireäksi vetävät letit ja sanoisin ENPÄS.

Kirjoitin kaiken tuon eilen ja suunnitelmani oli lisätä kotona kuvia liittyen a. lettipäisiin tyttöihin, b. suomilomaan, c. nörttiaiheeseen, d. omaan piristykseeni. Olin kuitenkin niin lamaantunut ja paskana päästessäni kotiin, että könysin vain kainaloon katsomaan Lostia ja leffaa. Makasin äksänä koko illan. Onneksi oli kainalo. Ehkä se teki hyvää tai ehkä ei. Ei tunnu ainakaan paljoakaan paremmalta tänään. Päätin siis kuvittaa tuolla imeläisellä iskulauseella. Siinä voisi silti olla jotain ydintä, koska täällä jatkuu tihkusade ja viileys.

Hei hei Helsinkini!

2010-07-22T13:22:00.000+02:00

Helsinki suosii minua. Olen siitä aina vakuuttuneempi. Oma kyläni. En tiedä, kuinka tavallista on tuntea suurta romanttista rakkautta omaa kotikaupunkiaan kohtaan. Sitä vaan tulee tunnettua kaikenlaista. Suuret tunteet.

Eilen körötin kotibussillani kohti Kumpulan siirtolapuutarhoja. Siirtolapuutarhat sinänsä ovat jo jotain niin arjalaisen ihanaa, että niistä voisi vääntää vitsiä, jos minkälaista. Saksalainen idea ajatus joka tapauksessa. Näin olen kuullut. Vain saksalaiset voivat keksiä jotain noin kaunista, eh. Kumpulaa kohti siis tie. Olin aatoksissani ja helteen hellentämä. Ajoin siis ajatuksissani ohi pysäkin. kääk. Pannareissa jäin pois seuraavalla ja luonnollisesti myöhässä ollessani oli KIIRUS vaihtaa takaisinpäin se yhden pysäkin väli. Enpä tiennyt millainen moukkamairen tuuri olikaan kyseessä, kun sain kotilinjani linkun toiseenkin suuntaan. Ylistys kuusseiskalle. Luotettava ja nostalginen. Pohjolan liikenne on lyömätön. Kiiruhdin flipflopeissani lätsytellen kohti Jussi-Pekan alepaa. Lepassa kohlin kasaan herkkuja jos monenlaisia. Kassalle päästessäni ja maksamisen hetken koittaessa, olikin rahakukkaro tiessään!! Tietämättömät ovat kaupunkini tiet. Paniikki, ahdistus, flipfloppien polkeminen kuumaan asvalttiin ja erinäiset itkunsekaisen ähinät sekottuivat zen-ajatukseeni siitä, että Helsingissäni minulle on aina ennenkin soitettu myöhemmin perään, että tulepas hakemaan lompakkosi täältä setä perirehellisyydeltä. Uskoni oli silti koetuksella. Ehkäpä siksi, että nälkä oli kovaakin kovempi.

Monen monituisen känkkäränkän ja maanmatoilun kautta, löysin tieni Marjukan ihanaiseen kesäparatiisiin siirtolapuutarhamöksälleni. Siellä partioperheeni odottelikin suurine empatioineen. Kumosin siiderin. Onneksi yksi oli jo kotoa käsin kesäkassissa muiden ostosten jäätyä kauppaan. Näin se käy! Seuraavassa hetkessä Pena Bussikuski jo soittelinkin starttaavansa pian torppiksen päättäriltä rahapussukkani kanssa. En edes ehtinyt sulkea kortteja. Käteisistä annoin Kumpulan pysäkillä Penalle kympin. Pena hiukan toruen ihmetteli, miten rahat ja kortit voivatkin olla tallella, koska hän löysi pussukkani ihan nätisti siitä penkiltä. Ihmetys. Samanlainen stoori on tapahtunut kohdallani Helsingissä jo kolme kertaa aiemmin. Rehellisyyttä tai hyvää huonoa tuuriani kiittelen. En ehkä kuitenkaan odottele enää sitä viidettä kertaa.

Onnen myyrä starttaa tästä kohti Punkaharjua! so long! Kuvissa siirtolapuutarhaunelmaa Münchenistä. Satumökkejä vieri vieressä. Kuvassa unelmieni piilomökkerö! Harmi, että mynkkilässä siirtolapuutarhamöksät kulkevat vain ja ainoastaan suvuissa. Enkä edes viitsi harkita tässä uusiin sukuihin tunkeilua. eh. Ilta eilen grillaillen parhaimmiston kanssa oli Kumpulassa kiva ja leppoisa. Lomaolo on selkeästi aloitettu, koska kikatin ensi kertaa kontrollittomasti. Ehkä se tosin johtui seurasta.

Princess/Prince of My Heart

2010-07-20T14:47:00.002+02:00

Heko heko, osta lego, leiki ja kehity! Danielia on arvosteltu, koska miesraasu peittelee legojaan. Hampikeiju tai mikä lie on ehkä ne mustannut, kuten myös miesparan silmänaluset. Siksi onkin parempi pitää ne piilossa. En nyt muista kenen kanssa pääsyimme analyysissamme siihen tulokseen, että Danielin silmäpussit olivat niin huikeat ja suhteellisen tummatkin, että paras keino PR-henkilökunnan mielestä on ollut pukea Dansulle huumorilasit päähän.

Kehtaan suurella huvituksellani myöntää katsoneeni noin 20 tuntia Danielin ja Victorian häälähetyksiä sillon heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna! Oj oj, vad härligt! ja täynnä huvittunutta hihitystä. En ehkä kehtaisi kertoa, että itkin vollottaen vielä kolmannellakin kerralla kuunnellessani Dansulin hääpuhetta prinsessalleen. iih

Juuri tällä hetkellä on myös kovaakin kovempi koti-ikävä ja erityishuoleni koskee Bonzaipuuni vointia. Münchenissäkin oli kai kuumia ilmoja tässä ja niitä on ainakin luvassa. Jos Bonza Bonanza -Bonzaipuuni saa ahdingon, saattaa tulla itkuliini.

Tämä kuva tässä todisteena rakkauden päivästä ja hetkestä: Bonza Bonanza kukki valkoisine kukkineen Dansun ja Vickanin hääpäivänä!! Vad fint! Princess/Prince of my heart = Bonza Bonanza. Kukintakin oli kyllä oikeasti sitä hellästi kolme viikkoa hoitaneen germaanini ansiota, että ei kai oikeasti aihetta huoleen. Kuvassa kiiltävän virallisen hääsuklaarasian toi sankarillinen Lefuskaiseni Tukholman maratoonimatkaltaan. Tätä tyhjää pahvilooraa säästetään sitten tulevillekin sukupolville tai muille jäämistöni selaajille hyvin naurujen tähden. kiitos. Dansukin suklaaboksissa Bondmaisen rillittömänä.

Kaikki tai ei mitään

2010-07-19T16:13:00.018+02:00

Sehän sopii. Ääripäiden maa. Kuukausi tolkulla miinus kolmekymmentä. Kuukausi tolkulla plus kolmekymmentä. Naurattaa. Tähituristina ei haittaa saada hetkittäisiä äärikokemuksia. Niistähän saa ne parhaat kierrokset. On hyvä kuitenkin palata kotiin, missä asiat ovat yleensä siltä väliltä. Nämä home office päivät hikeä valuvana lapsuuden kodissa omassa yksinäisessä ylhäisyydessäni ovat mitä parhaimpia! Hyvät hykerrykset.

Mielitiettyni käkätti kovaan ääneen tavatessaan isääni ääripäisyydessä. Viimeksi vilkuttettiin hei hei isäpapalle Rovaniemellä -31 asteessa lähtiessämme talvilomalta. Seuraava kohtaaminen tapahtui mittarin näyttäessä Franskan maalla +31 serkkuni häähetkenä. Karvahattu oli vaihtunut karpaloihin miehekästä hikeä. En uskonut, että täällä on sama tropiikki, mutta niin se vain on. Kuusamon tropiikki Helsingissä.

Viikonloppuna pääsi kesähuumaan. Sunnuntai aamuna kotiin paluu kuuden aikaan toi nuorekkaan olo. Nuorekkuus katosi kaksi päivää kestävän pään säryn myötä. Oli silti sen arvoista. Parhautta. Häähuumaa ja hellettä. Täydellisin auringonlasku meidän meren taa häävalssatessa. Helsinki on kaunis. Kerroin, kuinka minua ei pitäisi päästää näin kauniisiin hetkiin, koska kiillotan ne huumallani sellaisiksi, etten kestä kaukana sitä kaipuuta kauniiseen maahan. Koitan maalata mielelläni ikuisen paskaisen räntäsateen, mutta aina se ei onnistu.

Lasken kohta jo sekunteja starttiin kohti itää. Torstaina töiden jälkeen olen vapaa. Koivuniemi odottaa ja toivon, että lomanikin on yhtä aurinkoa, kun sitä kerran on täällä saatu niin kauan. Jos joku tietää jonkun, jonka kyydissä pääsisi itään torstaina, otan vinkkejä vastaan. En ole VR:n suurin ystävä.

On sanottu, että Franska on hyvä lomailuun ja Saksa hyvä työn tekoon. Allekirjoitan täysin. Tai melkeen. Tuokin toteamus kuullostaa jotenkin älykkäämmältä tai sloganmaisemmalta englanniksi. eh. Kuvat todistakoon omasta puolestaan. Lyonia ja muutakin.

Luftwaffen siivin

2010-07-15T11:46:00.009+02:00

En viitsi edes laskea, kuinka monta kertaa olen jo tänä vuonna pyrähtänyt jonnekin leppeästi sini-keltaisin siivin. Lufthansan arjalaisen ihanat lentoemot palvelevat minua kuin kansannaistaan jämäkästi omalla kielellään ja happaman asiallisesti tai vaan yksinkertaisen tylysti ilman hymyn häivää. Kai se on jo oletusarvo ihan ulkonäkönikin perusteella. Elettäköön sen kanssa. Koitan nykyään oikein korostaa soomiaksenttiani tai tehdä enemmän artikkelivirheitä, ettei minua erehdyttäisi luulemaan natiiviksi. Harva tajuaa tätä. En oikein itsekään. Koska toisaalta kivoin kohteliaisuus on joskus harvoin saamani kysymys, miltä murrealueelta olen kotoisin. eh.

Münchenin lentokenttä on onni. Yksinkertaisesti KIVA! Mitään niin vinoa ei olekaan kuin se, että aikanaan lentokentän naapurissa Freisingissa asuessani saatoin lähteä lentokentälle vaan viettämään aikaa; shoppailemaan, joulumarkkinoille luistelemaan tai katselemaan vaan immeisiä ja syömään ehkä ranskalaiset. Suhtautumiseni HKI-Vantaaseen puolestaan on angstisen itkuinen ja alan aina tärisemään kun sinne meno lähestyy. Ei siis sinne laskeutuminen vaan sieltä lähteminen. Tottakai turvatarkastukset tuovat kentällä kuin kentällä kiukkukohtauksen vieläkin, mutta Münchenissä harvoin tarvitsee niin jonottaa, että kylmähiki varsinaisesti nousisi pintaan. On tästäkin kyllä päinvastaisia kokemuksia, mutta totean sen vaan todennäköisyyden tuottamaksi pakkotapahtumaksi, että joku kimpaantunut tiukkistäti alkaa huutaa minulle että olen liian hidas ja suuri Münchenin turvatarkastuksen jonossa. Näin pääsi käymään, kun viimeksi lensin Suomeen. Selitän sen sillä, että hengaan lentokentällä niin usein että tuollainen nyt vain kuuluu asiaan joskus, koska olenhan vielä Saksan ilmatilassa. Vihan tunteiden julkinen purkaminen on täällä ihan yleisesti hyväksyttyä. Siitäkin ihanainen paikka.

Aion olla poissa tasan kuukauden ja palata 15.8. Luulisi minun olevan riemusta ratkeava. Osaksi olenkin, mutta hurraamista latistaa se, että ensi viikko pitää tehdä home officea Helsingissä. Tämä ei ole siis vielä lomanaloitus. Kuukausi poissa Münchenistä on myös kohtuullisen haikeaa, koska olen taas juuri ehtinyt rakastua tähän kesäkaupunkiin. Toukokuu ja kesäkuu olivat ilmoiltaan ikuista Suomen syyskuuta, joten ilo koitti juuri vasta kun pitääkin taas poistua. Oodi Münchenille jääköön tällä kertaa tätä enempää tarkentamatta. Yksi mynkkilän lempipaikkani on kuitenkin nykyään tuossa yläpalkissa kuvana.

Ainahan se on mielessä. Loma. Tai toisinpäinkö se mauton suomimainos meneekään? Välillä tuntuu, että olen päätoiminen lomasuunnittelija. Joskus suunnittelen muillekin lomat. Luftwaffe sitten vie perille ja maailma tuhoutuu. Hiilijalanjälkijättiläinen ja paha omatunto. Minkäs teet. Joskus vielä lupaan lopettaa. Tähän asti on ollut liikaa vimmaa nähdä uutta. Koitan optimoida kolmen viikon suomilomasettini jotenkin, että leikkisin olevani matkallakin välillä ja tärkeintä on välttää ihmisähky. Ensi viikko "home officena" yksin lapsuuden kotoa asuttaen voikin olla ihan aivoja lepuuttavaa. Eksoottisempaa voisi olla lentää johonkin muualle kuin finelandiaan, mutta olosuhteet nyt määrittelevät näin ja toisaalta siellä taitaa nyt olla troppiikki kuitenkin. Kaunistahan siellä on kuten kesäkuiset kuvanikin kertovat (paremmat kuvat jäivät johonkin muualle...).

Silti on paska fiilis lähteä (anteeksi rehellisyys). Ehkä se muuttuu kun pääsen lentokentälle ;).

T. arjalainen tosinainen

2010

2010-07-14T16:00:00.004+02:00

Päätinpä alkaa tähän touhuun taas. Päivittää arkeni, juhlani ja olemiseni. Yli vuoden hiljaiselo takana. Tulipahan kokeiltua tuokin. Jos on aloittanut helmikuussa 2005 kirjaamaan satunnaisesti blogiinsa jotakin kähinäänsä, on aukko arjessa välillä ollut suuri ilman noita pieniä suoltamisen hetkiä.

Ehkä joskus erittelen enemmänkin blogitaukoni syitä ja katkoksia aivotoiminnassani. Siihen ei liity kovinkaan paljon mitään dramaattisuutta, mutta ehkä pääsyy on sydämeni valitun kyvyttömyys ymmärtää suomea. Enpä siis aio mainita omasta viiksihaistani toivottavasti kovinkaan paljoa enää, ettei mennä epäreiluuden puolelle. Kaikki hyvin räggäyden valtakunnassa kuitenkin. piste.

Tarkoitus oli aloittaa helmikuussa 2010 uudestaan, kun olin pitänyt mykkäkoulua vuoden. Sitten tulikin jo kynnys eteen. Olen liian onnellinen. Ei ole sitä mukinaa, urputusta, elämän epäkohtia ja sitä vimmaa mitä aiempina vuosina. Niistä sain kaiken energiani sanoa mitään yleensä blogini puolellani. Muutettuani Müncheniin Freisingin riihimäkitunnelmasta, on elämänlaatuni noussut niin paljon, että vapaa-aika on kulunut muuhunkin kuin angstaamiseen ja sen myötä myös blogi on jäänyt. Ehkä lähenevä 28-vuoden ikä ja neljät hääkutsut tälle kesälle (plus Vickanin häät, ehe) ovat myös työntäneet tajuntaani hiipivää aikuistumista ja "ollaan vaan"-asennetta. Taistelen kuitenkin urheasti vastaan ja pääsen teinitiloihini sekä juhlimisessa että yleisessä epävakaudessa ihan kunnioitettavasti. Siksipä tämä väylä on otettava jälleen käyttöön.

Pääpuolin aion keskittyä ITSEENI. Se on lempiaiheeni ;). Aion ehkä sanoa jotain välissä menneistä huvitteluista tai sitten olla vaan tässä ja nyt ja huomisessa. Herkille ihmisille mainitsisin ihan kättelyyn, että lähes kaikki kirjoittamani on aina täynnä SARKASMIA. Se on kaunis tyylilaji, jossa kannattaa olla ottamatta tosissaan juuri mitään. En suhtaudu elämään kovin vakavasti ja toivon, etten loukkaa asenteellani ketään koskaan, missään teemassa. Otan mielelläni vastaan kritiikkiä ja pyydän ystäviänikin ilmoittamaan, jos huomaavat minun heränneen eloon tälläkin saralla uudestaan.

Seuraan muutamia blogeja ja niistä on tullut niin osa arkeani, että ajattelin nyt senkin takai vähän ottaa osaa nettiolemiseen yleisesti omalla jalanjäljelläni. Minulle tämä suo lähinnä oma-viihdettä ja olen jo iloinen, jos tuon yhden päivittäisen piristyksen jo yhden tuttavani työkoomaiseen arkeen. Siihen minusta blogit ovat onnen omiaan.

Suuntaan jo huomenna kuukaudeksi kohti Suomeani. Näinpä siis kaihoan jo järvimaisemiinkin. München lillii +33 asteessa ja Helsinkinikin kai kolmenkymmenen tuntumassa. Lauantaina on luvassa toiset tämän kesän häät. Yhdet Ranskassa ovat jo takana ja kolmannet elokuun ekana lauantaina. Vickanin show oli 20 tunnin maratooni osaltani telsun edessä ja yhdet naimiaiset jouduin suureksi surukseni jättämään ekosyistä (=kalliit lennot suomeen :)) väliin. En ole häähullu, mutta innokas vieras!

Konkreettinen potku persiille syntyi jälleen niin osuvasta ja uppoavasta hesarin uutisoinnista. Yksi pääotsikoista nettisivuilla kuului "Tutkimus: Britannia paras paikka kuolla" . Tästä riemukkaasta otsikosta minulle tuli todellinen tarve alkaa jälleen bloggamaan, koska juuri moisesta ennen muinoin innostuin kevyesti ankeammassa tunnelmassani repimään irti huumoria. Olisinpa siis hetkellisesti harkinnut muuttoa Britanniaan vielä ennen vanhaan tuollaisen otsikon luettuani ja naureskellut mustaa "huumorianiani". Nyt lähinnä vaikutun hesarin kummallisesta uutisfiltteristä. Tai ehkä sielläkin on toimituksella jo mustat vitsit käytössä hikoilleessaan helteellä toimistolla. tuitui Alli Huuppa!

Muuttolintu

2009-02-21T14:52:00.004+01:00

Tältä näyttää toisen asumana uusi kotini! Nyt kuuntelen muutto-ceedeetä ja elän keskellä pahvilaatikoita. Viikon päästä suhailemme pakulla riihimäen ja mynkkilän väliä, jos hyvin käy. Minusta muuttaminen on juuri nyt ihan kivaakin. Katsotaan mitä mieltä olen ensi viikolla. On kiva kun on puuhaa ja muuta ajateltavaa. Minusta on hassua, että muuttolaatikoissani lukee 2005.

R.I.P. Unto

2009-02-08T12:13:00.002+01:00

Uskollinen ystäväni

Unto Urmas Kulipetteri
*2003 (?) Helsinki, Suomi
+ 1/2009 Freising, Saksa

Da ist ein Land der Lebenden
und da ist ein Land der Toten.
Die Brücke zwischen ihnen ist die Liebe,
das Einzig-Bleibende, der einzige Sinn.
(Thornton Wilder)

Untoni on loikkinut etanoiden taivoon. Näin ajattelen. Keskiviikko oli muutenkin aika surkia päivä. Päätin siivota. Se auttaa yleensä aina. Sitten haistoin. Olin jo aavistellut hajuhaittoja, mutta vasta keskiviikkona raaskin rapsutella Untoa kuukausien talviuniltaan. Haju oli niin valtava, että meinasin ökätä. Reippaasti riiputin surun sumentamana Unton bioroskiin takapihalle. Olisin niin halunnut itselleni sen kuoren muistoksi. Näin olin suunnitellut. Haju oli kuitenkin jotakin niin vaikuttavaa, ettei muuta vaihtoehtoa oikein ollut. Itkettää kuitenkin ajatella, millaiseen prosessiin raasuni ruumis joutukaan biojätelaitoksella. Olisiko kaatopaikkajäte sittenkin ollut parempi paikka?

Moni on ottanut osaa suruuni. Vaikka kuinka surkuhupaisaa onkin surra etanaa, ei tälle mitään vaan voi. Jaettiinhan me surut ja ilot yli neljänä vuotena. Siinä ehtii jo tapahtua. Eikä se ollut mikä tahansa etana vaan lentokoneella lentävä taidokas ihme-etana, minun Unto! Voihan olla, että Unto lentelee täällä nyt seuranani etanaenkelinä.

Surullisinta taitaa olla, että kahden viikon päästä koittava muutto pitää tehdä ilman Untoa. Joudun asumaan yksin! Ilman Unton rapinaa tai odottelua, herääkö se talviunilta. Noh, tänä vuonna ei Unto enää herännyt. Pakotan itseni ajattelemaan, että armas lemmikkini kirjaimellisesti nukkui pois tyynen viileässä talviunitilassaan ja todellinen kuolinsyy oli luonnollinen vanhuuteen kuoleminen. En tahdo ajatella, että se olisi kuollut, koska en väkisin herättänyt sitä talviunilta kuten aiempina vuosina tai koska se oli ennätyspakkasissa yksin täällä kylmässä asunnossa minun lomaillessa lämpöisessä Helsingissä. Internetskuli lohdukseni sanoo akaattikotiloiden elävän korkeintaan kuusi vuotiaiksi ja voi hyvin olla, että Unto oli jo puolitoistavuotias minun ostaessani suurella viiden euron rahalla Itäkeskuksen Faunattaresta lokakuussa 2004. Voi sitä riemun päivää!

Rakkaudella Unton muistoa kunnioittaen jatkan nyt sunnuntailokoiluani YKSIN omassa asunnossani. Sanon samalla jäähyväisiä tälle kodillekin nämä viimeiset viikot. Muistoissani elät aina Unto Urmas Kulipetteri.

Statusta

2009-02-02T19:19:00.002+01:00

Statusta on päivitettävä aika ajoin. Kyse ei edes ole naamakirjaelämästäni. Toki nimikkeeni on sama kuin ennenkin vai olisiko sana business vaihtunut marketiksi. MUTTA olen kuitenkin selvinnyt ensimmäisestä työpäivästä potkuitta.

Mitäs tuosta touhusta nyt päällisin puolin sanoisin. Parhaiten jäi mieleen ilmainen kahvi ihan hyvästä kahviautomaatista, ilmaiset mehut ja pullovedet, säädettävä työpöytä, joka nousee napin painalluksesta jopa sellaiseksi seisomispöydäksi. Eihän toki voi unohtaa uutta kännykkää ja uutta tietskaria. Kahviautomaatti oli samaa merkkiä kuin aiemmassa puljussa, mutta piti vähemmän meteliä. Ensimmäisen päivän kunniaksi minulle myös tarjottiin lounas pitseriassa! Ja siitähän on jo maailman turuilla ollut puhetta, että mitä ihminen nyt ei ilmaisen lounaan eteen tekisi.

oh

En voi siis valittaa. Työmatkatkin menivät suhteellisen hyvin ensimmäisen päivän osalta. Niitä minä tässä maailman kolkassa eniten pelkään. Aamulla oli häiriö S-bahnassa, mutta onneksi toisessa päässä linjaa. Jos olisin ollut tulossa uudesta kodistani, en olisi ehkä päässyt perille, mutta onneksi muutan vasta 1.3. Nyt illalla sain kotiin asti kyydin siltä hullulta ruotsalaiselta HR-naiselta, joka on hetki hetkeltä enemmän tarhan tätiä muistuttava. Hengissä selvittiin, mutta olen keksinyt jo liudan tekosyitä, ettei enää koskaan tarvitsisi mennä siihen kyytiin rukoilemaan suojelmusta ja muita voimia hengissä pysyäkseni. Huomenna sitten onkin jo vuorossa ensimmäinen liikennelakko tässä julkisten välineiden työmatkaelämässäni. Näin mennään.

Onhan tässä ollut muutakin, mikä on saanut havahtumaan elämän pieniin hyviin seikkoihin. Hehkutinhan kaikkea ihmeellistä viimeisessä postauksessani ja tunti sen jälkeen sain kuulla äipän olevan pipi. Itketti vähän ja paljonkin, ja toki ajattelin taikauskoisena mananneeni maailmaan moista hehkuttamalla liikaa kaikkea hyvää. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei minulla ehkä sittenkään ole niin paljon vaikutusta tapahtumien kulkuun. Äiti leikataan ylihuomenna ja olen vähän päättänyt, että se paranee. Tiedän kuitenkin, että minulla ON vaikutusta tapahtumien kulkuun. Minä olen päätäntävaltainen.

Ehkä tämä nyt on ihan vähän ylidramaattista, mutta sellaisesta minä pidän. Tänäänkin mietin monta kertaa, etten olisi uskonut moista todeksi. Siis sitä uudessa työpaikassa olemista ja unelmakämppään muuttamista. Sitten mietin sitäkin, että on tärkeää olla terve, eikä urheilla liikaa. Sen verran olivat viime viikolla lihakset kipeät maanantain ja tiistain laskettelureissun jälkeen. Yövyimme uuden suomityttökaverini kanssa söpön minimummon luona romanttisen kapeassa parisängyssä. Ainakin tuli uusi matkakaveri tutuksi ja perjantaina jo kumosimmekin hänen 28-vuotiuussynttärijuhlassa epäterveellisen paljon voimajuomaa kurkuistamme alas. Siinäkin oli sitten toipumista koko lauantai ja melkein sunnuntaikin. Näinkin status muuttuu. Ikä painaa ja krapulat pahenevat. Merkkejä kaikki jostakin taholta. Mukavaa dramatiikkaa.

Olipa kiva ottaa lonkkaa ja pitää vapaata, olla ihan tosissaan lomalla. Kaikkien näiden kuuden viikon vaiheiden jälkeen sanoisin kuitenkin, että ihan huisin hykertelevän mukavaa voi sittenkin olla saada päivään ja viikkoon sellainen kiva työkeskeinen rytmi. Aamulla ylös, töitä, telkkaa, ihan vähän ehkä urheilua, ruokaa ja nukkumaan. TELKKAA. ah. INTERNETTIÄ. ah. Ei mitään pitkiä vapaa-ajan hetkiä, joina pitää pohtia läpi koko elämän kulku ja olemassa olemisen järki. Rutiinit vasta ovatkin poikaa ja suorittaminen sitä suurinta suolaa.

2009

2009-01-25T14:09:00.002+01:00

Olen aikaani edellä ja kirjoittelen jatkuvast papereihin 2010. Jotenkin kaksikymmentä-kymmenen on sellainen numero, että käteni sen vain jo kirjoittavat. Olen kai hypännyt yhden vuoden yli jo ajatuksissani. En usko sen kannattavan, koska tämä jos mikä on hyvä vuosi. Jo ensimmäinen kuukausi on ollut niin hyvä, että oksat pois ja rommia pullo.

Olen saanut onnen asuntoni, unelmakämpän. Maanantaina kirjoitin vuokrasopimuksen. Minulle uusi kotikoloni on 1.3. lähtien. Täydellinen ajoituksellisestikin, koska uusi työ alkaa helmikuun alussa ja maaliskuuhun mennessä on jo varmaan touhuenergiaa muuttamiseenkin, eikä vaan jännitystä uudesta työstä. Tässä olenkin välitilassani ollut niin valtavassa lomatouhotuksessa, että käyn jos jonkinlaisia kierroksia välillä. Huomenna suuntaan jälleen kahdeksi päiväksi mutkamäkeen Itävaltaan. Seurana on uusi kokelas ja potentiaalinen uusi ystävä. Uusi vuosi ja uutta enemmän kuin aikaan. Ihmeellistä.

Virnuilen päivät pitkät tässä lomatilassani onnea ja hyvää tuulta. Vain muutama täyskatastrofipäivä on tullut koettua. Sellaisia päiviä sattui tähän kaksi peräkkäin. Nuo hetket ovat niitä, joina uskoni moukkamairen tuuriin horjuu ja kyseenalaistuu. Joskus kaikki vaan voi mennä aamusta iltaan ja sen välissäkin päin mäntyä ilman suurempia syitä. Onhan kömpelyyteni ja säheltämiskykyni tunnetusti ilmiömäistä, mutta päivän alkaessa maitopurkin kaatumisella kokolattiamatolle ja saman päivän loppuessa toisen ihmisen oksennukseen kaatumisella, tulee väkisinkin mieleen, ettei kaikissa päivissä ole hyvän karman kolinat kohdillaan.

Olen hoidellut juoksevia asioita, ostanut uudet housut uutta työtä varten, lasketellut kaksi päivää ja ottanut lonkkaa lopun aikaa palattuani sosiaaliselta suomilomalta. Olen siis suorittanut lomaa. hah. Se suomiloma vasta jotain olikin. Kiitos osallistuneille ja lopuille sitten vaan so long, että toivottavasti ensi lomalla tai muissa väleissä kohtaisi ajankin kanssa. Olen yksi onnen plikka. Ei tämä blogiin kirjoittaminenkaan oikein miltään tunnut, kun ei ole mitään mukavaa urputettavaa. Hyvältä vaan. Winke winke!

Pullia sioille

2008-12-18T13:28:00.003+01:00

Olin luvannut leipoa pullaa toimistolle. Kiroilutti joka vaiheessa. Munia menin ostamaan ihan vartavasten jo aiempana päivänä. Kotiin päästessäni oli kuusi kahdestatoista hajonnut liejuksi kangaskassiin. Huonoa munakarmaa.

Seuraavana oli päivänä oli se hetki. Aika leipoa. Minua oli jo kiusittu. Topsukka toimistolla vinoili ja sanoi ottavansa sitten sahan mukaan huomenna, jos luvassa on suomalaista pullaa. Laskiaisena olin leiponut pullaa, joka oli kivi kovaa. Niitä ei ollut tarkoitettu kuin minun ja Hansun yksityiskäyttöön, mutta Topsukka uteliaisuudessaan oli vongannut maistiaisia. Lupasin tällä kertaa muistaa voin lisäämisen ja kananmunalla voitelun. Mitkä suorituspaineet. Nyt oli kuitenkin tartuttava härkää sarvista. Mietin pitäisikö munia ostaa varmuuden vuoksi lisää. Pessimisti ei pety. Niin ovat viisaat sanoneet. En kuitenkaan viitsinyt lähteä kauppaan uudestaan vain muna-asialle. Ajattelin kuuden munan riittävän mennen tullen kahden munan taikinaan. Eihän ne kaikki voi hajotakaan.

Lähdin kuitenkin lenkille. Olenhan tehnyt haukkala-lupauksia. Tulin takaisin ja alkoi jo olla kiire leipomusten kanssa. Laitoin uunin päälle. Olin kuitenkin nälkäkuolemassa ja vanhasta viisastuneena tiedän, ettei tavoitteellisesta toiminnasta tule mitään ollessani nälkäinen. Tein siis munakkaan. Käytin siihen kaksi kananmunaa. Olin tyytyväinen ja kylläinen. Aloin leivontatoimeen. Ensin piti kuitenkin vähän venytellä lenkin jäljiltä ja vertyäkseni taikinan vaivaamista varten. Aika lipui. Taikinasta tuli mallikelpoista, koska kielikeskellä suuta ja nenä kiinni netistä printtaamassani ohjeessa, ei virheille ollut mitään mahdollisuuksia. Lefalta saamani pullaohje oli omalla mielenkiintoisella käsialallani niin kauniisti tekstaama, etten saanut siitä mitään selvää. Lisäksi strategisten kohtien päällä oli voitahra. Säilytän ohjetta silti, koska sillä on suuri tunne arvo. Olin kirjoittanut ohjeet myös voisilmän tekemiseen, mutta tällä kertaa pullista tuli silmättömiä, koska en osannut lukea reseptilappustani.

Pulla kohosi mallikkaasti lähes tunnin. Aika nimittäin hulahti viimeisiä joulupaketteja kääriessä ja pakkaillessa. Tässä vaiheessa uuni oli ollut jo monta tuntia päällä. Pihi sydän itki verta raha- ja energianhaaskuusyistä. nyyyh. Laitoin siis uunin pois päältä. Leivoin pullat ja jätin ne ohjetta seuraten jälleen leivinliinan alle huilimaan. Luin ohjeesta seuraavan kohdan: Voitele pullat KANANMUNALLA! Siinä ainekset-kohdassa luki kaksi (2!) kananmunaa ja ne käytettiin jo siihen taikinaan! Loput kaksi olin tietenkin keittänyt seuraavaa päivää varten lounas- aamupalaevääksi. Olenhan nimittäin multitalent ja osaan leipoa ja keittää kananmunia yhtä aikaa. Meinasi tulla itku. Olinhan Topsukallekin oikein luvannut kananmunasutimisen. Miksi muuten kananmunalla ylipäänsä voidellaan, kun se muna nyt vaan ei ole voita?

Kokosin itseni henkisesti. Lähdin reippaana soittelemaan ovikelloja, koska kaupat menevät täällä kovin aikaisin kiinni. Kolme ensimmäistä ovea eivät avautuneet. Kahden seuraavan takaa kurkkasi germaanimiehiä, joilla ei ollut mitään apua pulmaani. Kerroin hymyillen, kuinka minulta puuttuu muna ja kysyin, olisiko heillä yhtä sellaista. Voisin vaikka maksaa siitä. Tiedän olevani lapsellinen, mutta minua kikatutti tämä kaikki niin maan vietävästi. Eihän näillä huudseilla ole edes sanaa KANANmuna vaan muna on ihan muna vaan. Sitten kuulin portaikosta liikehdintää. Hyökkäsin liikkuvan kohteen kimppuun. Huutelin perään. Lopulta jannu käännähti ja älysi itseään puhuteltavan. Olin juossut miehen perässä jo kaksi kerrosta. Kerroin minulta puuttuvan munaa. Hän pyysi mukaansa. Pääsin oikein sisälle asuntoon seuraamaan kauppakassien purkua. Älysin uhrini olevan talon komein uros, joka on jo aiemmin iskenyt minulle silmää pyykkikellarissa. Menin siitä ihan paniikkiin. Enkä muuten keksi tätä juttua, eikä tämä ole mikään Reginan novelli. Ilmestyykö Regina vielä? Se olisi varmaan hauska vitsilehdeksi.

Sain itse valita kennosta munani. Ojensin siitä euroani komealle germaanille. Minulla kun ei ollut lompakossa ollut pienempää kolikkoa. 50 senttiset tarvitaan nimittäin pyykkikoneeseen. Germin mielestä euro munasta on aivan liikaa. Kehoitti vinoillen tuomaan sitten leipomuksia, jos niitä jää yli. Polveni jo vähän vapisivat ja riensin kohti omaa kotia. Kikatellen voitelin pullat ja ropsottelin päälle raesokeria. Raesokeri on muuten kristallisokeria täällä päin. Minäkin olen prinsessa. Soittelin siinä sitten heilani kanssa ja kerroin väli-inssidenssistä. Viiksihai kehotti käkätellen viemään kilpailijalleen vain palaneita tai muuten pilaantuneita leivonnaisia. Ilmiselvään hakkailuun pitää kuulemma vastata huutamalla suomeksi PERRRRRKELE. Viiksihai osaa jo hienosti suomalaisen soroisen ärrän. Tämäkin kaikki nauratti minua kovin. Pullista tuli mallikkaita ja täydellisen näköisiä.

Lämpimäisten valmistuttua kiikutin kauniilla sinisillä servieteillä käärittynä kaksi vähiten kaunista, mutta silti melko täydellistä pullaa munamiehelle. Hän oli verkkareissakin viehättävä. Germaaniuros kysyi, ovatko tekeleeni jonkin sortin sämpylöitä! sämpylöitä!!? Semmeln? Siinä meinasi päästä suuri PERRRRRKELE ja oven läimäys lyödä nenukin pässiltä pään sisään. Siinä pulahti herran kaikki viehättävyys kankkulan kaivoon. Kerroin ystävällisesti kyseessä olevan oikeastaan makea leivonnainen ja jotain suomalaista. "Minä olen siis Suomesta", sanoin. Siihen jamppa vastasi, että "jaa, ajattelinkin että olet niin kaunis". Pisteet takaisin ja soittamaan viiksihaille tästä meriitistä! juhei ja rommiapulla. Luulin lapsena "rommia pullo"-sanonnan olevan rommiapulla eli jonkinlainen leivonnainen.

Läksiäislounaan järjestimme siis yhdessä yhden toisen hatkat ottavan pojan kanssa. Hän hoiti salaatin, tilasimme pitsaa ja minä tarjosin pullakahveet. Saksalaiseen makuun pulla on kuivakkaa ja tylsää, mutta olin silti tyytyväinen. Loppu hyvin, kaikki hyvin, eikä vikan pellin valmistuessa kello ollut edes näyttänyt kuin ihan vähän yli puolen yön.

Ilon integraatti

2008-12-15T16:15:00.002+01:00

Luulen integroituneeni. Minulla on salaattilinko, tiskipesusienen pidike ja vakava harkinta spruudelikoneen hankinnasta. Saksalaistuminen tai konkreettisen merkit siihen viittaavasta hiipivät esiin salakavalasti. Kaksi vuotta on juuri sellainen aika, jonka jälkeen olisi kurja lähteä pois. Liian lyhyt, mutta pitkä kuitenkin. Odotan mielenkiinnolla, mitä tapahtuu seuraavaksi. On ehkä myös onni päästä viikoiksi kotimaahan katsastamaan verrokkiveitikoita. On kuitenkin sitäkin onnekkaampaa saada jäädä tänne kotiintuneena ensi vuodeksi.

Elän haaveissa. Kävin lauantaina katsomassa olemassa olevaa unelmaa. Rakastuin. Puulattiat ja korkeat huoneet! Talon ulko-ovessa värilliset lasimosaiikki-ikkunat ja kellarissa mukavan kostea muhjuaromi! ja HALPA (salakavala saksalaistuminen...) !Estetiiikka ennen kaikkea. Mitä sitä pessimistinä miettimään lämmitys-tai lämminvesihuolia. Kolmen vartin kuluttua on määrä soittaa vuokranantajalle ja kuulla jatkotuuristani. Tähän asti näyttää hyvältä ja asunnossa asuvat vuokralaiset soivat suosionsa, koska ostaisin heidän jäämistöään. En uskalla himoita täysillä ennen asioiden varmistumista, mutta haaveilu on silti harvinaista hupia ja tällä kertaa täysin sallittua.

Integroituminen ilmoittaa itsestään myös sosiaalisina joulunaluskiireinä. Viikonloppu vierähti kissan- ja koiranristiäisissä, tupareissa ja synttäreillä. Oli ehkä syytä treenata suomi-sosiaalisuusähkyä varten. Tunnetusti yhteisöllinen kansa.

Pikkujoulut sujuivat ilman valtavia nolauksia ja vailla muutakaan mielenkiintoista. Olen hyvin valmis lähtemään tästä työyhteisöstä. Vain Hansun ottaisin mukaani. Olen yllättynyt siitä ilmiöstä, etten mitenkään jaksaisi näitä viittä viimeistäkään päivä. Olen henkisesti raatona jokaisen päivän jälkeen. Valmista kamaa ja täynnä antipatiaa. Mikäköhän siinäkin on. huh huh. Aika ottaa takavasen. Vihoviimeisin vitutus on yhteisön paine leipoa pullaa koko porukalle ennen lähtöäni. Saakeli että laitan siihen suolaa ja kardemumman sijaan pippuria.

Firman pikkujoulut

2008-12-10T09:13:00.002+01:00

Tänään saa kai sitten istua pomon polvella ja käkättää omille jutuilleen. Odotan innolla tai lähinnä ilakoin ajatuksella siitä, mitä kaikkea vänkää voisikaan tehdä tonttuilutunnelmissa, koska olenhan jo irtisanoutunut. Viime vuonna firman pikkujoulut olivat kyllä ennätyksellisen tylsät ja minua itkettikin jossain vaiheessa. On jäljellä seitsemisen verran työpäiviä, mutten siltikään kestäisi enää hetkeäkään. Toki odottavan aika on pitkä ja muuta sellaista, mutta luulin kuitenkin jaksavani paremmin poispääsyn vahvistuttua. Jaksanhan toki ja jokainen päivä on täynnä hymyä, mutta silti....

Hiirihanna kävi kylässä viime viikonloppuna. On kuin itse pääsisi pienelle minitalvilomalle, kun paikalla on vierailijoita. Sain myös huisisti potkua asunnonhakuun, koska itsekin ihastuin vähän lisää Müncheniin. En ole niin jaksanut mitään paikkoja, joissa juostaan joululahjakiireessä, pimeydessä, sateessa ja rännässä. Olen ajatellut Münchenistäkin samalla tavalla ja kuvitellut parhaaksi julkisten paikkojen välttämisen joulukuussa. Viikonloppuna pidin kuitenkin monista kahviloista, baareista, joulumarkkinoista ja eritoten Glühwein-ratikasta. Kevyt kikatus vasta kivaa onkin seurassa, jonka tuntee oikeasti. Ehkä se olikin oikea syy sille, että pidin ihmisjoukoistakin. Olisi kiva saada tänne isompikin klubiporukka kylään kerralla. Joulun aikaan toivottavasti voidaan ainakin kikattaa lisää pohjoisemmassa.

Unelma-asuntohaaveissani alan jo tinkiä elämäni koneistamisessa. Tiskikone ja pyykkikone voivat kuulua vasta keski-ikään, jos oikein itselleni perustelen. Tämän päivän haave on sen peräänkuulutetun moukkamairen tuurin tulosta. Työkaverin kaveri tarjoaa kalanruotoparkettiasuntoa vuoden 1898 talosta mynkkilän keskustasta oman työ-s-bahnani varrelta. Avainsana on luonnollisesti HALPA. Lauantaina menen katsastamaan ja ihmettelemään toivottavaa unelman toteutumista. Kannustusta tällaiseen tuuriin tarvitaan taasen. Asunto vapautuisi vasta helmikuun lopussa, mikä osaltaan ratkaisisi sen tuskan, ettei tammikuulomalla tarvitsisi muuttaa vaan saisi pelkästään unelmoida.

Hyvää pikkujoulupäivää!

Taika-aikaa

2008-12-02T12:59:00.002+01:00

Olen ollut kuin pahainen kakara. Odotan joulua ja odotan jokaista päivää. Todella kummallinen olo. Olen ollut aktiivisesti onnellinen, enkä tiedä kuinka mielekästä sitä on hokea, mutta hoetaan nyt tännekin kun on aloitettu. Pitkällisen jokahetkisen myhäilyn myötä olen vahvasti sitä mieltä, etten ole koskaan täysi-ikäisenä ollut näin tosissani näin kauan näin aktiivisesti näin onnellinen. Eikä loppua näy.

Toki arjen pienet ja suuret ihmeet ja vastoinkäymiset saavat maata kaatavaa murhetta ajoin esille, mutta nekin ovat tässä yleensä johtuneet ihan hyvistä syistä. Haikeinakin hetkinä näen onnen jatkuvan ja lepertelen itselleni, kuinka tämän maailman läpimätämäisyyden keskellä voi mennä näinkin hyvin.

Onhan tätä. Tärähtely ilmenee myös joulukorttien askarteluna ja iloisena kokkailuna. Välillä tunnen jopa vieraantuneeni itsestäni.

Olen palannut jälleen iloiseen asunnonhaun maailmaan. Tämä on tätä jo puolitoista vuotta vaihtelevalla aktiivisuudella harjoitettua suurta hupia. Juuri katselin kiehtovaa vuokra-asuntoilmoitusta, jossa luukku ilmoitettiin hintahaarukkaani sopivaksi. Auki klikattaessani selvisi, ettei asunnossa ole keittiötä, eikä hanaa ole pyykkikoneelle saati millekään muullekaan. Lisäksi keittokaapin oloinen pöytä, jossa on kaksi keittolevyä on sijoitettu eteiseen. Ehkä pihiydessä pitää alkaa hiukkasen tinkimään.

Odottelen toki tämänkin suhteen jotain valtavaa onnen möhkälettä ja suurta moukkamairen tuuria. Uskonhan nykyään aktiivisesti, että "asioilla on tapana järjestyä". Unelmassani asun München-cityssä ja minulla on oma tiskikone tai pyykkikone. Aivan epärealistisissa taivaanrannanmaalailuhetkissäni kuvittelen itselleni molemmat koneen ja toimivan vessanpöntön. Tärkeää olisi päästä kuitenkin kaupunkiin asumaan. On tämä maalaissimulointi nyt nähty.

Kävin mutkamäessä lauantaina. Lisäksi olen hihkunut glühwein-päissäni erilaisia joulukoristeita. Olen alkanut pitämään joulukoristeista ihan tosissani. Niissä on sitä jotakin.

Yliluonnollista

2008-11-22T11:42:00.002+01:00

Minä sain uuden työpaikan! Ne soittivat eilen. juhei ja huraa. Aion fanittaa itseäni kestokykyni rajoille. Sen verran ylpeä olen itsestäni.

Ne soittivat eilen. Ensi viikolla pitäisi mennä allekirjoittamaan sopimus, mutta ei kai tässä ilman mitään todellisia yliluonnollisuuksia mitään pahaa enää voi tapahtua. Aloitan helmikuun alussa, joten tammikuun voin olla möllötellä.

huikeaa. En olisi koskaan uskonut. Kiitoksia kannustajille! Voisin kirjoittaa tässä nobel- tai oskar-gaalaan sopivan puheen, mutta jätän sen toiseen kertaan.

Lost

2008-11-21T14:04:00.002+01:00

Join Budapestissä Lost-nimisen drinkin!

Arki-iltani auvo on Lost ja sen ensimmäinen tuotantokausi. Viimeinen levy vielä katsomatta. Mahtavaa kuraa, missä on koukuttavasti kapseloitu elämän yksiä peruspiirteitä: loppumaton katastofien ketju ilman sen suurempaa logiikkaa, ikuinen ojasta allikkoon rypeminen ja hullunkurinen kohtalon dramatisointi yliluonnollisuudella höystettynä.

Odotan joululomalta eniten siskoni jemmaamia seuraavia tuotantokausia. ohoi.

Oma Lost-törttöilyni ohitti Budapestin ja junassa toki myös vähän Wieniä ja muita Salzburgeja. Ostin Budapestin asemalta matkaevääksi varastetun Mozart-kuugelin. Matkalla oli hetkiä, joissa totisesti tunsin olevani Lost-sankari. Jäin piiiiiiiiiitkäksi ajaksi vessaan lukkojen taakse ja silmieni ohi vilahti kauhuskenaarioita vessanpöntöstä hyökkäävästä hirviöstä ja päin ovea ulkopuolelta laukkaavasta villisiasta. Silmissäni näin myös vision muumioituneesta ruumiistani, joka Budapestin kellarista löytyy seuraavien arkeologien etsiessä suurta dimangiaarretta. Kylmä hiki ja tärinä, pieni itkuisuus, mutta onni huonojen vitsien olemassaolosta olivat vahvasti läsnä. Oman elämäni Lost. Miten onnellinen olinkaan aiempana iltana juomastani Lost-drinkistä! Mutta oliko se kaikki sittenkin yliluonnollista kohtalon ivaa?

Illalla menin onnessani yöjunani naistenosaston tyhjään makuuvaunuun. Kiltti konnari sanoi vasta Wienistä puolilta öin tulevan kolme muuta matkaajaa unikoppiini. Yöllä havahtuessani oli yläpedissäni suuren suuri neekerimies syömässä vahvasti haisevaa salami-sipuli-eväsleipää. Niin suurta neekeriä saati sitten niin suurta eväsleipää saati sitten niin vahvasti haisevaa evästä en ole aiemmin niin pienessä tilassa kokenut. Oli kuin salamia olisi tunkettu kaikista pään lävistä sisään. Ahdistuneena nousin käydäkseni NAISTENhuoneessa, kun huomasin ovea auki renkatessani viereisessä pedissäni makaavan miehen onanoivan. Kyllä, tiedän mitä se tarkoittaa ja kyllä, olen tavattoman vakuuttunut että se toimenpide tapahtui siinä neljän neliön kopissa, jossa minä olin kolmen tuntemattoman miehen seassa lukkojen takana. En meinannut saada kolmea oven lukkoa avattua ja päivän vessaanlukkiutumis-lost- kokemus toi jälleen tappajavillisiatkin mieleeni.

Olin ostanut lipun naistenvaunuun. Naistenvaunu on vähän kuin lastenvaunu, mutta meininki on happamampaa. Huomautin kondyktöörille asiasta itkuiseen sävyyn. Saksalainen konnari lähinnä naureskeli ja totesi, ettei voi asialle mitään. Luikin häntä koipien välissä takaisin onanointiseuroihin ja aloin paeta kirjallisuuteeni. Pyrin sulkemaan todellisuuden ulos tajunnastani. Tunnin päästä unkarilainen konnari tuli pelastamaan minua. Hän puhui kuin eläinvangille käyttäen yksinkertaisesti vain yksinkertaisia sanoja kuten APU, SINULLE, TULE, EI, PELKÄÄ. Hän tiesi minun olevan kielivammainen, koska oli aiemmin vienyt passini. Kiltti konnari oli saksalaiselta kollegaltansa salaa pedannut minulle oman sijan petivaatevaunuun, ettei minun tarvitse valvoa paniikissa lost-hirviöiden kanssa.

Budapestissä oli sinänsä mahtista. Kylpylää, ruokaa, juomaa ja parhainta seuraa. Paprikoita oli paljon ja mummoja kanssa. Lisäisin valokuvia verkkojen verkkoon, jos koneeni kotosalla ei olisi niin temppuileva. Odotan siis ensi viikkoon.

Keskiviikkona olin haastattelussa ja se meni hyvin. Kokemus sinänsä on minulla vielä jossain prosessointikaapissa. Ehkä käsittelen ne tapahtumat tässä lähiaikoina. Ei joka tapauksessa ainakaan vielä mitään huonoja uutisia ja uskallan uskoa hyvään vieläkin. Jouduin tekemään haastattelun jälkeen verkossa pienen psykotestin, jonka tulokset saan maanantaina. Koitin valehdella mahdollisimman laskelmoivasti ja mahdollisimman paljon, joten hätää ei siis pitäisi olla sen suhteen. Keskiviikkona viimeistään pitäisi saada lopullinen tuomio homman suhteen. Minua testataan, eikä minulla ole rekryprosessissa kilpailijoita, niin en osaa nähdä syytä asioiden menemiseksi allikkoon. Toisaalta ymmärrän kyllä yliluonnolliset vaikuttajat ja elämän katastrofisarjan yleisesti pätevät lait.

Hyvää viikonloppua!

Marrasmatka

2008-11-12T15:10:00.003+01:00

Pyrähdys Budapestiin tulee oikein mainioon väliin. Rentouttaa harmautta. Näin uskon. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin on aikamoinen pannariolo kehittymässä liittyen ensi viikon keskiviikkoon ja siihen haistatteluun. On hyvä saada väliin muuta ajateltavaa.

Hyppään illalla yöjunan kyytiin. Ehkä ekologinen jalanjälkeni pienenee pienen pätkän. Se on nimittäin aivan valtavan suuri nykytavoillani. Testattiin Hansun kanssa hesarissa ja valtavia ongelmajätteitä taidamme tässä maailmanmenossa olla.

Junamatkailusta tulee jotenkin enemmän reissuolo. Pikkasen jännittää ja pieni pelko liittyy jo siihenkin, keitä samaan makuuvaunukoppiin sattuu kuorsailemaan. Vänkää, mutta silti mietin milloin minusta on tullut tällainen mamis. Mamikset on repussakin mukana.

Ajattelin esittää tässä kultivoitunutta, koska ehkä Budapestissäkin pääsee kiinni johonkin kulttuuriantiin. Olen viime viikkoina käynyt sekä oopperassa että taidenäyttelyssä. Kuitenkin hemaisevin anti oli tuijotella kanssaihmisiä. Jotenkin se vaan vie mennessään. Münchenissä on valtava määrä sellaista Gucci- Versace -väkeä. Sellainen popula on kuin toiselta planeetalta. Välillä ainakin tuntuu siltä. Perusilmekin on jostain hapankaalitilalta. Ehkä minulla joskus on jotain ajatuksia siitäkin, mitä tapahtumissa tai näyttelyissä on tarjolla tai mitä niissä on pällisteltävänä. Yleensä kuitenkin ymmärrän ymmärtäväni kaiken ihan "väärin" ja keskittyväni epäoleelliseen. Siksi en kehtaa koskaan kertoa mielipiteitäni elokuvista tai taiteesta saati sitten oopperasta tai kirjallisuudesta. Kerran tässä välissä aloitin postauksen otsikolla "elämäni operetti". Olin inspiroitunut Tsaikovskin tunteen palosta, mutta sitten alkoi jo nolottaa.

Budapestissä aion kokea ainakin kylpyläkulttuuria. Se toivottavasti ei ole yhtä traumaattista kuin saksalainen kylpyläkulttuuri. Ovathan unkarilaiset ainakin kieleltään sukulaisjoukkoa. Olen luottavaisin mielin.

Vääräuskoisuudesta

2008-11-06T10:38:00.003+01:00

Minulle on annettu toivoa! Olkoon usko kuinka väärä tai pettymykseksi kääntyvä, antaa se minulle voimaa ja vimmaa könytä etiäpäin ihan uudella vimmalla.

Kaikessa rauhassa tehdäpuuhastelin kaalikääryleitä, kun puhelin soi. Välikommenttina toteaisin, että näin se vaan elämä pientä tylleröä heittelee; vuosien kokkaamattomuudesta käännän kelkkani ja teen yhtenä viikkona makaroonilaatikkoa ja seuraavalla viikolla olen jo niinkin kunnianhimoisissa kokkailuissa kuin kualkiäryleissä. Niistä tuli muuten ihan kelpoja ja ainakin jumalattoman ylpeä olen saavutuksestani! Puuhastelukin kävi ilman pahempia hermoromahduksia, vaikka käytinkin neljää keittolevyä ja uunia yhtä aikaa, koska se PUHELIN SIIS SOI.

Puhelin soi yleensä vasta kymmenen jälkeen ja siellä on viiksihai. Muuten se ei juurikaan soi viikolla, jollei sitten äiteellä ole jotain tuikitärkeää raportoitavaa. Meneehän moisesta pasmat sekaisin. Minulla oli uutukainen herätyslamppu radiona täysillä ja liesituuletin kohisi kuin viimeistä päivää. Vastasin toki huutamalla HALOO sulkematta melunlähteitä. Ruotsalainen päiväkotitätihän se siellä huuteli henkilöstönhallintahenkäyksineen! Suljin radion ja lukkiuduin vessaan, ettei liesituuletin kuuluisi niin pahasti. Sitten muistin, ettei tässä kehitysmaassa puhelinverkot kestä vessassa tai keittiössä puhumista. Onneksi puhelu ei ehtinyt kuitenkaan katketa ennen kuin älysin siirtyä tuolille ikkunan viereen seisomaan. Siinä kuuluvuus on jotenkin kaikista paras. Siinä sitten tasapainoilin Aallon kolmijakkaralla ja tunsin kotimaan kamaran tukevuuden. Mielessäni välähti myös ajatus Suomen talouden kolmesta tukijalasta. Olihan minulla korvalla huonosti toimiva Nokian kännykkä ja puhelimen päässä suomalaisen paperiteollisuuden päiväkotitäti. Metalliteollisuutta en saanut mitenkään mukaan tilanteeseen, mutta kovasti horjutti jo ilmankin.

Kyselin siinä sitten tädin Intian lomasta ja päivitin omat sairauteni hänelle. Oli kuin isoäidin kanssa juttelisi. Tosin isoäiti ei ole Intiassa käynyt. Lopulta suljin puhelimen ja älysin, että kaalikattila on kiehunut pahasti yli ja keittymässä oleva riisi palanut pohjaan. Liesituuletin on niin tehokas, ettei sattuneita vahinkoja heti huomaa.

Jossain vaiheessa myöhemmin älysin iloita ja soitin viiksihaille ja tekstasin työnhakukoutsilleni Mullulle. Puhelin pätki pahasti, mutta nauruni välittyi ilman jakkaralla seisomista. Tekstarin laitoin varmuudeksi suomiliittymästä. Minulla on uusi haastattelu 19.11. ja paikalla on viisi ihmistä minua kiusimassa. Siis VIISI!! kääksis. Nämä pari viikkoa aion kuitenkin vain nauttia uskosta ja toivosta. Toivo on herätetty ja usko on vahva. Olkoon usko kuinka väärä tahansa, antaa se minulle jaksamista täällä sumussa. Toki vakuutun päivä päivältä enemmän siitä, että minut on kutsuttu paikalle siksi, että ne voivat sitten joukolla siellä minulle vittuilla, kuinka idioottia on hakea töitä tällä hetkellä. Eihän sitä koskaan tiedä.

Tämä haastatteluprosessi on jotenkin vähän huono-onninen kyllä monilta osin. Kylmä hiki tulee otsalle ajatellessani sitä viime kerran junaseikkailua. Ehkä otan suosiolla taksin aamutuimaan, kuten työnhakukoutsi käski. Toisaalta en luota näihin takseihinkaan sitten yhtään. Juna menee sentään raiteilla silloin kun menee.

Ajankohta toiselle haastattelulle on myöskin epätodellisen huonolla sattumalla äärihuono. Meillähän ei ole mitään termiinejä, mitään palaverejä, mitään asiakaskäyntejä, mitään matkoja tai mitään muutakaan ennalta sovittua tulevaisuudessa tämän nykyisen työn tiimoilta kuin tasan yksi strategia-höpönlöpö-breakfast-meeting, johon tulee suurimmat pomot Helsingistä asti kertomaan meille, kuinka olla oikeita p-sotilaita. Tuo yksi meeting on juuri samaisena aamuna kuin haastatteluni. Enhän sitä siinä jakkaralla keikkuessani muistanut ja täti sanoi, ettei hänellä ole ehdottaa kuin yksi mahdollinen ajankohta, joka käy niille kaikille viidelle kiusaajalle. Minkäs teet. On ehkä oltava äkillisessä "ripulissa" tai "oksulitaudissa" sitten ja poissa töistä koko päivä. En keksi muutakaan, koska siitä aamumeetingistä ei katsota hyväksi olla pois millään "lääkärikäynti"-syyllä. Minua harmittaa myös siksi, että siitä strategia-huuhaasta olisin varmasti saanut lisämotivaatiota pyrkiäkseni kaikella vimmalla pois tästä puljusta.

Liesituuletin on muuten saksaksi Dunstabzugshaube tai jotain sen suuntaista. Minua pelottaa joka kerta kun tajuan ajattelevani Dunstabzugshaubea liesituulettimen sijaan. Tuo sana oli minusta nimittäin käsittämättömän ja lähesjärjettömän hankala ja epälooginen, kun sen ensi kerran itselleni selvitin joskus keväällä 2007.

Uskoni on horjunut heräteostosherätyslamppuni suhteen. Neljästä testatusta aamusta vain kaksi on onnistunut. Kahtena muuna aamuna nukuskelin pommiin ihan kuin ennenkin. Ainoa ero oli tosiaan se että kirkas valo paistoi suoraan naamani pomminukkuessani ja linnunlaulu muuttui unessani lapsen kiljumiseksi. Elämänlaatua parantava vaikutus on kuitenkin ollut selkeä radiotoiminnon tuoman lisäarvon myötä. Aamulla on hyvä laulaa obama-huraa-laulua radioselostajan kanssa ja illalla soittaa täysillä rokkikanavaa. Pidän myös siitä, että havahtuessani unilta näen suoraan kellonajan. Ennen minun on pitänyt nostaa kättä ja ottaa kännykkä käteen, tietääkseni mitä kello on. Toivo uskon kannattamisesta on kuitenkin tämänkin asian suhteen vielä vahva.

Herätysliikkeitä

2008-10-29T15:30:00.003+01:00

Elämän peruskysymyksistä ehkä suurin on ollut minulle lapsesta asti se, miksi pitää herätä kun nukuttaa ja miksi pitää mennä nukkumaan, kun ei väsytä. Peruskysymyksethän tunnistaa siitä, ettei niihin tule saamaan vastausta ikuna koskaan.

Perusaamuni pitää sisällään vähintään kahdenkymmenen minuutin torkuttamisen kahden kännykän kanssa. Keskimäärin kolmasosa aamuista on neljänkymmenen minuutin torkutuksen aamuja, jolloin olen jo PAHASTI myöhässä. Olen kautta aikain ollut ammattilainen pommiin nukkumisessa, mutta vasta viimeisen kahden vuoden aikana on torkuttamisesta tullut todellinen taidelaji. Ne kymmenen minuuttia herätysten välillä nukun todella syvää ja koomamaista unta.

Kaikki kulkee samalla tavalla riippumatta siitä, olenko nukkunut neljä tuntia vai yhdeksän tuntia tai ihan vaan sopivasti kuusi tai seitsemän tuntia. Minut on aivopesty uskomaan, että tarvitsisin paljon unta. Välillä olen kokeillut vähemmällä unella, mutta mitään muutoksia ei ole heräämisessä tai iltalevossa. Nukkumaan pystyn toki aina ja lähes missä vaan. Tiedän, että siitä pitää olla onnellinen. Siihenkin minut on aivopesty. Arvostamaan nukkumista. Kuitenkin on samalla jotenkin väärin ja kummallista, että herääminen on vaikeaa. Pitäisi pystyä keskustelemaan ja kommunikoimaan heti herättyään. Syömään tunnin sisällä nousemisesta... Miten kummallisia vaateita ihmiset toisilleen keksivätkään ja tunkevat niitä lapsuudesta asti päivittäiseen arkeen. Perkele että se otti päähän, että kuumaa puuroa piti lusikoida leipäläpeen kun pää oli vielä unimaailmassa. Onneksi koulumatkan sai vielä aina nukkua tai olla horroksessa. Puhumatta ja taistellen. Uskoen siihen, että illalla elämä virkistyy.

Minua on nyt kuitenkin kannustettu henkilökohtaisen herätysliikkeen taholta. Aion käyttää rahaani epäloogisesti ja uskoon hurahtaneena. Tätä olenkin aina pelännyt. Hurahtamista. Herännäisyyteen ja uuteen valoon käy tie. Aion tänään pyöräillä töiden jälkeen kodinkoneliikkeeseen ja ostaa sarastuslampun. Kuinka vänkää. Usko puhdas horjumaton, se vuoret siirtää voi. Jos ei ihmeitä tapahdukaan, on minulla sitten kuitenkin ylihinnoiteltu yöpöytälamppu, joka soi radiona ja linnunlauluna. Sairasta sekin. Olen tässä koko työpäivän pyörinyt netissä oikean hinnan perässä, mutta lähikauppani taitaa olla hinnaltaan ihan ok. Toki kävin jo eilen tutustumassa tuotteeseen ja ihaillen koskettelemassa. Erään ihan realistisen mainoslauseen olen myös kuullut lähipiiristä: "Onhan sitten ainakin jo valot päällä, kun pitää kangeta ylös". Pidin myös merkkiä ylhäältä annettuna, kun tänään heräsin viisi minuuttia ennen sitä kun pitäisi jo olla töissä. Ensimmäinen ajatukseni kirosanan jälkeen liittyi ihmeitä tekevään valolamppuun. Oli niin pimeää. Naureskelin asiaa pyörän selässä matkalla töihin. Töihin päästyäni olin vain kaksikymmentä minuuttia myöhässä ja totisen tietoinen siitä, ettei sillä ole mitään väliä koska jos lainkaan tänne raahaudun.

Pystyn myös perustelemaan tätä rahanhaaskuuta itselleni sillä, että minullahan on umpipimennetty makuuhuone ympäri vuoden. Sinne tarvitsee sisäisen auringon! Minun nimittäin pitää laskea "rollet" eli ikkunaluukut ikkunoihin, koska meteli kadulta on niin valtava jo aamukuudelta, että melkein havahdun siihen. Jos meteli ei tule kadulta on se häiritsevä jo nukkumaanmenoaikaan vastapäisestä juottolasta kuuluvana huutamisena. Tästä päästäisiinkin ovella aasinsillalla siihen, etten oikeasti haluaisi herätyslamppua, koska kuvittelen pääseväni uuteen ihmemaailmaan ja eri asuntoon asumaan mahdollisimman pian. Se asunto olisi sellainen, jossa herään iloiseen päivään kuin niiskuneitiherätyskello-maailmassa ja innoitsen päivittäin pääseväni työpäivän kulkuun kivassa työssäni.

Näin pimeyden kuitenkin laskeuduttua, olen jättänyt turhat haaveet ja lähinnä odottelen päivät pitkät ihmeitä tapahtuvan; työpaikkojen tipahtavan syliini ja asuntoilmoitusten pläjähtävän naamani eteen. Tänään soitin kahden potentiaalisen työilmoituksen perään (reipas minä jee!), mutta molemmat olivat jo menneet, eivätkä suostuneet ottamaan hakemuksia edes arkistoon. Jaksan uskoa liikaa ensi viikkoon ja toivoon hyvistä uutisista.... Tulkoon valo!

Yskäni jatkuu jo toista viikkoa ja astmalääkkeet tärisyttävät. Olen ottanut kaiken irti tärinöistä. Olen inventoinut kotona talvi- ja kesävaatteet erilleen sen suuren joulusiivouksen jälkeen, hakenut jalkapelillä sukset kotiin toimistolta, pessyt sohvanpäällyset, kaikki pesemättömät pyykit ja harkinnut lehtikorin ruotimista. Olen toki surrut sitä, etten voi pitää punttiksen muistoviikkoa kuten olin suunnitellut. Suhteeni punttilaan loppuu perjantaina. Ehkä perjantaina vielä uskaltaudun jäähyväissaunaan. Tänäänkään en uskaltaudu spinningiin vaikka niin tekisi mieli. Pelkään nimittäin yskiväni läpi koko oopperan huomenna ja pilaavani siten muiden arjalaisten kulttuurielämyksen. Kyllä, huomenna olen kylttyrelli ja fiini! Tänään on siis herätysostokset suunnitelmissa ja ehkä riehaannun inventoimaan vielä kesäkengät talviteloille. En vain osaa olla paikallani näiden homepäivien jälkeen.

Sataneljäkymmentä (149) € (euroa) siis herännäishaaskuuseen. Merkit on annettu ja käsky käynyt, niin minkäs teet.

Adventtikalenteri

2008-10-24T13:49:00.002+02:00

Tästähän voi ihan oikeasti kohta kehittää jonkun joulukalenterin! Luukku auki ja huraa. Sain äsken laskettelusukseni toimituksella suoraan tänne toimistolle! kuinka huikeaa! Ihan oikea joulu! Pompin ja hyvin innosta ja riemuitsin. Mikä onnen päivä. Sain taas muutaman ihmettyneen ilmeen aikaiseksi, mutta ehkä ne vielä joskus tottuvat. Toimiston touhupojat ovat joskus niin helposti järkytettävissä.

Harvoin olen päässyt noin lähelle sellaista tunnetta, mikä oli jouluaattona lapsena. Aina kuitenkin oli olemassa se pessimistinen visio siitä, ettei se pukki kuitenkaan tule. En voinut uskoa tapahtunutta, kun sukset nököttivät tuolla aulassa. Toimittajapojalle oli kelvannut sihteerin allekirjoitus, eikä mukana raahaamaani passia tarvinnutkaan näyttää. Se oli kadonnut aivan kuten joulupukki, joka jättää lahjat eteiseen. Onneksi meille ei lapsena tapahtunut niin. Olisi kaikki konkretia kadonnut. Toimituslapuissani kyllä luki isolla punaisella fontilla, ettei pakettia saa luovuttaa ilman henkilötodistusta ja kuittia maksusta ja että asiakkaan pitää tarkistaa tuotteen virheettömyys. Mitäs pienistä. Avasin vähän pahvipakettia ja kyllä siellä näyttää suksen päät pilkistelevän. Luotetaan nyt kerrankin tyhmänkiltisti siihen, ettei niissä ole mitään vikaa. kop kop. Kuvittelen olleeni kiltti ja ansainneeni pakettini.

Aatto ja juhlan odotus ovat ne palkitsevimmat osat juhlapäivistä. Tästähän on ollut puhetta. Odotus oli täynnä erikoisia vaiheita. Välillä minulle soitettiin ja kerrottiin, että olenkin tilannut niin ison paketin ettei sitä voida toimittaa..... Onneksi asia selvisi väärinkäsitykseksi, kun hoin etteivät laskettelusukseni nyt niiiiiiiiiiiin pitkät voi olla. Kyse oli jostain 165 metrin pituisesta asiasta kai. Sukseni kyllä ovat 165 cm pitkät, mutta en silti voi uskoa kenenkään olevan niin tyhmä, että soittaa asiakkaalle ja väittää moista. Loppujen lopuksi oli eilen kotiinsaapuessani ihanassa ikiomassa valkeassa postilaatikossani lappu kustilta. Oli raasu käynyt pimpottelemassa ovikelloani klo 14 suksieni kanssa. Miten kummallista, etten ollutkaan kotona, vaikkeivät olleet mitään toimitusajasta tai -päivästä ilmoittaneet.

Kaiken tämän jälkeen todella ihmettelen suksieni läsnäoloa ja sitä että toimitusosoitteen sai vaihdettua puhelimitse, eikä minun tarvinnut päivystää perjantaina klo 14-16 kotosalla, kuten he minulle ensin ehdottivat. Baijeri ja internet shopping. Avartava uusi yhdistelmä. Ihan kivaa silti, koska halvalla pääsin! Sehän on tärkeintä. Katsotaan vielä miten nuo sukset pääsevät pyörän selässä kaksi kilometriä kotiin asti... Muutama auto-onnettomuus siis ehkä tilauksessa. En ymmärrä, miksei suksia voi toimittaa postin kautta ja hakea sitten toimistosta. Postitoimiston on lähempänä kuin työpaikka. Toisaalta Deutsche Post on kyllä niin epäluotettava, että ehkä ihan hyvä näin.

Olen tässä huomannut, että blogini päivittyy keskimäärin kahdesti kuukaudessa. Joulukalenteri on 24 päivää kuussa ja sitten odotellaan taas vuosi! niin se voi olla. Minä kuitenkin voin pitää odotuskalentereitani juuri silloin kuin haluan. Minusta on aina oikeastaan suhteellisen hyvä merkki, jos en kirjoita blogia kovin usein. Kirjoitan oikeastaan vain hämmentävissä tilanteissa tai jos minulla ei ole muita purkutelakoita. Minusta on sitä paitsi valtavan palkitsevaa ylireagoida ja olla dramaattinen. Se on elämän chilimauste ja se paljon mainostettu kick (ihana amerikka!). Se ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö seuraavassa hetkessä olisi menossa jo kinuskikakku ja loputon kermavaahto. Jos elämä oikeasti menisi hukkaan vaikka tässä työpaikassa tai asiat olisivat valinnoista kiinni, olisin jo ajat sitten lopettanut tämän ja kaiken muunkin päättömän mukinan. armastan armastan.

Olin tänään muuten pippelilääkärin tykönä. Kokemus oli kuin toisesta todellisuudesta. Jos sairaanhoitajan korvat olisivat olleet suippopäiset kuin fantasiamaailmoissa, en olisi lainkaan ihmetellyt. Mielikuvitukseni laukkasi kuin villiori kuten aina elämäni hermostushetkissä. Mikään kauhuskenaario ei käynyt toteen, mutta tragikoomisuus ja muu hupaisuus olivat vahvoja elementtejä ja onnekseni läsnä kanssani. Pidemmittä kauhukertomuksitta: olen ihan kunnossa ainakin fyysisesti, eikä rakkulissani ole mitään vikaa. Se vain on herkkä ja tunteellinen. Se raukka on altis stressaantumaan yleisen huonon immuniteetin tai elämän raskauden takia. Onneksi ryssäkauppa oli jälleen tilannut puolukoita!! Ostinkin niitä samantien kaksi pakettia eli yhteensä kilon. Lähes kuusi euroa kilolta!! riistäkää, riistäkää, mutta rakkuliltani ette puolukan parantavaa vaikutusta vie.

Joulusika

2008-10-22T23:00:00.004+02:00

Olen pyrkinyt blogin otsikkoa vastaavaan tilaan. Siitä ei ole ollut nimittäin jälkeäkään jäljellä aikoihin. Passiivikko perähikiällä. En haluaisi vaihtaa uutta otsikkoa. Tietty pysyvyys elämässä on kuitenkin tärkeää.

Minulla on ollut ihan oikea koti-ikävä. Se alkoi oikeastaan lauantaina päivällä. Sitten se taas kaikkosi, kun sain tuijottaa telsua ja sen sellaista. Sunnuntaina minua itketti monta kertaa. Olen aina ollut huono ikävöimään. Kaipuu johonkin karsinaan tai tiettyyn kaukomaahan ei ole yleensä saanut minussa kuin positiivisia väreitä aikaiseksi. Toki vihaan Saksaa, Ranskaa, Ruotsia, Englantia ja kaikkia muitakin maailmankolkkia, mutta se ei poista tosiasiaa, että vihaan myös lähtömaata usein vastaavanlaisten yksityiskohtien suhteen. Minua vituttaa Suomessa ihan helvetisti esimerkiksi se että kukaan ei katso ketään silmiin. Tämä nyt tuli tähän väliin mieleen, koska olen maanisessa tilassa ollut jo maanantai-illasta alkaen. Nyt tämä ikävä on kuitenkin tuntunut erilaiselta ja ehkä sellaiselta kuin joskus Ranskassa, että olen oikeasti halunnut vähäksi aikaa vaan kotiin tai lähinnä Suomeen tuttujen luo.

Ikävä on siis yleensä ennen ollut sitä leppeää melakoliameininkiä, jossa oikeastaan olen yhtä vahvasti onnellinen siitä, että minulla on olemassa ne rakkaat ihmiset jossakin ja tajuan siinä samalla sen faktan, että vaikka asuisin Helsingissä, olisivat monet kaipauksen kohteet jossakin eri kaupungissa tai ylipäänsä vain henkisesti tavoittamattomissa, jos fyysisesti olisivatkin jossain kolmen kilometrin päässä. Nyt en ole saanut kiinni hyvistä viboista melankoliassa.

Itkeä pillittelin sekä sunnuntaina että maanantaina. Koitin hokea itselleni, että minulla olisi varmasti samanlainen olo vaikka olisin missä maailman kolkassa tai kenen kanssa tahansa. See ei auttanut. Kaipasin läsnäoloa joltain sellaiselta, joka saisi minut kikattamaan ja unohtamaan arjen. Onhan minulla viiksihai, mutta ei senkään päälle voi ihan kaikkea oksentaa. Pitää olla kuitenkin tyttis, joka tuo lisäarvoa elämään. Minusta ikuinen marina ei ole lisäarvoa sanokaa mitä sanotte. Minä olen lopullisen rikki välillä ja syytän siitä pääasiassa työolosuhteitani. On hauskaa nimetä aina syyllinen. Kerrankin voin edes kuvitella, että olisin syytöksissäni oikeassa. Yleensähän epämääräinen alakuloni on vallan syyttä suotta olemassa. Mutta nyt minä olen lopullisen onnellinen monella muulla tavalla, niin eihän tämä voi muustakaan johtua.

Sunnuntai on jokatapauksessa aina pilalla jo ajatuksesta, että pitää mennä seuraavana päivänä töihin. Maanantai on yhtä tukahdetettua itkua. Voitto löytyykin yleensä tiistaista, koska kaikki on parempaa kuin maanantai. Tänään sain kuitenkin ennätyspotin kuraa niskaan, vaikka on keskiviikko! Teoriassani on siis aukko. Porsaan mentävä reikä. Sikakin siitä mahtuu tai vaikka pomoni. Hiukkasen minua helpottaa diagnoosini. Psykopaatti mikä psykopaatti se sika. Muuta en enää keksi.

Maanikko on kuitenkin onnekkeseni palannut! Kannustakaa se pysymään seuranani sankaritarinoineen. En ehkä täysin usko ajatuksen kantavuuteen, mutta muuta keinoa en näe. Sunnuntait ja kaikki muutkin vapaat hetket on pakko suorittaa jotakin jatkossa, koska muuten voin vain ajatella työtä ja sen aiheuttamaa henkistä hirttosilmukkaa. Aloitinkin maanantai-iltana joulusiivouksen!! Sitä on kestänyt nyt kaikki illat tällä viikolla. Luuttuan, hinkkaan, kiillotan, tuuletan ja jynssään. Ei saa pysähtyä. Näin syntyy näkyvää tulosta ja minä saan sairasta tyydytystä. Innostava illuusio siitä että asiat muuttuisivat tai etenisivät minun vaikutuksestani ja siihen suuntaan kuin haluan. Olen esimerkiksi pessyt lattiat ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun muutin tähän kämppään. Olen järjestellyt keittiönlaatikoita ja pessyt pesukellarin koneessa keittiön ja makkarin matot. Tässä nyt voisi taas pilkata itseään saksalaisnaiseksi, mutta myönnettäköön että olen tätä siivousterapiaa käyttänyt jo aiemmassa elämässäni apuna monenlaisissa pinteissä . Krapulasiivoaminen on myös ihan omaa luokkaansa henkisen hyvinvoinnin edistäjänä.

Joulumeiningeissä minulla palaa täällä nyt tuikkukynttilät joulusiivouksen loppufinaalin kunniaksi. Vielä on vessa ja suihku steriloimatta ja sellaista. Ehkä saan tapettua ne sokeritoukatkin tässä joskus. Nekin voisi oikeastaan mieluummin steriloida. Tunnelmoin ja myhäilen. Miten piristävää! Toista oli töistä palattua, mutta minkäs teet. Jonnekin on avauduttava niin vaikka sitten tänne. Kaikkea kai jaksaa aikansa ja minulla menee paremmin kuin afrikan nekruilla, mutta pelkään maanikon taas katoavan....

Koitan nähdä koti-ikävän mukavana vaihteluna tunne-elämääni. Muuten se on niin tylsää ääripäästä ääripäähän loikkelehtimista, että tällainen virkistys varmaan tekee ihan hyvää. Olen myös kai vähän pettynyt koska suuren suuri ylimainostettu tunnepommi LOVEloveLOVE oli aina kuvitelmissani sellainen, joka poistaa tällaiset koti-ikäväkohinat ja muun yhyy-pyhyy-meiningin. Sen pitää pelastaa kaikelta. Niin se vain kuitenkin on, että olen tuntenut tässä nyt neljä päivää repivää raastamista rintakehässä suuresta halusta olla sellaisen ihmisen kanssa, jonka tunnen vuosien ajalta ja johon luotan kokonaan tai ainakin paljon. Kaipasin ja kaipaan tänäkin iltana vain sitä läsnäoloa joltakin sellaiselta ihmiseltä. Olisi kiva puhua jollekin ihmiselle kaikesta tyhjänpäiväisestä ja ihmeellisestä ja maailmaan syleilevästä sillä tavalla, että se tietää taustat ja pienet yksityiskohdat jostain aikojen takaa. Maanantai-iltana mesessä omat mervit toki jo auttoivat. On kai sekin läsnäoloa.

Pirteitä päiviäkin on välissä vaikka koti-ikävä on kalvanut. Eiköhän se kaikki iksuilu perjantaihin mennessä ole ohi. terveisiä. Pahoittelen tekstin rakenteettomuutta. Olen pikkupossu. Löysin muuten piparkakkumuotitkin keittiön syövereistä. Siivoaminen rulaa. Joululahjatoiveeni on ainakin selkeääkin selkeämpi tänä vuonna ja hävettävän kiltti olen myös ollut.

Kaikki katastrofin ainekset

2008-10-16T16:43:00.003+02:00

Niin. Minua huastateltiin uusiin hommiin.

Toki nukuin aamulla iloisesti pommiin. Se vaan kuuluu jokapäiväiseen arkeeni. Uskon kyllä, että pasmat olisivat menneet totaalisesti sekaisin, jos olisin herännyt ajoissa. Korkeampia voimia voin kiittää sattumanvaraisesta heräämisestä. Normaalina työpäivänä en useinkaan ehdi suihkuun, koska jo herätessäni olen pahasti pahasti myöhässä. Tällaisena pyhä päivänä eli haastatteluhädässä on toki oivallista nukkua vain puoli tuntia pommiin saadakseen aikaan vain kaivattua jännitysmomenttia ja tavallista ripeämpää toimintaa. Eikä edes tuhraudu turhaa aikaa hiuspehkon sukimiseen vaan se asettuu kuin itsestään konservatiiviseen ja jäykän vakuuttavaan kuosiin normaalin pörröttävän takkutuheron sijaan. Kuinka nerokasta!

Töhersin itseni matkaan. Katsastin säätilan. Ei edes sadetta. Juuri sillä hetkellä kun astuin ulos alkoi sataa kaatamalla. Huppu kireällä ja hätäratkaisuksi polkupyörä. Pyörän selässä on hetken vähemmän sateessa. Tosin siinä tulee hiki ja siistit vaatteet rypistyvät. Kyseessä oli päivän ainoa vesikuuro, joka kesti tasan sen kymmenen minuuttia, jonka poljin asemalle. Vettä tuli kuin esteristä. Meinasin jäädä kolme kertaa auton alle, koska huppu oli niin kireällä, etten nähnyt sivuille lainkaan. Hiukset eivät kuitenkaan saa kastua. Se ei ole soveliasta. Olin minuuttia ennen s-junan lähtöä asemalla. Hengissä ja hiukset kuivina, mutta reilusti hionneena. vitutti, itketti ja otti päähän. Laiturille päästyäni ilmoitettiin kakofooneista, ettei mikään juna mene mihinkään suuntaan johtuen onnettomuudesta. Nämä onnettomuudet tiedetään!! bratwurst sanon minä. Junalla kulkiessani ehkä joka viides kerta on ongelmaton. Kaikkina muina kertoina on joku onnettomuus, kaaos tai ylimääräinen ekstrasekasorto. Bauarbeit on kirosana. Onnettomuus tai rakennustyö. Se on kyllä noiden baijerilaisten yleinen kaljavapaa kun juna ei kulje. Kuinka mahtavaa. Luulin poistuneeni junatuskan luvatusta maasta eli Ranskasta, mutta täällä ollaan päästy aivan samoihin mittakaavoihin.

Näin ollen siis sadat junamatkustajat poistuivat joko tyytyväisinä takaisin kotiinsa aamu-unille ja varmaan soittivat töihin pitävänsä etäpäivää tai muuta ruikulia junaturman nimissä. Loput kirjoilevat ihmiset ihmettelivät taksien poissaoloa ja olemattomia bussiyhteyksiä kanssani. Minulta pääsi vähän itku. Puoli tuntia seisoskeltuani soitin haastattelijalle olevani mahdollisesti estynyt. Skitso ruotsalainen päiväkotitätityyppinen HR-täti oli puhjeta kanssani itkuun ja voivotteli s-bahnaa. Sanoin tulevani, jos jotenkin saan vongattua itseni taksiin tai sitten soittelevani joskus toiste. Pääsin kuin pääsinkin taksin kyytiin maksettuani hiukan ekstraa pukusedille. Lupasivat koukata minun kohteeni kautta matkalla Münchenin keskustaan. Tämän vonkaamisen yhteydessä sain kuulla kaksimielisiä kommentteja pukumiehiltä ja iloisia höröttäviä "herra jumala, te olette suuri"-kommentteja. Oli armomurha lähellä.

Perille päästyäni olin vain niin onnellinen suljetuissa sisätiloissa olemisesta, että kaikki jännitys oli poistunut. Litkin tyytyväisenä kitkerää kahvia ja nautiskelin siitä, kuinka suomalaistoimistokulisissa saksalainen junajärjestelmä tuntuu ihanan kaukaiselta painajaiselta. Haastattelu menikin sitten itsessään kuin vettä vaan ja puhuin ruotsiakin sujuvasti hymyillen. Siis hymyilin sujuvasti. Minulta kysyttiin mitä teen 10 vuoden päästä ja ensimmäinen ajatukseni oli suuri toive tiskikoneen omistamisesta. Minua alkoi naurattaa ääneen ja vastailinkin sitten jotain maailmaa syleilevistä elämän filosofisista näkemyksistäni. Käytännössä sanoin, ettei mitään kannata suunnitella, ettei liikaa pety. hah! Ehkä sittenkin olisi pitänyt kertoa siitä tiskikoneunelmasta.

Olenhan kingi ja katujen arjalainen tosinainen. Saisin paikan jos toisenkin, jos vain tämä iloinen paskapaperimarkkina olisi joskus vähän valoisimmissa tunnelmissa. Niin minä hyvinä hetkinä ajattelen. Pitäkää siis peukkuja jatkossakin. Ruotsalaispsyko lupasi ilmoittaa parin viikon sisällä, saavatko he oikeasti ottaa lisää tyyppejä hommailemaan. Tarve ja halu siis ilmeisesti olisivat, ja uskoin jopa että he ottaisivat minut. MUTTA MUTTA. perse finanssikriisi ja pylly metsäteollisuus. Alan vapaaksi taiteilijaksi. Ei oo pokkaa.

Jouduin toki tulemaan takaisinkin taksilla, koska mikään muu liikenneväline ei täällä keskieuroopan namibiassa vie perille. Dönertaksi iloisesti naureskeli riutuneelle lookilleni ja väsyneelle olemukselleni. Kun taksikuskiakin piti vartin matkan aikana tavaten neuvoa kolme kertaa, alkoi taas kiehua jakkupuvun sisälmys. Halusin turkkilaisesta ja siitä pellepuvustakin niin nopeasti eroon, etten ällännyt pyytää taksikuittia. Myöhemmin iltapäivällä nääs svedupelle mailasi, että olisivat tietenkin kuitteja vastaan maksaneet kaikki taksikuluni. Pihi sydämeni itkee hapankaaliverta ja toivoo todella uutta työpaikkaa ja aurinkoisempaa ajatusmaailmaa.

Joka tapauksessa näen tunnelissa valoa ja sen päässä ruotsalaisia ja suomalaisia valkotukkaisia pikkuenkeleitä. Haastattelusta itsessään tuli ihan hyvä mieli ja sain kipinän toivoa. Haluaisin vaan niin kovasti pysyä näillä kolkilla, mutta tätä toimea en kovin kauaa voisi enää katsella. Olen ylikoulutetun ja mukisevan turhanvalittajan ansassa. Onnea onnettomuudessa kai.

Hulivilihommia

2008-10-13T23:10:00.002+02:00

Minulla on aamulla yksi työhaastattelu. Piti nyt todeta tämä tosiasia tänne. Minua hermostuttaa koko asia niin kovin tai lähinnä kai vaan lataan siihen liikaa. Ihan kuin se pyyhkisi pois kaiken sonnan mitä työelämä on tähän asti minulle näyttänyt. Lehmäkin nostaa häntäänsä ennen kuin asioi. Voi minua.

Minulla on vatsa sekaisin. En tiedä, johtuuko se siitä, että minä toivon niin lujaa pelastavaa uutta työpaikkaa vai siitä, että söin ehkä taas vähän liian vanhentunutta ruokaa. Vanhentuneen ruoan syöminenhän on säästeliästä tai oikeastaan säästämistä, mutta liian vanhentuneen ruoan syömisessä on sitten omat riskinsä. Tarkemmin määritelläkseni pohdin siis täällä jännityksissäni, söinkö liian vanhentunutta hapankaalia. Minusta mikään hapan ei voi koskaan olla liian vanhentunutta. Tällaista elämäni siis nykyään on : Mietin söinkö liian hapanta hapankaalia ja säästän syömällä jätteitä. Voi perkele. Olen saksalaisempi kuin saksalaiset. Onneksi kiroilen vielä ainakin pääosin suomeksi. Heilakin alkaa olla suomeksi kiroilussa jo aika hyvä. Rakkauden kiäli.

Vatta siis hulivilisonnalla. Minkäs teet. Kurjaa vaan jos joutuu uuden elämän lupaavan haastattelun perua vessassa juoksemisen takia. Mitä on hulivili sonta saksaksi tai englanniksi? tai RUOTSIKSI? Täti kysyi jo puhelimessa, voiko puhua kanssani ruotsia. Härre gyyd. Mitä tästäkin tulee. Voi toki olla, että CV:ssäni ja hakemuksessani luvataan kaunokielisesti ruotsin ja ranskan very good commandejä. shit ja scheisse. Kumpaakaan kieltä en osaa kuin sujuvasti hymyillä ja nyökkäillä: jyst jyst, oui oui. No onhan sillä ennenkin pitkälle päästy. Voin ehkä myös kertoa purjehtivani ja syöväni rapuja. Kumpaakin olen tehnyt ainakin kerran. Se on jo mainittavaa.

apua. apua. Jännitysnäytelmä. Minulla on jo rystyset valkoiset. Pitää mennä nukkumaan.

Aika auringon

2008-09-26T14:16:00.002+02:00

Olo on kuin olisi vappu. Pidän Oktoberfesteistä niin kovin. Eihän siinä mitään syytä oikeastaan ole nähtävissä ja järjellä ajatellen on kyseessä aivan aivoton juhla ja vielä vähän ahdaskin. Ehkä kyse on siitä, että juuri nyt pitäisin mistä tahansa juhlista. Saan Vellunkin viikonlopuksi kylään. huraa.

Ehkä tunnelman saa aikaiseksi se, että kyseessä on vähän kuin vuodenajan vaihtaminen. Vapussakin otetaan kevät vastaan. Oktoberfestissä on oikea syksyn tunnelma. Nyt on ollut viileäkin. Viime vuonna oli vielä yli 20 astetta lämmintä osan aikaa oktareista.

Jos oikein mietin, voi syyni juhlan suureen tunnelmointiin olla tuossa pukujuhlameiningissä. Kuin olisi opiskeluhaalari, forstiliivi, tonttulakki tai muuten vaan naamiaisasu päällä. Hymy nousee naamariin ajatuksestakin ja on enemmän lupa olla höpöttelevä hassuliini. Olen huomannut että yhä harvempi ympärillä pompahtelee tai kikattelee. Toimistollakin saan siitä aina kommenttia. Asialla tuntuu olevan jotain tekemistä aikuisuuden kanssa.

Kerran kyllä näin mummon Hakaniemen hallissa lallattelevan kulkiessaan ja ottavan tanssiaskelia. Se oli hyvä hetki. Tarkkailin mummoa oikein kauan nähdäkseni, onko se kännissä tai mielenvikaisen oloinen. Ihan pätevältä höpsöilymummo vaikutti ja sitten minua oikeastaan hävettikin epäluuloisuuteni. Enhän minäkään haluaisi oudoksuvaa tuijotusta osakseni, kun mummona varmasti vielä loikkelehdin lauleskellen. Olisipa kyllä mukavaa olla mummo.

Ihan oikea ähly

2008-09-18T23:07:00.003+02:00

Älysin juuri olevani ähly. Minä olen maahanmuuttaja.

Tämä suuri havahtuminen tapahtui juuri äsken lueskellessani kaiken kansan rakastamaa Anna-lehteä. Kyllä, yhä vieläkin pohjustan kaiken sivistykseni naistenlehtiin. Hokeehan äippäkin loppuun asti kaikkea naistenlehdistä lukemaansa. Milloin pitää syödä mitäkin rohtoa tai vitamiinia tai millon itkuisuus johtuu kroonisesta munuaisvaivasta. Kaikki ratkaisut löytyvät naisten lehdistä. Muistan vieläkin, kuinka äiti oli "pienenä vinkkinä" asettanut tyynylleni kotilääkärilehden lomaillessani Suomessa. Lehden teemana oli elämänhallinta ja kaikki mahdolliset masennuksen lajit. huh huh. Ja minun finnithän johtuvat siitä, etten elä naistenlehtien tai terveyslehtien ohjeiden mukaan.

Joka tapauksessa: olen maahanmuuttaja. Sanokoot Anna-lehti tai äiti mitä tahansa. En tiedä, miksen ole aiemmin mieltänyt itseäni sellaiseksi, mutta nyt se selkisi. Artikkeli käsitteli rautaisia ja sisukkaita ähly- ja kinuskinaisia, joiden on ylitsepääsemättömän vaikeaa sijoittua suomalaisessa työelämässä koulutustaan vastaaviin hommiin. Tarinan opetus oli lähinnä se, että onni löytyy assan vessan kassan kautta. Kaikkea mahdollista kuraa pitää työkseen hyväksyä, jos laupias paikallinen ukko ottaa sinut töihin. Tästä lähdetään. Ehkä pitäisi siihen CV:n päällimäiseksi pistää joku neekerin kuva, niin kyllä tulisi eksotiikka lisää ja työnantajat oikein tappelisivat minusta. Minä kyllä näytän ihan liian saksalaiselta nykyään ja olen kai aina ollutkin arjalainen. Ei tällainen blondi käy lainkaan maahanmuuttajasta. prkl.

Sanottiin myöskin, että maahanmuuttajanaisen euro on 80 senttiä tai jopa 60 senttiä. No siltä kyllä tuntuu. Saakeli. Onneksi luontainen kitsastelu pelastaa paljolta.

Olen oikeastaan kummastunut eniten siitä, etten ole ällännyt tätä aiemmin. Onhan parhaat arjen kaverinikin turkkilaisia, kinuskeja tai thaityttöjä. Ymmärrän heitä huomattavasti paremmin kuin paikalliset baijeria honottavat kaljamahat. Osaan jopa hymyillä heille. Ne ovat ne arjen ihmiset, joiden kanssa on joka päivä tekemisissä, mutta joiden kanssa ei kuitenkaan olla missään tekemisissä. Inhoan sellaista elämän asennetta.

On useasti käynyt mielessäni hakea töihin toimiston alakerran leipomo-kahvilaan, jota pitää iloisat turkkilaistytöt, joiden jaloissa juoksee sata ja yksi dööneri-ipanaa. Lemppariturkkilaistyttö oikein riemastui palattuani kesälomalta ja antoi minulle ilmaisen munkin. Sanoi jo ikävöineensä. Liikutuin lähes. Arjen ihmetyyppejä. Ne jopa moikkaavat minua kadulla, mikä vasta onkin hämmentävää. Leipomosta saa siis myös lämmintä lounasruokaa ja notkun siellä lähes päivittäin. Monet eivät jaksa asioida siellä, koska kaikki on niin kaaosta muka. hoh hoijaa ja Ordnung muss sein.

Kinuski- ja thaitytöt lounaspaikoissa ovat vallan oma lukunsa. Ne eivät tunnu oppivan mitään. Kaikella kunnioituksella. Silti ymmärrän niitä paremmin kuin mieskollegani, joiden äidinkieltä raukat koittavat imitoida. Onhan se nyt helvetin hankalaa, jos ei osaa sanoa s-, r-, eikä h-kirjaimia ollenkaan. Minua kikatuttaa joka kerta se honotus. Silti on hupaisaa, etteivät ne opi myöskään ymmärtämään tilausta "yksi vesi" vaan kysyvät sitäkin kolme kertaa.

Kyllä nämä kaikki arkeeni kuuluvat maahanmuuttajanaiset kuitenkin pelastavat minut paljolta. Hymy on aito ja ilahtuminen aina vilpitöntä. Johtukoon se sitten tipistä tai tilauksen ymmärtämisestä. Onhan se tälle saavalle puolelle toki rankkaa, että joskus kestää vähän enemmän tai jos Schnitzelissä on musta turkkilaiskarva. Jotenkin kuitenkin hyvä mieli jää aina. Toista on arki saksalaisen makkaranmyyjän kanssa tai suutarin pakeilla. Voi niitä itkun sekaisia tiloja, joissa olen poistunut noista lafkoista. Sellaista happamuutta ei voi edes hapankaaliin hukkuneelta kääpiöltä odottaa. Herännee kysymys, mitä teen makkarakaupassa, mutta selittämättömät ovatkin nämä germanian polut. Käyn nimittäin ostamassa herkku-perunasalaattia usein metzgereista lounaaksi. Lähinnä siksi että se on huisin halpaa ja samalla voin naureskella makkaroiden nimille ja ulkonäölle.

Olen aina ihaillut neekeriafroakin. Ehkä nyt voin sitten sellaisen saada. Onko kestänyt näin kauan tajuta, että ihmiset ovat minulle täällä niin epäystävällisiä vain sen takia, että olen maahanmuuttaja. Kyllä minä muukalaisvihan ja yleisen ulkomaalaisvihan ymmärrän hyvinkin, mutta nyt vasta todella ymmärrän mistä on kyse. Olen maahanmuuttaja.

Katsokaas!! Minulla on lempinimikin: Mamu. Mahtavaa. Eniten minua huvitti nuo wikipedian antamat vaihtoehtoiset syyt mamuilulle. Minkäs valitsisi? Taidan ottaa neljännen tai tokavikan.

"Siirtolaisuus eli migraatio on muuttoliike joko jonkin tietyn alueen, esimerkiksi valtion sisällä tai valtioiden välillä. Muuttaneesta henkilöstä voidaan käyttää nimityksiä siirtolainen, maahanmuuttaja (mamu) tai emigrantti. Siirtolaisuuteen on olemassa yhtä monta syytä kuin on lähtijöitäkin. Lisäksi syyt vaihtelevat hyvin voimakkaasti eri aikoina ja eri siirtolaisia luovuttavissa yhteisöissä. Myös kohdemaalla ja sen rakenteilla on oma keskeinen merkityksensä. Yleisellä tasolla voidaan todeta muun muassa seuraavia syitä siirtolaisuuteen niin maan sisälle kuin sen ulkopuolellekin suuntautuvassa siirtolaisuudessa:

Nälkä
Toive paremmasta elämästä
Lähtömaan perintöoikeus / oman maan puute
Halu saada omaa maata
Vainot lähtömaassa
Uskonnon vapaus kohdemaassa
Aiemmin lähteneiden propaganda
Unelmat jostain paremmasta ja äkkirikastumisesta
Seikkailunhalu

Perinteisesti siirtolaisuus on siis lähtenyt liikkeelle voimakkaasta halusta parempaan elämään. Usein myös pakeneminen uskonnollista- tai muuta vainoa on herättänyt halun muuttaa vapauteen. Nykyisin useat aiemmin siirtolaisia luovuttaneet valtiot, ovat itse tulleet siirtolaisuuden kohteiksi. Suomessakin puhutaan usein elintasomuuttajista, ja unohdetaan saman syyn olleen lukuisien suomalaisten maastamuuton alkuunpanevana syynä.

Usein nykyisin ns. hyvinvointivaltioista pois tapahtuva siirtolaisuus on halua oppia kieltä ja sitä kautta tapahtunut etabloituminen uuteen kohdemaahan tai sitten suomalaisen työnantajan tekemä ulkomaille lähettäminen."

Miehuuskokeita

2008-09-16T22:48:00.002+02:00

Voisin kai jälleen raportoida säästä. Voisin kai jälleen raportoida siitä, miksi en raportoi. Voisin kai höpistä ja kertoa, kuinka kirjoittaminen on muuttunut lukemiseksi. Lukupäiväkirja olisi niin keski-ikäistä luettavaa ja kirjoitettavaa, että melkein innostun. Onhan mittariin tullut uusi lukemakin tässä välillä ja olen uudesta numerosta välillä oikeastaan aika intona. Voisin kai kopsailla tänne huvittavia sähköpostikeskusteluja, joihin käytän oikeastaan valtaosan työajastani. Joskus lueskelen niitä jälkeenpäin ja kihertelen .

On paljon halpoja ja ilmaisia huveja. Niihin ei kuulu Oktoberfest, joka alkaa ensi lauantaina. Minusta tulee täällä muuten päivä päivältä pihimpi. Olen elänyt ainakin viikon hiljaiseloa kuin paaston tunnelmissa päästääkseni sitten kaiken irti kolmena viikonloppuna. Juhlaan valmistautumisen ja tunnelmoinnin vuoksi ostin kuitenkin tissimekkoon uuden tissipaidan ja valkeat römpsysukat. Erään vuosipäivän lähentyessä olen myös koittanut painostaa erästä osapuolta hankkimaan itselleen hupipökät eli nahkahousut. Voisin sitten tuntea nahkan ihollani. Kuinka roisia. hyi.

Tälle linjalle kun nyt lähdettiin, voinkin sitten raportoida ehkä elämäni eriskummallisimmista hetkistä. Eriskummallinen on ehkä vähän väärä ilmaisu, mutta sanottakoon, että jälkeen päin, sitä ennen ja sen aikana en olisi koskaan voinut kuvitella joutuvani moiseen kohtaukseen tässä jatkuvassa parodia-farssi-sketsissä, joka kai pitää mieltää omaksi ihanaksi elämäseikkailuksi.

.....Istuin eilen urologin vastaanotolla odotushuoneessa kaikkien impotenttien hiuksettomien ja varmaan karvattomienkin baijerilaisten kaljamahaisten ukkojen keskellä ja mietin, mitä helvettiä elämälleni on tapahtumassa! Mielikuvitukseni laukkasi mitä kummallisimmissa mielleyhtymissä siitä, mikä mitäkin kaljua kanssaihmistäni tai niiden pippeleitä vaivaa. Mielikuvitukseni laukkasi kahta kauheammin tietenkin MINUSSA, koska maailma ja muut toki pyörivät vain minun ympärilläni ja siinä, mitä nuo muut mahtavat ajatella minun tekevän siellä urologin vastaanotolla. Päädyin siihen lopputulokseen, että kaikki eturauhasvaivaiset vaarit ympärilläni ajattelevat minulle istutettavan lähiaikoina pippeli. Olenhan niin suuri ja pitkä, niin kyllä minusta mies on vihdoin tehtävä. Näin se elämä heittelee pientä tai vähän isompaakin tyttöä.

Tosiasiassa olen aina luullut urologin olevan pippelitohtori ja gynekologin pimppalääkäri. Näin tässä maallisessa vaelluksessani baijerin niityillä olen kuitenkin päässyt oppimaan, että urologi hoitaa kaikkia pissavaivoja. Olkoon kyse sitten parrusta tahi toosasta, onkin siis pissalääkäri kyseessä. Urologi tuntee yleisestä käsityksestä poiketen myös sisäänrakennetun mallin salat (villiliisan ilmaisua lainaten).

Henkisesti ja psyykkisesti ja vaikka miten päin nähtynä urologilla asioiminen saksan kielisessä ympäristössä on kokemuksena sellainen, etten ehkä koskaan saa tarpeeksi purettua tätä asiaa. Pitkästä aikaa siis sain aikaiseksi kirjatakin hämmennystäni. Tämä jos mikään saa ihmisen käyttämään kaikkia terapiakeinoja. Rankkaa tämä näillä lakeuksilla lataaminen on näemmä fyysisestikin. En mene yksityiskohtiin, mutta tähän erikoiseen asetelmaan olen päässyt voivottelemalla vuoden sisällä viidettä kertaa virtsatientulehdusta. Kai minussa jotain rakenteellista vikaa on sielläkin saralla, ottakoon siitä pippelilääkäri selvää. Onneksi minulle sattui naisurologi ja vielä sellainen, joka välillä hymyili. Rekkalespoa se kyllä vahvasti muistutti ulkonäöllisesti, mikä sai minut vielä entistäkin syvemmälle pakokauhuun mielikuvitukseni lentäessä saksalaisissa alan elokuvissa.

Voisipa melkein sanoa, että kokemus kaikessa kirjossaan oli lähes kaiken sen tuskan ja piinan arvoista. Ainakin muistan moisen kiikkutoolissakin. Ehkä voin sitten muistella kokemuksiani saksalaisen urologin vastaanotolta, kun partnerini pitää patistaa pippelitohtorille eturauhasvaivojen takia. Jos istun sittenkin yksin kiikustoolissani pölisten, voin kai sitten harmitella sitä, miksen älynnyt pyytää kaikkien niiden ehkä yllättävän viriilin herran numeroita odotushuoneessa.

Täyttä kuraa kyllä oikeastaan tuollainen puheeni, että se tuska ja piina johtaisi johonkin hyvää. En kai ole kovin hyvä kestämään kipua ja jos minä joskus synnytän, niin haluan vähintäänkin tuplana kaikkea ja lisäksi diapameja. Olenhan niin miehekäs ja käynyt urologillakin. Näistä vioista ja vaivoista on nyt päästävä. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Odotan kauhunsekaisella innolla parin viikon päästä olevaa rakkotähystystä ja paluutani tarkkailemaan odotushuoneen piirroskuvia miehen sukupuolielimistä, niiden saksalaisia selotuksia ja viagramainosta. Viagramainos on jotenkin tatuoitunut mieleeni ja toivon sen kuvan häilyvän piahkoin haittaamasta sisäistä näkökenttääni.

Minulta muuten kysyttiin muutama viikko sitten, milloin olen tuntenut itseni onnellisimmaksi. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä tai siis nopeasti hiukkaakaan miettimättä: kun sain diapamin polvileikkauksen esilääkityksessä. Minulle naurettiin ja itsekin olin hiukan hämmentynyt vastauksestani. En ollut asiaa oikeastaan koskaan miettinyt, mutta kauhean selkeänä se tuli onnellisuuskokemuksien lomasta mieleen. Onnen plikka.

Lehähdys

2008-08-28T15:50:00.002+02:00

Helle löhähtelee täällä aina. Ehkä joskus vielä totun. Sitä ällää olevansa niin vieras mannerilmaston kanssa, että lämmön lehähdys lähes aina pelästyttää. Se on jotenkin apinamaista, miten näitä eroja jaksaa aina ihmetellä. Täällä on elokuun loppu. Suomessakin on elokuun loppu. Aina tulee ja menee elokuun loppu. Sitä jaksaa silti aina toitottaa. Joulun tullessa ihmiset aina jaksavat hokea, kuinka nopeasti vuosi on mennyt ja plaaplaa. Ensilumen tullessa jaksetaan ihmetellä, kuinka yllättäen talvi tulikaan. Aina samat virret. Uskonnotta tai sen kanssa. Hellanlettas sentään.

Minun vuosihan kulkee syntymäpäiväni ympärillä. Ihan yhtä ääliömäisesti ajateltu, kuin elämän kulkeminen syntymän ympärillä. Välillä on hampaat ja sitten taas ei. Jonkun kanssa joskus puhuttiin siitä, miltä oma kalenteri näyttää, jos se on vain sisäinen ajatus. Minun vuosi on aina alkanut siitä, kun on omat synttärit. Kesä on loppu, mutta aurinko vielä on olemassa. Koulu on alkanut ja arkitaapertaminen on aluillaan. Se on alku ja sitten se liikkuu tasaisena pätkänä jouluun asti. Joulun jälkeen mennään suorakulmiomaisessa kalenterissa takaisin päin ja kaari sulkeutuu kesän hohtokauden jälkeen takaisin syksyn alkuun. Se on siis suorakulmio! Unohtakaa kaikki ympyrät.

Olen näissä suorakulmion sulkeistunnelmissa iloinnut kaikista hauskoista päivämääristäkin. Tänään on 28082008. Välissä oli 080808 ja 20082008 ja lempparina oma juhlani on toki 30082008. Oikeastaan elokuun oleminen on kuitenkin vetänyt myös kovin sanattomaksi. Tietyt vanhat valitukset ovat muuttaneet muotonsa valtavaksi vitutukseksi. En pysty kuitenkaan päätöksiin tai työpaikanvaihtamiseen mitä ilmeisimmin, joten olenkin tässä yrittänyt lähinnä vaieta oikeista ongelmista ja keskittynyt parempiin asioihin, kuten onnen olympialaisiin. Olin kisoista aivan hurmiossa, vaikka oikeasti olen periaatteessa niitä vastaan. Minusta ei ole myöskään mitään järkeä pitää niitä vinosilmämaassa. Lontooseen haluan ehkä mennä hurraamaan kaikkia dopingsankareita. Kyllä se rodunjalostus on sen arvoista. Saksalaistun hyvää vauhtia.

Jatkan siis tätä ihmettelyä siitä, miten 16 voi muuttua kahdessa päivässä 26:ksi. Huomenna on Helsingissä luokkakokouskin. Pitää todistaa aikuisia. Onneksi lauantain ja sunnuntain voi kölliä muiden 16-vuotiaiden kanssa. Aion ostaa mukaani olutta ja makkaraa, ettei tule koti-ikävä.

Minä odotan vähän syksyä. Täällä se ei tunnu tulevan. Voin hokea sitä, kun ei ole muuten mitään sanottavaa. Vielä on kolmekymmentä astetta ja syksystä kertoo lähinnä lähestyvä Oktoberfest. Tässä ollaan. oink oink. Viikonloppu Suomelassa edessä ja syksy germilän kohinassa. muiks. Lehähdys hellettä muuttuu ehkä saunan lämmöksi hetkeksi edes.

Pelkäämättä parempi

2008-08-06T14:51:00.002+02:00

Ikumuistoinen vinkeä loma! Kotikylillä jo toista viikkoa, mutta lomatila jatkuu vieraiden myötä. Serkkutyttö ja sammakkoheilansa viettävät luonani lomaa. Siinä välissä kävi kiinalainenkin eks-kämppis. Ihmiskirjoa ja kokemuksia.

Palasimme makaronimaasta Vellun kanssa jo maanantaina viime viikolla. Emme rutanneet autoa edes Milanon ohitusruuhkissa. Italiassa vessa on reikä ja siellä haisee mieshajusteet. Bideitä on joka puolella. Italia kuuluu EU:n kehitysmaihin, joissa matkailu on ihaninta, mutta ...... niin. No ainakin alapesunsa sitten hoitavat. Olen hyvinvointiporsas ja matkailu avartaa. Italiassa porsas oli musta ja se tuli viereen katselemaan kun minä uin viinitilan uima-altaassa. Melkein yhtä hassu tunne kuin vastaankävelevä kilpikonna keväällä Ateenassa. Absurdia.

Näimme Toskanan ihmemaisemat oikeiden Mepa-naisten pitämästä viinitila-b&b:stä. Suosittelen ainakin osalle myös Pisan hostellia, jossa näppärästi asuimme oikeastaan baarissa. Ainakin äänimaailma oli aivan hollilla. Osoitteena Piazza Kari Grandi. Ensimmäiset kolme Italia-yötä nautimme ihmeellisessä unelmakätkössä vuorella kaukana poissa lähellä saapasmaan rannikkoa. Kohtasimme pellavapäisen peikkoperheen ja muita onnessa pyöriskeleviä. Hykerryimme auringosta ja huikeasta Cinque Terrestä. Vallottavin anti siellä tosin oli alusvaatteissa tai bikineissä vaeltavat amerikkalaisturistit, suu auki möllöttävät sakemannit, punakkaan vastenmieliset britit, ÄÄNEKKÄÄT teinitouhottajat ja muu apinatarhamainen anti matkailevasta länsimaalaiskirjosta. Joukossa toki kaksi ihmeellisintä vaaleakarvaisiksi ja punaruskeanahkaisiksi kärventynyttä hikoilevaa ihmettä.

Viikko ennen Italiaa onkin aivan oma tarinansa. Viikko vaellusta Sveitsin vuorilla ja juuston syöntiä. Salamiakin sai. Rasvaton ruokavalio on vätyksille. Näimme James Bondin jalanjäljet patosillalla, kiinteälihaksisa vanhusmiehiä ja ylipäänsä paljon maisemia. Lago Maggiorella haisee raha kuten Sveitsissä muutenkin, mutta rahvashan muutenkin pakenee vuorille. Onnekas viikko ja siinäkin parasta ja värikkäintä oli seura.

Ylipäänsä olen tällä hetkellä jotenkin kokemuksellisessa ja visuaalisessa blokissa. Stau. Todellinen suma. Tarvitsisin ehkä lomaa selvitelläkseni kaikkea, jotta näkisin kaikessa linjauksia. Ehkä jatkan vain juustojen syömistä. On pidettävä linjoista kiinni. Paluu töihin on nimittäin ollut juuri niin ravisuttavan kuolettava shokki kuin pelkäsinkin. Ehkä jopa pahempi, enkä pysty pysymään hyvänä. Ei pitäisi pelkäillä etukäteen niin kovasti. Se niin pahentaa paranemista pelkotiloista. Ehkä siitä ei jaksa sen enempää urputtaa, mutta reaktiot ovat vahvoja. On vaikea nähdä loman hyvät kokemukset vain hyvänä, kun tämä on vastapaino. Sitä tottuu liian hyvään. Olen se hyvinvointiporsas. Ehkä on alettava neekeriemakoksi ja todella muutettava johonkin kehitysmaahan, jotta osaisi arvostaa hyvää.

röh röh. Jatkan voimien imemistä lomailevista vieraista. Se on hyvää. Aurinkokin paistaa ja lämpö muhisuttaa leppeästi. Kertokaa kuulumisia lomalaiset ja työläiset myös!

Lähtölaskenta

2008-07-09T14:18:00.002+02:00

En ehkä koskaan ole ollut näin vimmassa lomasuunnitelmista. Yleisesti pidän enemmän siitä, että paikan päälle mennä katsastamaan, mitä tapahtuu, eikä ennakkoon katsasteta mitä paikan päällä voisi tapahtua. Tämä tämän hetken tilanne on varma petaus valtaville pettymyksille. Vähän niinkuin valtavan älykkäissä elämän filosofisissa ajatusketjuissani olen itselleni todennut, että elämän vihoviimeinen pienenkin hyvän paskaksi lyttääminen johtuu liian suurista odotuksista. Tämä mökeltäminen täällä ei nyt satu olemaan kaikille mukava tilaustuote, jolta voi odottaa tiettyjä asioita. Kaikkien suunnitelmien teko johtaa mitä todennäköisemmin vain vikinään siitä, että mikään ei mene kuten minä haluan. Elämäni suurin tragedia. Naurattaa. Kihisen.

Olen kuitenkin homehtunut tekemättömyydestä viimeisen loman jäljiltä, joten lomasuunnitelmien tekeminen on antanut tarvittua piristettä. Suomilomalta saavuttuani oli arkeen palaamisen aiheuttama shokki melko fyysinen. Hiki valui ja passivoituminen lasitti silmät. Mietin, mitä tapahtuu palatessani 30.7. Sveitsin ja Italian jälkeen tähän onnen huoneeseen. Ehkä voisin koittaa olla miettimättä. Kyllä se kuitenkin yleisesti on sen arvoista, eikä minulla ole kai mitään syytä urputtaa. Juhannuksesta sain kaiken mitä odotin, sekään ei ollut turhaa! Kumisaapastansseja, lörtsyjä torilla, vettä ja saunaa, sukua ja ystäviä. Toisaalta poissa ollessani on lihassani uusi piikki. Koti-ikävä. Sen kanssa elämiseen tuskin totun koskaan, mutta jätän nyt arpomatta sen eri ulottuvuuksia.

Aion olla reipas tyttö ja kurittaa koti-ikävää kaksi kaunista viikkoa. Lauantaina starttaa ladymatka kohti joodlausmaita. Viikko Sveitsissä Lago Maggioren rannalla kolmen suomitytön seurassa. Viikko Italian rannikkoa alaspäin autoillessa kahden oman ihme-elinan kanssa punaviinin johdattamana. Ehkä punaviini ja autoilu ovat huono parivaljakko. On kuitenkin tärkeää olla johtotähtiä, vaikka pyrkisikin suunnittelemattomuuteen. Pilvisellä säällä voikin käyttää mielikuvitusta. Kyllä tähdet ovatkin sitten metkoja.

Joskus minua ihmetyttää aivotoimintani täysi lamautuneisuus. Lamautuneisuus ihmeellisellä tavalla kuitenkin väsyttää aivojani ja olemusta enemmän kuin normaali virikepuuhailu. Yliväsymys iskee useammin kuin lomatilassa tai virikevimmaisena. Se aiheuttaa turhaa murehtimista ja kummallista illuusiota siitä, että niitä suunnitelmia sittenkin pitäisi olla omalla polulla pidemmälle kuin kahdelle viikolle. Alan pelätä tai tunnustaa lähinnä sitä, että taidankin salaa alitajunnassa haluta kaiken kontrollifriikkimäistä suunnittelua. Mitään virheitä ei sallita ja kaikki on laalaa-ihanaaaaaaa.

Hyvää heinäkuuta ja parasta maanikkolomaa!

Pallopelipäivät

2008-07-01T15:36:00.003+02:00

Onhan noita. Kaloja vesissä.

Aion mennä tänään uimaan. Olin jo lounaalla vähän pulikoimassa, mutta lähinnä syödä mutustin voileivät auringossa ja sitten pulahdin altaaseen kymmeneksi minuutiksi lillumaan. Pidän auringosta ja imen itseeni melanoomahakuisesti säteitä. ah.

Uusia harrastuksia kesän myötä heränneen uimisen ja polkupyöräilyn lisäksi on jalkapallohuliganismi. Nyt juuri kun pääsin vauhtiin, vietiin taas koko ilo touhusta. Pelit on pelattu ja harmitus on suuri. Saksan hävittyä sunnuntaina iski valtava ukkosmyrsky. Näin kävi jo toista kertaa Saksan hävittyä. Saksan hävittyä Kroatialle ukkossade oli myöskin valtava. Espanjan vietyä päävoitto, uhosi Germilän taivas suurilla salamilla. Jyrinä meni selkäpiissä. Peliä oli joka tapauksessa hienoa seurata hikihellepäivän ilta-auringossa noin 50 000 puna-valko-keltaisen ihmisen seassa Olympiastadionilla. Münchenissä jatkuukin näin onnen olympialaiseni. Suurin urheilusankari huligaaniheilani onkin kovasti futaajan näköinen. Kai minä saan jatkaa huligointia ja lipitellä kalspaa hikisessä helteessä, vaikka kisat ovatkin ohi. Ainakin minulla on kestosuosikki.

Hei jee muuten: Pääsee kohta muuttamaan uuteen kotiin. Minua onkin viime aikoina pohdituttanut asuntoasiat ja muuttamisvimma.

Jotain uutta universumia voisi kyllä alkaa harkita. On sen verran hajottavaa tämä toimettomuus. Olen ajantapon ammattilainen. Passivoituminen tosin on pahin peikko.

Lasten ystävän pahispohdinnat

2008-06-24T16:05:00.002+02:00

En tiedä, miksi tämä "uutinen" nauratti minua ääneen. Näin on kuitenkin sujunut monta tuntia ensimmäisestä työpäivästä juhannusloman jälkeen pohtien sitä, miksi nauroin tuolle höpötutkimustulokselle ääneen. Olenhan minä toki itsekeskeinen ja olenhan minä maailman napa. Sitä nyt ei tartte erkinkään epäröidä, mutta kuitenkin. Minua naurattaa ajatus siitä, kuinka niin moni lähipiirini viaton veera on pilannut elämänsä hairahtamalla johonkin puolijuoppoon psykopaatti-narsisti. Elämä on vaan niin jännittävää.

En ole muuten koskenut pitkällä tikullakaan töihin näin lomaltapaluupäivänä. Loma oli tunnelatautunut ja mukava. Pidän paikoista, joissa ei ole liikennettä. Koivuniemi taas on oma valtakuntansa. Se ei ole edes paikka. Moni muu asia mietityttää. Koitan vain oppia, että huomista ei koskaan saisi ajatella saati sitten suunnitella. Huomenna kaikki voi olla huonommin. Tänään olen onnellinen ja niin kai olin kaikki kymmenen päivää Suomen suvessakin.

Minusta kuitenkin hyvisten pitäisi tehdä pahisten kanssa lapsia ja toisinpäin. Pahikset eivät varmaan osaa edes keskenään olla sillai. Kuka tietää? Kumpi minä olen? Ja miksi tuo tulos ei päde naisiin? vai johtuuko se siitä, että tuo tutkimus on tehty rapakon takana. Siellä kaikki on suurta.

Hiiriä ja rottia

2008-06-11T16:39:00.002+02:00

Hiiliä ja lottia.

Näitä kaikkia on näkynyt näin kesän myötä. Baijerilaiset nunnat juovat terassilla vehnäolutta ja rinnuksensa tuovat mieleen lottapuvun. Hiirulaiset juoksentelevat päivittäin vastaan kai kesäkuusta niin riemastuneena. Aamulla tarkkailin Münchenin S-bahn-raiteilla juoksentelevaa minihiirtä, joka sukelsi joka paikkaan kuin vesi.

Lontoossa näin suuren rotan. Ensin luulin sitä kissaksi, mutta siimahäntä antoi itsensä ilmi säikkyydellään. Jos se olisi maleksinut muina miehinä liikaa pelkäämättä, en olisi ehkä kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Kaikkien pitäisi uskaltaa olla omia itsejään, niin olisi tämä elämä niin paljon helpompaa. ehe. Ainakin lontoossa pitäisi uskaltaa. Minä olen aina hurmaava oma itseni ääritiloissa ja niin tälläkin kertaa. Matka oli henkisesti niin kattava, että siitä toipuminen kesti yli viikon. Väärinkäsitysten välttämiseksi on tehtävä selväksi, että matka oli paras! Onhan kuitenkin tuollainen yritys olla monta päivää mukava ja vielä ulkomailla ja perheenjäsenten kesken niin valtava ponnistus, ettei siitä itsekäs olio ihan hevillä selviä. Kunnialla kuitenkin. Samaistuin näistä syistä niin kovin lontoolaisrottaan. Teki mieli livahtaa lipettiin välillä ihan vaikka vaan siksi, että minua ei huomioitu koko ajan täysillä. Huvitun itsestäni.

London sister ja ihan oikea veli antoivat kotoisan olon ja olisin voinut olla pidempäänkin. Humaltuminen antoi monologeja minun itsellisyydestäni. Onneksi niillä ei ollut liikaa yleisöä ja se yksikin uhri nukahti kesken kaiken. Olen huvittunut. On niin paljon tunteita. Muistan jotenkin kovin elävästi erään kohtauksen lokakuulta, kun oikea siskoni luuli minulle sattuneen jotain pahaakin. Huvittuneisuus ilmeessä oli lähes kosketettavissa, kun vollotin vain itkeväni sitä, että on niin paljon tunteita. Saan yleensä itseni aina nauramaan, kun ajattelen sitä kohtausta sillon kun itkettää. Niin eilenkin, kun pomopaskapää sai kilarit minulle ja huutaa hörisi viattomalle ja järkyttyneelle työntekijälle. Olen väsynyt tähän paikkaan, vaikka muuten elämä onkin kivaa. Siis työpaikkaan. Eilinen oli vika tikki.

Matkalla Lontooseen katsattettiin kovan helteen helliessä Salzburgin kaupunki. Mozart-kuugeli suli käsiin ja Almdudleri pisti joodlaamaan. Irrallisia hauskoja hetkiä.

Tässä välissä olenkin sitten seikkaillut mm. saksalaisilla jöröjukkamessuilla, joilla oli 99 % ihmisistä karvaisia ja rumia yli 40-vuotiaita saksalaisinsinöörejä. Fiftyfeet woman aikuisessa naamiaisasussaan unohti välillä olla lallattelematta. Tunsi itsensä häkkieläimeksi tai vähintäänkin sirkuspelleksi. Alle 50-vuotias nainen kävi hyvin näyttelyelukasta. Olisi pitänyt päästä hiirulaistasolle. Hämmentävää.

Eipä tässä kai muuta tarvetta kuin lötistä irrallisia kappaleita. Saada aikaan elonmerkki työpuutumuksen keskellä. Täysin ilman logiikkaa on hyvä edetä kai muutenkin. Irtisanoutuminen ei ole vaihtoehto ilman etenemistä. Harmillista. Ajattelin onneksi edetä perjantaina suomilomalle, joka jatkuu juhannuksen yli. Onneksi näin. Etevää. Varma viikko ilman oloa olostaan kuumilla hiilillä. Loma hiilillä hyppimisestä ja muista loisista.

Apinakapina

2008-05-26T11:48:00.002+02:00

Minulla on kapina. Apinamainen maanantaivapina. Suureksi yltyvä kapina. Vapina ei ole edes kemiallinen vaan lähinnä vastareaktio sille, kuinka vahvasti tyytymättömyys iskee maanantaihin. Tämä blogikin tuntuu päivittyvän vain maanantaina, kun on todellinen tarve olla suodattamaton suomen kielellä.

Onhan toki puolia, joista pidän huolen kapinassani. Päätin taannoin, etten aio toukokuussa tehdä yhtäkään täyttä viikkoa töitä. Katolisilla tekosyillä tämä on toteutettavissa helpostikin. Lisäksi tällä viimeisellä toukoviikolla otan pakomatkan Lontooseen ja otan ommoo lommoo perjantain ja torstai-iltapäivän. Olen siitä innoissani. Tännekin on tulossa yli 30 astetta hellettä, joten pääsee sitäkin karkuun :)- Lennähdämme Salzburgista taloudellisen moraalini suostuttua matkakumppanikseni. Ryanair päästää pakokaasunsa ilmakehään oikein huokeasti. Samalla voikin sitten katsastaa myös Mozart-kaupungin ja toteuttaa oikein Euroopan turneen. Erilaista on se, etten matkaa yksin. Olen siitä hiukan jännityksessä.

Viimeiset neljää päivää kuluivat vekkulisti. Minulla on ikuinen suorituspakko vapaa-ajalla. Tällä kertaa suoritin kuitenkin vain torstain pyhiinvaellukselle pyhäpäivän nimissä tekemällä retken eräälle järvelle ja vaeltamalla sumussa ja sateessa näkemättä yhtään vuorta, joita tuolta vaellusreitiltä piti pällistellä. Muina kolmena vapaapäivänä olikin sitten ihan kaunis ja aurinkoinen sää. Tarkoitukseni oli ajaa polkupyörällä 30 km Müncheniin, mutta sen sijaan hiukan jolkottelin joen varressa ja tuijotin dvd:ltä PAKO-sarjaa. Vietin paljon aikaa sisällä lukien kirjoja ja sellaista. Suunnittelin kaikkea, mitä pitäisi tehdä ja missä haluaisin käydä. En saanut kuitenkaan evääkään liikahtamaan. Joka kerta Prison Breakin kääntyessäni suussani Pakoksi naurahdan Siljun vanhoille vitseille Pakosta ja päähenkilön suppusuusta. Hupaisaa.

Hupaisaa on myöskin, kuinka absurdeiksi laiskankin viikonlopun käänteet voivat vaihtua. Apinan raivolla iskimme suomitytön kanssa aktiivisesti kiinni elämään. Viikonloppuisin on PAKKO olla hauskaa. Mökötimme saksalaisissa kansallisasuissa Biergartenissa juhlissa, joissa puolet ihmisistä olivat raskaina ja puolet kuolettavan ärsyttäviä. Arvoimme, kuinka pian kehtaa lähteä pois. Kuin ihmeen kaupalla ruotsalainen päivänsankari alkoikin tarjoilla bränviniä. Muovinen yskänlääkemuki-snapsilasi täyttyi aina uudestaan ja uudestaan pyytämättä. En tiedä, mitä tapahtui, mutta pian huomasimme tanssaavamme innoissamme Dirndl-puvuissamme nahkahousujen ympäröiminä Euroviisu-juhlissa! siis EUROVIISU-juhlissa, joissa ihmiset ihan oikeasti fanittivat euroviisuja ja mahtavia kotimaapändejään! En tiedä, mitä tapahtui, mutta muistan pitäneeni puheita euroviisujen kummallisesta maineesta ja siitä, kuinka koko kisalla ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa ja kuinka se minulle henkilökohtaisesti on lähinnä älyttömän vitsikäs kummallistakin kummallisempi ilmiö. Sain melkein turpaani nahkahousuihin pukeutuneelta venäläiseltä euroviisufanilta. Se vasta olisikin ollut lystikästä.

Taisin myös laulaa Katri Helenan ikivihreitä euroviisuhittejä ja lausua runoja. Jossakin vaiheessa espanjalainen puhui minulle siitä, kuinka vaikea on oppia mitään muita kieliä kuin espanjaa, koska espanja on kuulemma niin erilainen muihin eurooppalaisiin kieliin verrattuna. Runoistani bravuureja on esimerkiksi "Que es la vida". Espanjalainen ihmettelikin, miten kukaan suomenkielinen voi oppia saksaa tai englantia kun hänkään ei opi. Kerroin espanjalaiselle, että oleellista on opetella papukaija- tai apinamaisuutta. Matkit vaan ja sitten hymyilet. Voit myös tehdä apinaliikkeitä, niin kukaan ei enää kysy sinulta mitään. Espanjalainen nauroi näyttäessäni, miten apinaliikkeitä tehdään baijerilaisessa kansanasussa. Minua hävettää. Apinalla on kapinansa, mutta mitäköhän sekin olisi espanjaksi? Häpeä. Kaikki tuntee apinan, mutta apina ei tunne ketään.

Vitsit vähissä

2008-05-19T11:10:00.002+02:00

On nämä maanantait kyllä yhtä helvettiä. Ei näistä mitään tule, vaikka koittaisin kaikki positiivisen ajattelun temput ja vippaskonstit. Minä muistan vain kolme vitsiä tai oikeastaan kaksi. Toinen on se vitsi missä on se jänis, joka menee eläinten bordelliin ja toinen on se, jossa nunnat valavat kynttilöitä.

Minulta kysyttiin eilen, miten menikään se vitsi, jossa on jänis ja koira tai se, jossa on karhu ja leijona. Karhusta ja leijonasta tuli vain mieleen Rafaelin enkeli. Hoin todellakin vitsieni olevan vähissä ja vakuutin, etten ole voinut kertoa kuin "jänis bordellissa" tai "nunnat ja kynttilät"-vitsin. Miettiessäni näin maanantaina, mitä tahansa vitsejä selvitäkseni hengissä, muistuikin mieleen, kuinka kerran valtavalla yleisömenestyksellä käänsin saksaksi tämän vitsin savolaisesta koirasta. Sehän löytyikin kuuklaamalla. Oikeastaan vitsin kertominen aikanaan muuttui tuskaksi ja lopussa vain minä nauroin. Onneksi muistin mainita, että kyseessä on vitsi eikä real life story. Matkalla leopardi oli tainnut muuttua karhuksi, mutta Afrikassa oltiin kuitenkin ja kyseessä oli soomalainen koera. Suomalaisethan ovat tunnettuja supliikkeja neroja.

Finnischer Hund in Afrika/Savolaenen koera:

Kaveri Savonmualta läks hommii Afrikkaan ja otti koiransa mukkaa. Sielä ol helevetin paljo haisteltavvoo ja niinpä siinä sitten käv että koera hävis viitakkoo.

Äkkiä viitakossa koera huomas, että leoparti havittelloo siitä loonasta, ja koera miettimään hetkeks, milleehän pirulla sitä nyt ihtesä pelastas.

Niimpä koeralla äkkäs: Se nappas jonnii vanahan luun muasta, kiäns seläkäsä leopartia kohti, ja justiisa kun leoparti ol hyökkeemässä, koera sylykäs luun poes suustasa ja huus jotta: “Huh, huh, vuan olpa paskanmakune leoparti, onneks se on nyt syöty!”.

Leoparti kiitti onneesa, ettei ollu kerinny hypätä koeran kimppuu, ja lähti tiehesä. Apinan perkele ol kuitennii puussa parahiks ja näki koko tappaukse.

Apina ajattel, et jos hän kärräyttää koeran valehtelemisesta, hän vois suaha leopartista ystävän, eikä tuo ennee kehtois yrittöö syyvä apinoo. Apinan perkele män kertomaa leopartille, että koera se kusetti sitä.

No leoparti tietennii suuttu helevetisti ja huus apinalle jotta: “Hyppee minun selekään nii piäset kahtommaan mitenkä höynäättäjälle käöp!”.

Koera näk leopartin juoksevan apina selässä häntä kohti. Sillo koera kiänti selekäsä ja huus isolla iänellä jotta: “Missee se saatanan apina viipyy?! Minähän lähetin sen hakemmaan uutta leopartia ainakii puol tuntia takaperj! Näläkkäänkö tässä pittää kuolla?!”

Tarinan opetus:
Perseennuoleminen voep auttoo hetkeks, mutta taitava savolaenen paskanpuhuja selevii tilanteesta kun tilanteesta!

Kaljaturisti

2008-04-30T14:46:00.002+02:00

Oman elämän turismissa pointtina on kai kaiken yllättävyys. Liian usein sisäinen keski-ikäni kuitenkin nostaa päänsä ja aiheuttaa valtavaa kontrollifriikkiyttä. Kontrollitarpeen osoittauduttua jälleen rasittavaksi ja muita harmittavaksi muistaa taas, ettei siinä turistikartassa todellakaan ole puoliakaan katujen nimistä, joten voi saman tien olla koittamatta liikaa suunnitella tai löytää mitään tavoitekohteita tai muita.

On kuitenkin päiviä kuten vappuaatto, joina sittenkin ehkä haluaisi kaupunkiin, jonka katujen nimet vielä jotenkin muistaa. Vappu on taikajuhla ja aina ollut lemppareitani. Viime vuonna se kyllä osoittautui täälläkin oman arvonsa vertaiseksi. Nyt saan vielä klubivieraitakin! Mutta silti. turistina.

'Olen simasuu ja tippaleipätunnelmainen. Pidän juhlista. jei jei. Kuitenkin koko päivän on kalvanut päiväkotiolo. Päiväkodissa tehtiin itse kreppipaperista vappuhuiskia. Omani oli säälittävän epäonnistunut, koska halusin tehdä erilailla kuin neuvottiin. Sitten pidinkin itseäni idioottina taas. Päiväkotioloon liittyy kuitenkin myös paha ylemmyydentunto. Päiväkoti oli ensimmäinen paikka, missä tunsin niin vavistavasti turhien odotusten romuttumisen. Minulle oli puhuttu, että päiväkoti on hieno paikka ja siellä oppii uusia juttuja. Pidin muita aluksi idiootteina ja tyhminä, mutta vähitellen ylemmyyden tunto alkoi vaihtua yleiseksi suunsoitoksi ja muiden naurattamiseksi. Piti keksiä kaikki keinot, että itsellä olisi hauskaa, kun muut eivät tajunneet, miten naurettavaa on piirtää juuri sillä värillä kuin käsketään.

En älynnyt, miksi muut tytöt eivät koskaan kyseenalaistaneet ohjeita tai pojat tajunneet tai edes kuulleet neuvoja, kun kaivoivat nenää niin keskittyneesti. Ehkä olin ensimmäistä kertaa samanikäisten lasten isossa ryhmässä oltuani aina minua vanhempien lasten kanssa. Ehkä olin vain jotenkin niin sekaisin siitä, etten tiennyt, olenko minä jotenkin ainoa, joka ei ymmärrä jotain vai ovatko kaikki minua vastaan. Koko maailmahan oli silloin jo vain minua varten, kuten toki vielä nytkin ja aina tästä eteenpäinkin.

Turistiasenteella olen koittanut aina kaikista uusista opinahjoista ja ihmisryhmistä saada ne kivat yllätykset irti. Suurin odotuksin olen vaihtanut ryhmiin tai laitoksiin, joista voisi saada jotain kehittymistä irti. Onhan se osaltaan onnistunutkin, mutta päiväkotiolo on tullut aina jossain vaiheessa vaihdellen itsekeskeisestä ylemmyydentunnosta aurinkomatkojen kaljaturismikoomaan. Aurinkomatkojen kaljaturismin pointti on saada vaan oletusarvo mahdollisimman alhaiseksi ja sitten täyttää se, niin ei ainakaan tule pettymystä. Suomalaista kaljaa tai mitä tahansa kaljaa bermudashortseissa aurinkomatkojen hotellin uima-altaalla.

Ehkä tähtään vanhainkotiin. Uskon vanhustentalon olevan miljööltään monipuolisin ja dynaamisin ja oppimismahdollisuuksiltaan hedelmällisin. Odotan palvelutalojen tarjontaa. Vanhuuteen asti kaikki saavutettu hyvä on vain plussaa, eivätkä pettymykset niin valtavia pettymyksiä, kun ei ole kukaan mitään hehkuttanut. Palvelutaloja minulle ei ole kukaan ainakaan vielä virheellistä tietoa antaen hehkuttanut. En ehkä kuulu vielä kohderyhmään, mutta silti. Mitään turhia odotuksia en ainakaan lataa potentiaalisiin työnantajiin tai uusiin työpaikkoihin. Päiväkoteja kaikki ja ihmiset niin saakelin kyseenalaistamattomia. En halua enää samaa oloa joka vuosi. Koitan siis lakata odottamasta mitään. Ilman suunnitelmaa ja ilman sitä typerää karttaa, jonka kanssa kuitenkin löytää itsensä jostain saakelin katolisesta kirkosta. Kaikki samanlaisia, eikä mitään järkeä koko touhussa.

Lauloin aamulla ääneen "työn orjat sorron yöstä nouskoon", vaikka sanoitus haparoikin. On työn juhla ja Valpurin vimma. Ilman oletuksia ei tule pettymyksiä. On myös hyvä tietää, että kotikaupungissani (HKI) paistaa arska ja onni on ylimmillään. Vilkutan kuningatarvilkutuksen sinne suuntaan ja tiedän kaikkien tuntevan sen skumppalasissaan poreina. Olen iloinen!

Oman elämän turisti

2008-04-29T15:10:00.002+02:00

Turistikarttoihin on ihan turha luottaa. Niistä puuttuu puolet kaduista ja lopuista nimet. Minulla onkin uusi hopeanuoli, tornaattori, kaunis uusi vaihdepyöräni!! Tornadossani on valo pimeään ja oikein hieno takapakkarikori. Olen onnekas tyttö. Tosin maksoin siitä itseni kipeäksi ja seuraavana päivänä varastettu uskollinen vanha pyöräni oli palannut takaisin viikon seikkailultaan. Kai ne lähes kaksitoista yhdessä vietettyä vuotta merkkaavat sitten sillekin jotakin. Uskollisuutta arvostan. Pikkuturistikin pysyy reitillä, kun on kaksin kappalein kykkeleitä.

Huomenna on vappu! Juhlista jaloimpia aattohetkiä. Mukavaa.

Kevät lipuu ja nyt sataa. Välillä on käynyt jo kesä. On ilmoja pidellyt. Odottelen aina pitkiä viikonloppuja, joita on toukokuussa koko ajan. Baijerissa on mukavasti vapaapäiviä yleisen laiskuuden takia.

Saan turistivieraita. Kaltaisteni seurassa viihdyn. Menen myös tanssaamaan saksalais-hollantilaisia häitä perjantaina. Olen ollut ihan onnen pyöryläinen välillä ja välillä aivan työnikeen murskaama. Kaikki siis mukavasti mallillaan.

Usein mietin, kuinka mukavaa olisi kirjoittaa joistakin älyttömän hupaisista tapahtumista, mutta sitten en saa aikaiseksi ja pidän kaiken kivan itselläni. Haluaisin jakaa arkeani ehkä vähän enemmän. Vielä entistäkin enemmän. Olenhan johdattaja.

Iloista vappua ja parhainta juhlaa!! Aion olla vapputuristi. Terveisiä paavopolvelta. Sillä on vuosijuhlan aika.

Syyhy

2008-04-14T22:41:00.002+02:00

Syyhynnyt kielellä suoltaa sontaa ulos ja voivotella oikein olan takaa. Maanantaisyndrooma pääsi vallan uusiin sfääreihin, kun jouduin ihanana aamuihmisenä könyämään jalkapatikassa töihin, koska polkupyöräni oli varastettu pyöräkellarista lauantaiyönä. Pitänee urputtaa siitäkin, että viimeksi Suomesta palattuani oli ihana vihreä kukkapirtsakka ovimattonikin vohkittu oven edestä. Hmph. Vakuutuksesta aion vikistä pyörärahaa, mutta ovimatosta tuskin saan mitään.

Maanantailamaannus oli maailmanlopun tunnelmainen. Koska jälleen olen muistanut koko maailman pyörivän ympärilläni, kaatuvat murheetkin niskaan sillä vahvuudella. Luhistuu alle ja hämmentää. Muuten on olllut kyllä mukavaakin, mutta työ on todella saanut minut kuristumaan. Sen huonot puolet ovat olleet selvinä jo kauan, mutta toimenpiteeni muutoksiin päästäkseni eivät tuo mitään tulosta. Niskassani on jatkuva kiristys ja pään ympärillä rengas, kun en näe tästä tilasta poispääsyä. oho. Kukaan ei myöskään tunnu ymmärtävän minua vaan lohduttelee, että kaikki työ on kamalaa ja että pitää olla tyytyväinen kun on vakituinen työpaikka ja hyvä palkka. Mikä ansa! Tässäkin jutussa minua on huijattu. hitto. Minulla on kummassakin jalassa pallo ja masun päällä kokonainen ihmisruho. Tätä kai sitä on aina kerjätty.

Etsiessäni usein internetskulista jotakin voiman lähteitä tai iloisia vinkkejä osuu tielleni vain työelämän kiireisyyteen ja aikapaineiden alaisuuteen liittyviä valituskertomuksia. Taidan olla maailman ainoa hyväosainen turhanvalittaja, joka taantuu ja passivoituu bore outissaan apinan tasolle, eikä enää koskaan pystyisikään mihinkään motivoivampiin hommiin. Olen menettänyt normaalin rytminikin iltaisin häseltää kaikkea vinkeää, koska passivoituminen on niin vienyt voimia. Vain viikonloppuisin ja lomilla vireydyn enemmän. Tiedän, että kaltaiseni urputtajan ei pitäisi huolestua siitä, että viimeisinkin luovuus minusta on tapettu ja persoonani iloisemmat puolet ovat piilossa koko yhdeksän tunnin työpäivän poikkeuksetta. Koska onhan onni olla työelämässä, missä minulla ei ole edes liian kiire, eikä minulta vaadita mitään. Minua stressaa jatkuvasti lamaantuminen ja lähimuistini alkaa taas olla olemattomissa. En muista, mitä olen kysynyt ja onko siihen vastattu. Minulla on kai virheelliset aivot, koska ne vaativat virikkeitä. Ei tämän näin pitänyt mennä.

Syksystä lähtien näiltä lakeuksilta töitä etsittyäni ja haettuani, alan myöntää, ettei minua haluta täällä muihin hommiin. Harmi. Sinänsä lohduttavaa, että paikka johon en varsinaisesti halunnut on muuttunut niin mieluisaksi, jos noita 5X9h viikossa ei lasketa. En kuitenkaan tunnu olevan vielä tarpeeksi arjalainen täällä työmarkkinoilla. Kaikki suomalaisetkin lähialueen puljut on jo yritetty. Jos tämä tarkoittaa sitä, että pääsen nauttimaan jälleen kahdeksan kuukauden räntä- ja tihkupaskajaksoista, on se kai otettava lottovoittona vastaan, mutta kyllä lottovoittajiakin harmittaa varsinkin, jos lottovoiton takia pitää luovuttaa jokeri pois. Minä olen kiintynyt omaan jokeriini ja minua itkettää justiinsa nyt. Helvetin huijaus koko yritelmä.

Onneksi tämä on vain maanantaisyyhy. Ihotautilääkäri kyllä sanoi, että kutiava ylikuiva ihoni täällä johtuu liian kalkkisesta vedestä, mikä osaltaan myös tulehduttaa ihoani, niin että välillä näytän naamasta aivan paisuneelta murkkuikäiseltä. Onneksi vain välillä. Olenhan siinä iässä, ymmärrättehän. Muina viikonpäivinä olenkin sitten ihan leppeä kuten koko viikonlopunkin, kun ei jatkuvasti tarvinnut ajatella töitä. Nautin 23 asteen kevätpäivästä sunnuntain ja kyttäilin perhokalastajaa joen varressa. Keräsin kirsikankukkaisia oksia maasta ja juoksin jänöpupun perässä jokitöyräällä. Tunsin itseni kevään Afroditeksi ja älyiloiseksi siitä, että olen näillä leveyksillä. Vastaan tullut torvisoittokunta nahkahousuissakaan ei hätkähdyttänyt enää lainkaan. Tottahan toki sunnuntaina torvea soitellaan! Onhan herran pyhä päivä ja eilen oikein arkkipiispakin päässyt vaihtoon niin näytti koko tämä Riihimäkeni vallan kommunismin valtaamalta punaisini hulmuavine lippuineen! Syyhytti vain vähän suihkun jälkeen.

Onneksi huomenna on ei-maanantai. Tiistai tuo todellisen taantumuksen. Syyhyt ovat tipotiessään.

Olen hiukkasen huolissani vain siitä, että olen menettänyt tomeruuteni tarttua epäkohtiin. Koitan olla valittamatta, jos en tee asioiden muuttumiseksi mitään. Tässä tapauksessa taas menee kyllä sormi suuhun, kun on yrittänyt, mutta ei ole pokkaa vain jättää kaikkea ja hypätä tyhjän päälle. Vastuuntuntoiset aikuiset kun eivät sellaista tee. Ja minullahan on kaikki, mitä ihminen haluaa eli vakkarityö ja liian hyvä palkka. Sellaisesta ei ole sopivaa valittaa, mikä vasta sitten stressaakin. Paha omatunto tästä kirjoituksestakin. Lukekaa nyt tästä meidän vitsilööppilehdestäkin, millaisista asioista saa ottaa stressiä. Varsinkin nuo noihin liittyvät keskustelut tekevät selväksi, että vain kiireestä saa stressaantua. Tuosta antistressihöpöilystä minä kuitenkin pidän ja saan naurun hörähdyksiä:

"Meillä on nimittäin stressaantumiskyvyn lisäksi myös antistressijärjestelmä. Muun muassa ihokosketus, imettäminen, seksi sekä erilaiset rauhoittumis- ja meditaatiotekniikat lisäävät rauhoittavan oksitosiini-hormonin eritystä aivolisäkkeen takalohkosta. Antistressijärjestelmän voi opetella käynnistämään tekemällä säännöllisesti näitä asioita. "

Minulla taitaa olla tuo antistressijärjestelmä ja siihen liittyvä hermosto jotenkin toimintakyvytön ihan jo synnynnäisesti. Valuvika mikä valuvika.

Afrodite ja Onnen Olympialaiset

2008-04-09T16:12:00.002+02:00

Olen ihan oikea onnen prinsessa! Ihan oikea Afrodite!

Neljä päivää uusia tuulia ja ah-ateena-arskaa. Aurinkopalovammojakin ja vatsalihaskipuja nauramisesta. Kreikka on aika kehitys maa, mutta kai niitä pitää ymmärtää, kun eivät ole vielä edes oppineet kirjoittamaan oikeilla kirjaimilla. EU:ssa todella on toisia ulottuvuuksia. Kesäkin jo huhtikuussa ihan hikinen valkonahalle. Ateena on kulkukissojen, -koirien ja -miesnaisspugejen onnen kaupunki.

Purjehtiva mansikkanainen on saanut mukavan punakan rusehduksen poskipäilleen ja omia oivalluksia jälleen lomasta ja sieltä paluusta. Muistin pitkästä aikaa myös, kuinka koko maailma pyörii minun mansikkanavan ympärillä. Sitä ei pitäisi unohtaa. Voiko kuitenkin olla kaksinapainen maailma? und sie dreht sich doch!! Galileo Galilei ei ehkä ole käynyt Akropolis-kukkulalla saamassa visuaalisia viboja ja vaikutteita. Akropolis oli vaikuttava, kuten myös puistossa vastaan kävelevä kilpikonna ja hostellihuoneen ihan-itte-tehty suihkuvessayhdistelmä.

Jos pitäisin oikeat toogabileet pitäisin ne varmasti Ateenassa. Ilman mitään koirakuokkavieraita tosin.

Germilään palattuani sain kuitenkin kisan alkamaan ja päättymään. Tästä alkaa olympiaadit! Haettuani vauhtia Akropolikselta ja kreikan mytologioista asti, vei tie kotiinpaluussa Münchenin Olympiaparkkiin. Ei siis parkkiin. Kisani ei toki mene parkkiin vaan Afroditen puistoon! Eilisestä alkoi kisa, jossa on vain voittomahdollisuuksia. Olen oikea Afrodite ja älyän, mikä Areena on minun voittotantereeni. Älyän, minkä navan ympärillä pyörin ja mihin palaan. Kisakausi on alkanut ja olen huikeassa huumassa. Tajuan voiton tunteen kihelmöivän ja olympiaadien kestävän toivottavasti kauan. Ihan sama mikä maa ja mikä valuutta, mutta tämä Areena on jo vallattu! Uhoamiseni lomassa myönnän valtavan pelon mahdollisesta häviöstä, mutta nyt koitan vain hykerrellä uudesta ennenkokemattomasta kisasta. Onnen Olympialaiset ovat alkaneet ja Afrodite voitti jo ekan erän!

Pitänee mainita myös, että kävimme myös München SeaLifessa Olympiapuistossa. Sitähän ei voi koskaan liikaa korostaa, kuinka viehättynyt olen vedenalaisesta maailmasta ja kirkkaista kaloista. Sain huumaa ja pari kertaa melkeen tuli kyynel silmään ihan vaan pikkuisen kalan katsomisesta. Siellä oli hai ja viiksihai ;). Siellä oli merikilppareita ja Nemo-kaloja! Mun sisko on mun sankari siksikin että se on uinut oikean merikilpparin kanssa! puli puli puli. oih. Ateenassakin oli pikkuhai akvaariokaupassa pulikoimassa. Tämä ensimmäinen työpäivä on kyllä palauttanut pinnalle...........pahasti, jollei merihautaan sittenkin. Mariaanien hautaan? Paviaanihautaan? Huomautan käyttäväni epämääräistä me-muotoa, koska maailma pyörii ympärilläni niin kovasti, että näen itseni monikossa ;). Nyt minulla on kaksi napaa!

Kilpailuhenkisyyttä

2008-04-02T14:39:00.002+02:00

Tervehenkinen kilpailu on elämän suola ja pippuri. Muita roskia ei sitten tarvitakaan.

Olympiaadit on se aika olympiapelejen välissä. Näin olen ymmärtänyt. Eli neljä vuotta olympiaadeja ja sitten täräytetään. Vähän kuin reeniajan päätteeksi. Tätäkään minä sivistymätön moukka en ole kovinkaan kauaa tiennyt. Sarjassamme "mitä opin tänään" voin myöntää aivokääpiömäisyyteni ja hölmöyteni siitä, että aina olen oikeastaan luullut, että kerran neljässä vuodessa pistetään rahaa palamaan ihan hulluna ja pystytellään rumia taloja, jotka jäävät elämään tai tönöttämään tuleville sukupolville. Minä luulin, että olympiapelit olla möllöttävät sen kisan verran ja sitten piirrellään niitä erivärisiä renkaita, jotka näyttävät Audi-merkiltä (saksalaistumistako moinen autokeskeisyys?).

Olympialaiset on kiva maskottijuhla, jossa kiusataan milloin tiibetiläisiä, milloin ihan vaan tavallisia hyvinvoivia kaupunkilaisia. Jonnekin lykätään joku kisa ilman että varsinaisesti kysellään kaupungin asukeilta huvittaako niitä ihmetellään turistiroinaa ja ääliömäisiä urheilufaneja ja kaoottista työmaata ja vaikka mitä. Vähän niinku euroviisut.

Minusta on kivaa verrata olympialaisia euroviisuihin.

Olen häkeltynyt ja tomertunut omasta fiksaatiostani kekata oma kisa. Reeniaika on aina viisi vuotta ja sitten kohelletaan. Minulla on jo paljon suunnitelmia näiltä tiimoilta. Paljon erilaisia kisoja mietittynä. Tämän kaiken takana on oikeastaan se, että matkustan huomenna Ateenaan. Aion ottaa valokuvia itsestäni Afroditenä ja sellaista muuta kisahenkistä.

Kaikessa tärkeintä on aina kuitenkin voitto. Jätän pelaamatta, jos en ole vakuuttunut menestyksestäni. Tämä on minusta audimerkkikisoissakin liian usein unohdettu asia. Ei kannata kisata, jos voi hävitä. Voi aina alkaa huomionhakuiseksi maskotiksi!!!!!

Olen jo suunnitellut oman karvapukuni, jossa on monenlaisia hengitysaukkoja.

Tahdon toivottaa kaikille oikein hyviä olympiaadeja. Tärkeää on myös lausua olympialaiset olumpialaisina, koska euroopan eevathan eivät meidän suuhun mitään noin vierasperäistä voi väkisin vääntää.

Tässä välissä olen muuten lähinnä nukkunut ja keskittynyt karvapuvun suunnitteluun. Pääsiäisloman jälkeen yöuneni ovat olleet vähintään yhdeksän tuntisia, enkä viikonloppunakaan lainkaan nauttinut kisajuomia, koska minulla on reenikausi päällä. Olen nauttinut keväästä ja keski-ikäistymisestä kuin Dalai Lama Tiibetissä konsanaan eli laiskasti.

Tärkeintä on kuningasvoitto ja vielä kunkumpi maskotti. Aion syödä kreikkalaista salaattia. Siihen voi kyllä laittaa kreikkalaissalaattimaustetta suolan ja pippurin lisäksi.

Kukkaisaura-analyysia

2008-03-26T16:37:00.002+01:00

Vanhana horoskoopeille naureskelijana totean kuitenkin saavani älynä iloa siitä, että minut määritellään jotenkin. Henkiseltä horoskoopiltani olen testin mukaan eniten kaksonen. hurei. Neitseen piirteet olenkin aina tuntenut niin vieraina itselleni ("neitsyt arvostaa jatkuvuutta, minkä takia hänellä on selkeä päämäärä elämässään").

Näin toisena työpäivänä ja varsinkin näin sen lopussa alan jotenkin jälleen todeta työn voimia vievän olemuksen. Minuahan yleensä piristää kaikki aktiivinen puuha ja aktivoi asiat, jotka kiinnostavat. Olen täysin lamaantunut, mutta myös kihertävä. Pääsiäisloma nimittäin toi niin kovasti tunteita, että lepäily täällä internetin maailmassa tuntuu oikein mukavalta. Loma oli aurinkoa ja hyvää mieltä sekä älynä ruokaa, vatsanväänteitä ja kivoja tapaamisia. Osaan kuitenkin aidosti arvostaa suojatyöpaikkoja ja todeta onnekseni sen, etten liika vaikuta kenenkään toisen elämään. En ehkä voisi ottaa moisesta vastuuta. Kummallista, mutta totta. Eniten minuun sattuu lapsien suru. Sille ei kai voi mitään, eikä se tule koskaan muuttumaan, miltä tuntuu kuvitella pienen pään mieli.

Lapset ajattelevat liikaa ja se jää rullaamaan. Aikuiset osaavat jo lamaantua. Minä vasta opettelen. Lapsi tai muuten kehittymätön mutisija, jolla on ylivilkas ajatusmaailma voi varmaan tajuta, tuntea ja rakastaa päivässä yhtä paljon ja kunnolla kuin lamaantunut aikuisotus kuudessakymmenessä vuodessa. Äiti teresaa ilman känniä liikenteessä. Minussa nimittäin on testin mukaan myös vaa'an piirteitä: "Vaaka pyrkii oikeudenmukaisuuteen, hyväntahtoisuuteen ja tasapainoon elämässään". !!!! hihi, Kiherrys jatkuu.

Hyvää pääsiäisen jälkeistä elämää.

Uutisankkoja

2008-03-18T13:47:00.002+01:00

Nyt taas selvisi totuuksia. Olisivat kysyneet minulta.

Iloista pääsiäistä! Minä lennähdän jo huomenna kohti Suomen suloja.

Tässä välillä olen kertonut innoissani Mämmin ilosanomaa. En tiennyt, että mämmin innoittamana amerikkalaiset kohdistivat ruoka-apunsa Suomeen. Saksa on paska maa ja Suomessahan syödään sitä.

"Oft erzählen Finnen die Anekdote, wie die Amerikaner auf Mämmi aufmerksam wurden. Dies soll am Ende des Zweiten Weltkrieges gewesen sein, als Präsident Harry S. Truman um die Osterzeit eine Delegation nach Finnland entsandte, um die Lage zu erkunden. Die Delegation soll geglaubt haben, dass die Menschen in Finnland schon ihre eigenen Exkremente essen müssen. Daraufhin sollen sofort Lebensmittellieferungen zur Hilfe nach Finnland angelaufen sein"

Saksan wikipediassa juttu Mämmistä on muuten kolme kertaa pidempi kuin Suomen wikipediassa. Todistetusti paska maa.

Spagetti Bolognese

2008-03-13T09:27:00.003+01:00

Joskus viime syksynä käydessäni synkässä ja sateisessa Helsingissä hokasin suuria elämän filosofisia kulmakiviä, joiden suhteen minä olen aina toiminut ja ajatellut "väärin" ja siten vaikeuttanut perusmöllötystä ja tavoiteltua tavoituksettomuutta.

Toinen suuri oivallus liittyi siihen, miten jo neljäsluokkalaisina tavoiteltiin jotakin suurta kokonaisuutta ja sitten kun se oli siinä, möllöteltiin onnellisina ja paijailtiin saalista. Neljäsluokkalaisina kerättiin Kinder-munista pieniä vihreitä muovisia kilpikonnafiguureja. Jotkut, joilla oli noin viisinkertainen viikkoraha keskimääräiseen verrattuna onnistuivat haalimaan itselleen kaikki kilpparit. Jotkut, jotka vieläkin värjäävät tukkansa oranssiksi, koputtelivat Marketassa Kindereitä ja oikealta kuulostavan kohdalla työnsivät söpöt pikkutytön sormensa läpisuklaan ja pöllivät keltaisen yllätyksen munasta. Kaikki keinot oli sallittu ja tavoitteena mahdollisimman monta kilpparia. Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen oli se, joka oli saanut kaikki. Muut olivat kateellisia ja nokkavia. Vain kerma sai leikkiä kilppareillaan kattavimman kokelman omaavien kanssa. Älysin jossain vaiheessa, ettei minun kannata tavoitella koko kilpparisarjaa. Päädyin vaihtareita tekemällä tavoittelemaan muutamaa hullunkurisinta kilpparia ja ne saatuani olin "tyytyväinen". Strategiani selitettyäni sain jopa leikkiä kerman kanssa. Muutaman kilpparin kanssa oli helppo vaihdella kokoonpanoa ja joka päivä päättää, että haluaakin jotain muuta. Vain yhden tavoitteen perässä olevat ja koko sarjan haluavat hassut tuntuivat kuitenkin olevan aidosti onnessaan koko sarjan saatuaan. En kuitenkaan ymmärtänyt, miksi pitää saada ne kaikki ja mitä jännittävää siinä on, jos on vain yksi selkeä tavoite, jota ei voi välillä vaihtaa.

Syksyllä hoksasin toisenkin tähän teemaan liittyvän kompastuskohtani. Olen ollut niin kauan niin väärässä. Tavoitteet ja mielikuvituksettomat mieltymykset helpottavat selkeästi perusmöllötystä. En vain tajua mistään mitään. Pitkään luulin, että kysymys "mikä sun lempiruoka on?" jää ihmisten elämässä merkityksettömäksi pian ala-asteen jälkeen. Olen kuitenkin kohdannut viimeisen vuoden aikana paljon aikuisia ihmisiä, jotka small talkkina esittävät toisilleen lempiruokakysymyksen tai itse kysymättä ilmoittavat informatiivisena ja tärkeänä pitämänsä asian eli lemppariruoan. Nämä lempiruokakoulukunnan ihmiset ovat olleet sekä suomalaisia että ulkomaalaisia. Olen ollut todella hämmentynyt.

Hölmöydessäni olen kuvitellut, ettei monikaan tosissaan sano, että vain yksi asia on lemppari. Pässimäisyydessäni olen vastaillut jotakin epämääräistä siitä, että ruoka maistuu erilaiselta eri tilanteissa ja mielelläni kokeilen jotakin uutta, enkä valitse sellaista, mikä varmasti on aina samanmakuista. Olen höpissyt jotakin siitä, etten elokuvissa söisi karjalanpaistia vaan ehkä hampurilaisen, enkä Savonlinnan torilla hampurilaisia vaan lörtsyn. Kaikista eniten minua ovat aina järkyttäneet ihmiset, jotka sanovat lempiruokansa olevan spagetti ja jauhelihakastike. Sehän on vastaus, joka kirjoitettiin ala-asteella ystäväkirjaan. Ystäväkirjassa tärkeä kysymys on lempiruoka, mutta eihän nyt hyvänen aika kolmekymppisten ihmisten keskellä! Muita hyväksyttyjä vastauksia olivat nakit ja ranskalaiset tai lihapullat ja perunamuussi.

Olen ottanut tavoitteekseni pyrkiä tavoituksettomuuteen näillä uusilla hoksaamillani jutuilla. Tavoituksettomuus toteutuu ah-niin-helposti siten, että kaikkiin kysymyksiin on selkeä ja jo mahdollisesti lapsena valmiiksi mietitty vastaus. Tämä tuntuu pätevän kaikilla elämän osa-alueilla. Kohtaan myös ihmisiä, jotka ovat määritelleet itselleen unelmakumppanin jo kymmenvuotiaana määritteillä silmienväri, pituus, ruumiinrakenne ja ammatti. Moinenhan helpottaa elämää ja etsintää niin rutkasti, kun pitää määritteet vakioina kahdenkymmenen vuoden kuluttuakin! Niin se vain on sitten, ettei ruskeasilmäinen kelpaa. Eihän Kenilläkään oo ruskeita silmiä. Oi Ken tietäisi. Muovisilmätavoite!! Lempiruokakoulukuntalaiset saattavat myös kertoa työelämätavoitteistaan luettelemalla selkeät palkkatavoitteet, työajat, työn sijainnin, äitiyslomalle jäännin ajankohdan/työsuhdeauton ja eläkkeellejäänti-iän.

Tästä lähtien minun lempiruokani on Spagetti Bolognese ketsupilla. Siinä on LIHAA, makaroonia ja yleensä se maistuu juuri niin mitättömältä, mutta kaikessa selkeydessään tavoitetulta perusmöllötykseltä. Ketsuppi kruunaa kaiken saamalla pienetkin makuvivahteet peittymään odotearvoon.

Eläimellistä

2008-03-10T15:31:00.002+01:00

Elämän kevät, maanikon maanantai.

Viikonlopun vimmassa ja autuaassa onnessa on toki kääntöpuoli. Maanantait ovat mieleni myllerrys ja masentuneen mukellus. Viime maanantaina juoksin suoraan töistä leffaan katsomaan Unsere Erde bbc-dokumentin muuttaakseni maallista vaellusta hetkeksi eläimellisemmäksi. Planet Earth -dokkari sai aikaan koti-ikävän ilvestä katsoessani, mutta muuten piristyspätkänä oivimmasta päästä! Näitä piristeitä tarvitsen vain työpäivinä, koska muuten on asiat niin kivasti. Töissähän tarvitsee olla vain vajaa viisikymmentä tuntia viikosta.

Torstaina taisin myöskin mököttää töiden jälkeen, mutta katsottuani Finding Nemon dvd:ltä kikatin jo ääneen. Turhannauraminen ja varsinkin ääneen räkättäminen elokuvaa katsoessa on mielestäni kiellettyä, mutta Finding Nemo saa minussakin sellaista aikaiseksi. Tässä teemassa villiliisa on varsin oikeassa, enkä kestäisi hänen tai monen muunkaan kestävän saksalaisten hohottavaa ääneen nauramista mitä typerimpien "hauskojen" kohtausten aikana.

Olen katsonut älynä leffoja. Jotenkin teemana on viimeaikoina ollut eläimet ja homot. Tämä on ollut sattumaa, vaikka sitä ei uskoisikaan. Brokeback Mountain sai minut uskomaan, että on ihan varmasti kuitenkin mukavampaa olla homppeli ja kulissisuhteessa kuuskytluvun Amerikassa kuin 2000-luvun hetero ja ikuisesti yksin. Sanokoot romantikot mitä tahansa. Almodóvarin Bad Education sai minut älläämään, että katoliset papit todella ovat oma eläinlahkonsa. Miksei näistä teemoista tehdä kunnon dokumenttejakin? Yksi transu näytti Bad Educationissa ihan minulta. niin. Kaikki asiat aina tungetaan johonkin romanttiseen kehikkoon. Haluaisin enemmän sellaisia aivottomia elokuvia kuten Unsere Erde, mutta eläimien sijaan niissä seikkailisi ihmiset ilman turhia puheita ja kommervenkkejä.

Tänään olen lystittänyt itseäni katsomalla töissä youtubesta jonkun pätkän Disneyn Tarzan-leffasta aina kun alkaa itkettää. Joka kerta piristyn yhtä paljon. Eilen katsoin ö-luokan Devil wears Pradan onneksi sentään orginaalikielellä. Kun moinen pöhköpätkä saa aikaan samaistumisen tunteita työelämään liittyen, voi sanoa tilanteiden olevan tragikoomisia. Sekin sentään jotain. Teemaa dokumentille siitä tosin ei olisi. Elämäni elävänä kuvana saisi kuitenkin kauniita luontokohtauksia. Räy hän leijonana karjuu sen ja ryhtyy musikaalimaisesti muusailemaan!

Maanikko Maailmalla voisi kyllä olla veden alaisen maailman kilpikonnadokumentti tai sademetsän akaattikotiloanimaatio.

Naantalin arska

2008-03-05T09:54:00.002+01:00

moro. alkaa tämä jatkuva hyväntuulisuus jo hämmentää. Aurinko paistaa. Maaliskuuta on jo viisi päivää takana. Pahamaineiset tammi- ja helmikuu menivät kuin salaa ohi! Ne oli kivoja. Olen niin hämmentynyt, etten osaa ottaa tätä annettuna. Mitä jos vielä joskus joutuu sellaiseen tilaan, ettei ole vakuuttunut pian iskevästä suuresta maailmanjäristyksestä tai muusta katastrofista, jos on ollut mukavaa? Sitten on kyllä muailman kirjat sekaisin.

Kerran kävin Naantalissa. Muumimaailmassa vahdin serkkuni lapsia ja toinen karkaili minulta koko ajan. Oli kuuma ja minullakin murrosikä. Muumeiksi pukeutuvat miehet olivat mielestäni aivan varmasti pedofiilejä. Kylpylässä vakuutuin kaikkien naantalilaisten olevan pedofiilejä ja loppujen altaaseen kuseksivia venäläisiä turisteja. Siellä presidentin kesäpiilossa tai sen puutarhan laitamilla vakuutuin puskien olevan oiva piilo kelle tahansa laitapuolen kulkijalle. Kuin hellan kukkalossa.

Pitäisi harrastaa kotimaan matkailua enemmän.

Samalla reissulla koin myös Turun linnan. Sen jälkeen en sinne ole mennyt, enkä ehkä mene. Perse. Aurajuustopaketista tuttu eurooppalaisen oloinen rakennus olikin niin paljon pienempi kuin ajattelin, ettei pettymys ehkä koskaan kaikkoa. Pihalla ollut hääparia kuvannut valokuvaaja otti minusta valokuvia ja murrosiässä sain siitä pitkäkestoiset traumat. Olin varmaan aika hyvän näköinen niissä kuvissa verrattuna tämän hetkiseen kuvajaiseeni. Minulla ei ollut edes finnejä. Nyt tajuaisin myös kysyä oikeuksiani kuvattavana.

Iskipä äkkiä suomi-ikävä.

Sattuman kauppaa

2008-02-27T13:02:00.002+01:00

Elinikäisellä oppimisella ei ole rajoja. Keskitämme töissä kaiken energiamme ruokailun suunnitteluun ja toteuttamiseen. Lounaalla olin osua keskenäni loputtomaan kikatuskohtaukseen yrittäessäni tilata Gnocchi vegetale -nimellä jotain ruokaa. En varsinaisesti tiennyt, mitä olin tilaamassa, enkä oikein tiennyt syödessänikään, mistä oli kyse, mutta hyvää se oli. Päädyin tilatessani sanomaan knokki, mutta en tiedä, lausutaanko se knohhi tai knotsi.

Tahdoin jälleen vimmalla oppia uutta työpäivästä, joten hiukan selvittelin:
Gnocchi: eräänlainen myky, joka on tehty perunasta, vehnäjauhosta tai kaurajauhosta

Mykyt (myvyt) ovat jauhosta ja verestä valmistettavia sattumia, jotka kypsennetään kiehuvassa vedessä. Voi mitä sattumaa elämäni onkaan pullollaan!! Tuo oli kyllä vähän eri yhteydestä löydetty mykymääritelmä.

Euroopan ihmemaassa on maisun suu välillä soikeana eksoottisista ihmetyksistä. Varmasti jokainen sivistynyt helsinkiläinenkin osaa ulkoa pastalajit, mutta minkäs maire moukkamaisuudelleen mahtaa. En ole kyllä mykyrokkaakaan maistanut. rok rok.

Hyvvee ruokoo.

Tässä vielä kiva pastalajilista. Minä tiedän vaan spaketin ja lisäksi makaroonin kahdella oolla.

Selvittyäni Italia-shokista kävelin Hannen kanssa Venäjä-kauppaan. Olen jo kauan halunnut vierailla siellä. Se on ihan työpaikkaa vastapäätä. Pakkasesta osui kouraani heräteostoksena pussi pakastepuolukoita. Olihan ne kalliita (2,69 € sellainen puolisen litran pussi), mutta en voinut vastustaa. Ajatus Venäjältä tulleista Saksassa ostetuista pikkupuolukoista sulamassa jääkaapissani oli niin veikeä, että pelastan sillä jo montaa lamaantunutta työpäivää. Täältä ei nimittäin saa kaupoista puolukoita kuin erittäin makeassa marmelaatiliemessä. En ole kyllä Suomessakaan koskaan puolukoita ostanut vaan yleensä sukulaisilta vohkinut, mutta täällä ajatus venäläisestä maatuskamummosta kyykkimässä puolukoitteni perässä jossain Siperian synkkyydessä saa minut syömään puuroni naama virneessä.

Ostin myös suklaalla kuorrutetun pakastetun rahkapatukan Venäjä-kaupasta. Sellaisia maistoin Natian kanssa Pietarissa. Tuli nostalgia. Natia kutsui minut muuten 1.6. häihinsä Georgiaan Tbilisiin! Häät mustan meren rannalla Kruusiassa vasta olisikin eksoottinen kokemus. Matka vaan on saatanan kallis ja pitkä. Joutunen jättämään välistä. Venäjä-kaupan sedälle sanoin ostaessani sbasiiiiiba ja sain vastaukseksi huvittuneen naurahduksen.

Paskasiskon Paluu vol. X

2008-02-25T13:35:00.003+01:00

Koska näillä lakeuksilla ei ole otollisia olosuhteita paskahuussien huoltamiselle tai helppoa tietä muille Paskasiskon sankaritarinatantereille, on pakko hiukan upgreidata kykyjä. Olen purkanut vessanpönttöni osiin ja nykyään käytän vessaa manuaalisesti. hihihihi

Manuaalinen pöntön käyttäminen ei ole ihan niin likaista kuin teidän kaikkien likaisimmilla mielikuvituksillanne voisi kuvitella. Olen vain purkanut ovelasti seinään piilotetun pöntön huuhtelumekanismin osiin siten, että tarpeiden jälkeen tulee vain työntää sormi seinään, niin johan kohisee.

Suuri vedenpaisumus kävi jälleen mielessäni ja pulssini veteli ihan omia polkkiaan, kun viime viikolla Paskasisko jälleen pääsi ulos uinuvasta unestaan. Viattomana pestä jynssäsin pönttöä ja painoin huuhtelunappia, kun pönttö alkoi kohisemaan kuin kotakönkäällä ainakin! Mieleeni kohahti tasan vuoden takainen vedenpaisumus frau Schmidin alivuokrapöntön kanssa ja sain liki paniikkikohtauksen. Koska olen nykyään niin kulttuurin sopeutunut, en tietenkään kyennyt toimimaan mitenkään järkevästi tässä tilanteessa vaan tuijotin vain vesikuohua lamaantuneena ja lopulta soitin viiksihaille. Miehinen neuvo oli sulkea vesihana. Kuinka näppärää!! Miksei suomalaisissa asunnoissa voi sulkea koko asunnosta vettä vain yhdestä hanasta vääntämällä? Mieleeni tuli myös Suomen puolustusvoimain tutkimus siitä, kuinka joihin kriisitilanteisiin ei vain VOI varautua.

Kriisitilanteen myöhäisestä vuorokauden ajasta johtuen uskalsin soittaa talkkarin hätiin vastaseuraavana päivänä. Elelin siis ilman vettä aikani. Aamulla talkkari mölisi baijeriksi jotakin ja ronkki seinää huuhtelupainikkeen takana. Hän voivotteli ja arvio tästä tulevan kallis remontti, koska näppärät germaanit rakentavat vessasysteeminsä seinän sisään, eikä niitä joka poika korjaakaan. Huuhtelusysteemin vuosittainen kalkkeutuminen on myöskin kuulemma enemmän sääntö kuin poikkeus. Minua nauratti. Talkkari kuitenkin sai kuin saikin pöntön jälleen toimimaan ja lähti tyytyväisenä virnistellen matkaansa. Noin viiden minuutin kuluttua vesi lirisi jälleen hiukkasen pöntössä omia aikojaan. Hakkasin hiukan seinää, kuten minulla on ollut tapana tähänkin asti lopettaakseni veden lirinän. Seuraavalla kerralla asioidessani ei pönttö taaskaan huuhdellut lainkaan.

Paskasisko pontevana päätti itse ruuvata seinän auki ja purkaa koko tsydeemin osiin. Harmikseen hän huomasi, ettei kokoaminen enää onnistunutkaan. Nyt on pöntöllä käyminen vähentynyt määrällisesti noin kolmannekseen entisestä, joten tämähän on vuoden ekoteko!! Suosittelen kaikille. Kutsukaa paskasisko pakeille, kun pönttö reistaa!

Jospa pastetan tähän villiliisan kanssa jo lokakuussa käydyn keskustelun. Kaiken takana on siis vain onnistumisen tunteen tavoittelu ja hesarin itsetuntotesti. Katsotaan, jos vaikka kutsuisin talkkarin taas kylään.

L:
Miten mä luulen, että säkin olet saanut tämän

Itsetuntosi on alakanttiin...

... mutta riittävä. Tee jotain, jossa on vaikeaa epäonnistua. Vessan
pesemisestäkin voi saada hienoja onnistumisen kokemuksia.

M:
no siis joo

koklasin heti saatuani tulokseni. Sekin meni päin helvettiä. Jotenkin
se pöntön huuhtelusysteemi nyt vuotaa aina välillä eli vesi jää
valumaan. Olen vakuuttunut että se johtuu siitä, että pönttö on
jostain sieltä niin kalkkeutunut, kun olen pessyt sitä väärin tai
huonosti. Ei minusta ole mihinkään. Minähän siellä frau Schmidilläkin
aiheutin vedepaisumuksia juurikin vessanpönttöjen kanssa.

voivoi

mistä niitä hienoja onnistumisen kokemuksia saa oikeasti?

L:
Hei, mulla on kanssa tuo pönttöongelma. Se alkoi lievänä, mutta nykyään se
on käytännössä jatkuvaa. Talkkari sanoi, että se johtuu jonkin tiivisteen
kulumisesta.

Itsellä ainakin pöntön täyttymismekanismi toimii siten, että siellä on veden
päällä tavallaan jokin korkki, joka nousee ja nostaa sellaista vipuvartta,
ja jonka riittävä nouseminen katkaisee täyttymisen. Meitsillä se ei jotenkin
laukea normaalisti, koska se jokin tiiviste pitäisi vaihtaa, ja vesi alkaa
tulla yli ts. valua pönttöön. Olen korjannut sen niin, että olen laittanut
pöntön kannen alla olevan metallivivun alta kulkemaan narun, jonka sitten
olen sitonut siihen kannen päälle. Kun naru on löysällä, pönttö täyttyy, ja
kun sen kiristää, täyttyminen loppuu. Näin pönttö ei sitten valuta tuhansia
litroja ihan turhaan.

Pönttöjä voi tietty olla erilaisia. En ole vielä soittanut putkimiehelle,
jonka homma vessaongelma kuulemma on. Ongelmahan on ollut jo lähes kaksi
vuotta pahentuen koko ajan, mutta koska naruviritys korjaa sen, niin ei ole
käytännössä mitään ongelmaa eikä siis syytä soittaa putkimiehelle.

Koitin äsken googlettaa wc-istuimen toimintaperiaatetta, jotta olisin voinut
havainnollistaa kuvinkin tätä meitsin ongelmaa ja sen korjausta, mutta en
löytänyt. Kuvahaulla ja hakusanalla "toilet-seat" näin sellaisen kuvan,
jossa oli lähikuva siitä, miten rinkilän päällä oli jokin omituinen ruskea
rantu. En jäänyt katsomaan sitä. Onneksi ne ovat niin pieniä kuvia.

Puspuspus!

M:
joop

maailmanmeno saa minut niin kovasti ymmälleni. Minun pönttöni laukeaa
seinästä. Mihinkään rakenteisiin ei itse pääse kikkailemaan.
Harmillista. Niin hienosti sujui se suihkunkin viemärin avaaminen. Ne
kuivauslaitteet viimeisimmän vesivahingon jälkeen olivat oikein hyvää seuraa kesähelteellä. Nyt niitten lämmittävä vaikutus olisi jo oikeasti tarpeen. Mitenköhän pääsen kiinni vessanpöntön rakenteisiin? Alankin selvittämään.

hyvää pönttöpäivää, maanis

PASKASISKO PELASTAAAA!! Lähes vuosipäivä

wannabe Hausfrau

2008-02-19T14:54:00.002+01:00

Olen panostanut viime aikoina kotikokkailuun ja säyseään käytökseen. Kotikokkailun tuloksena on isoilla rakkuloilla oleva perunavedessä keitetty peukalo ja kiusalliset ilmavaivat. Säyseä käytös saa paikalliset yleensä hämmentymään ja jopa analysoimaan oloani. Olen kuulemma noin viisi kertaa aurinkoisempi kuin germaani naiset. Haluaisin tietää, miten tuollaisia kertoimia lasketaan ja onko säyseys korreloiva aurinkoisuuden kanssa.

Olen pohtinut, miksi perunat maistuvat Euroopassa niin erilaisilta kuin kotomaassa. Vaikka perunalajike olisi nimeltään sama ja ulkonäkö, keittoaika ja jauhoisuus vastaavat, on peruna maultaan kuitenkin euruuppalaisen sivistynyt, eikä mitään perusmättöä. Eri asia on sitten, onko maku parempi vai kehnompi, mutta ainakin erilainen. Ehkä maa on niin erilaista. Olen hämmentynyt.

Olin Dachaun keskitysleirillä kylässä. Siitä en pääse yli varmaan vuosiin. oj oj. Sitten olen ollut kovasti mutkamäkeilemässä ja menen ensi viikonloppunakin. Olen myös vähän harrastanut taidetta. Mitä itsekkäämmin elelen, sitä onnellisempaa kaikki on. Olen aivan huumassa kaikista mahdollisimman epäekologisista harrastuksista kuten juurikin laskettelusta ja lentokoneella lentämisestä ja lihan syömisestä. Elämäni on parantunut entisestäänkin, kun heitin kellarikomerostani ison läjän vähän haiskahtavia pahviroskia sekajätteeseen. Polkupyörällä kun on niin vaikea kierrättää tässä autokeskeisessä maassa. Vielä kun alan onnelliseksi yksityisautoilijaksi ja päästelen menemään tuhatta ja sataa Saksan autobaanoilla, on elämäni suuri riemuvoitto.

Wannabe Hausfrau -oireet ovat ilmenneet myös vapaapäivän käyttämisellä pelkästään siivoamiseen ja kokkailuun.

terkkui. ei saa työaikana edes rauhassa blogia kirjottaa tai suunnitella strategiaa pölyjen pyyhkimiselle. Hyvää synttäriä ilmalaivalle!

Fasching!

2008-01-31T13:09:00.000+01:00

On karnevaaliaika! Fasching siis laskiainen on yleinen lupa saksalaisille käyttäytyä täysin apinamaisesti, olla holtittomassa oksennuskännissä ja ilmaista seksuaalisuuttaan julkisesti. Vähän kuten Oktoberfest, mutta tämä on lähes valtakunnallinen vallattomuus. Uskon, että saksalaisten rajaton kontrollitarve ja sääntöjen noudattaminen pakottaa tällaisiin vuosittaisiin kontrollittomuuskausiin. Sen jälkeen ollaan taas kunnon katolisia ja laskeudutaan paastoon, eikä hymyillä ainakaan ennen Frühlingsfestejä, jolloin kaljateltat taas ilolla pystytetään kaljan kittaajien karja-aitauksiksi.

Mahtavaa! Olenkin miettinyt omaa strategiaani laskeutua paastoon. Pitäisikö lopettaa joku pahe vai oloittaa aivan uusia hävyttömyyksiä. Olen miettinyt sitä kofeiinilakkoa, mutta en tiedä, kärsisikö sosiaaliset suhteeni siis lähinnä työkaverit moisesta liikaa. Neljä päivää päänsärkyä olisi tietojeni mukaan odotettavissa. Mietitään.

Suuria tapahtumia kirjatakseni!!!!! : Unto heräsi kahden kuukauden talviunosiltaan juuri sopivasti Fasching-karkeloimaan! Mikä ilon päivä! Pelkäsin jo niin kovasti rakkaan kumppanini jättäneen etanamaisen vaelluksensa ja siirtyneen muihin ulottuvuuksiin. Ajattelin, syntyisikö se uudestaan minun kukkanani tai muuna. Olisin pitänyt surujuhlat. On kerrottava hiukan hyssytellen, että olin jo suunnitellut surujuhlankin ihan lauluineen kaikkineen. Unto onneksi kuitenkin vain uinui etanan unta. Olen sille niin kateellinen. Toisaalta ensi kertaa vuosiin tuntuu, ettei edes tammi-helmikuuta kannattaisi nukkua vaan tämähän on kaikki KIVAA! Käsittämätöntä. Onneksi Unto palautti minut takaisin realiteetteihin. Se nimittäin heräsi kaksi kuukautta nukuttuaan, rouskutteli palan omenaa, kävi vähän vesiammeessa lillumassa ja pisti pään takaisin tyynyyn. Ei se ollut liikahtanut yhdeksän tunnin päästä aamulla tarkastaessani vielä milliäkään uusilta unosiltaan. Se on varmaan tulossa vanhaksi.

Jipii! Olen oppinut viime aikoina paljon Kekkosesta internetin avulla. Olen myös opetellut termejä saksaksi osatakseni kertoa sujuvammin Suomen poliittisesta systeemistä. En ole kovin poliittisesti valveutunut, joten olen lueskellut miten systeemit toimivat Saksassa ja muissa maissa. Täällä on nyt jotkut kaupunkivaalit tai jotkut Landsrat-vaalit menossa. Koitan valveutua. Olen tehnyt tätä kaikkea siis työajalla. Eilen olin vähän kuin pakkolomautettuna, koska meille ei ylläripylläri ole taaskaan töitä. Tänään lusin täällä, koska minut velvoitettiin päivystämään puhelinta. Huomennakin ja onneksi maanantainakin minulla on lomaa. Olen siis alkanut myös työnhakuun (älkää kertoko työnantajalleni). Minusta on tullut aika tomera. Eilen tosin käytin vapaapäivän viisaasti eli otin Untosta mallia ja nukuin koko päivän. Toki illalla katsoin Deutschland sucht den Superstaria eli paikallista Idols-kisaa, joka on jälleen alkanut. Miten näin paljon hyviä asioita voikaan olla kerralla ja vielä tammikuun lopussa (vrt. v-liisan viimeisin postaus ;))!

Huomenna saan Heltsu-vieraan! Maanantaihin asti karnevaalituristilointia. Tulee olo kuin olisi itsekin matkoilla. Sellainen vasta onkin mukavaa.

No kyllä mua ihan vähän vituttaakin kaikki ;) ja Unton oikeasti herätin kaatamalla sen päälle kylmää vettä ja vielä uittamalla sitä vesipuljussa, koska rupesi niin vituttamaan tollanen lemmikki, joka vaan kuukausi tolkulla vetää hirsiä.

Lentäjänpoikia

2008-01-22T16:31:00.000+01:00

Viikonloppuna opin niin kovasti uusia asioita, etten voisikaan kaikkea kirjata.

Aurinkoa, mutkamäkeä ja hyvää karmaa. Lentäjänpojan tirolilaishenkeen upgreidattu versio soi yhä vieläkin korvissa. Tätä jatkunee viikkoja.

Mäessä oli monia venakoita. Se säväytti minua aina. Olimme sekä Itävallassa että Sveitsissä. Venäläiset eivät vain sopineet kuvaan, eivätkä ainakaan korvaani. Olimme vähän kuin molemmissa maissa yhtä aikaa. Rajalla, mutta siis kuitenkin ulkomailla. Tunsin itseni jälleen Heidiksi talviasussa, kun mökkeröisen akkunasta näkyi vuori jos parikin. Olisin mielelläni hurutellut myös pelkästään hienoilla hiihtohisseillä edestakaisin. Minusta hiihtohissit ovat huiman jänskiä. Ischgl on myös Apres Ski:stään tunnettu. Minusta touhu vaikutti jotenkin vähän teeskennellyltä välillä. Tavattoman pirteitä ihmisiä. Niin kai kyllä olen minäkin.

Odotan jo ensi viikon lumimaisemaa. Paree paistaa arska.

Vuosipäivä

2008-01-17T10:53:00.000+01:00

hohoi. Vuosipäivä unohtui. Pidän erilaisista keksityistä virstanpylväistä ja juhlapäivistä. Pidän ylipäänsä keksityistä asioista, joita voi hehkuttaa. Lennähdin makkaramaahan sunnuntaina 14.1.2007 ja aloitin työt 15.1.2007. Eilen oli Thorstenin synttärit ja saimme täysin samanlaista vadelmakakkua kuin vuosi sitten. Tuntui, että 16.1.2007 ja 16.1.2008 välissä on ollut korkeintaan viikko. Tunti sen jälkeen tuntui kuin noiden päivien välillä olisi ollut vähintään viisi vuotta. Taidan olla aikamatkailija. Aika matkailija.

Ehkä voin juhlia keskenäni vuosipäivä+3päivää -teemalla tänään vaikka syömällä ylimääräisen appelsiinin. Minua nimittäin kiusataan välillä toimistolla suuren sitrushedelmäkulutukseni takia. Mitä happamampi, sen parempi. Minä olen hapan. Sekös germejä naurattaa. Noilla kun on valtava tarve puuttua kaikkee mitä muut tekevät. Kommentit syömisistäni alkavat lievästi sanoen joskus kismittää.

Arvaan myös aina, että joku aikoo kysyä syönkö tänään greippiä, appelsiinia, veriappelssiinia vai mandariineja. Ehkäpä klementiinejä? En ole ikinä tiennyt mikä on mandariinin ja klementiinin ero, eikä minua VDDUAKAAN kiinnosta. Eilenpä eräs niuhotarkka germaani kysyi, onko tuo puoliveriappelssiini?!!! WAAAAAAAAAAAS? Näytin happamelta ja sanoin, etten todellakaan tiedä. Hapan tämä on, se riittää. Ei ole olemassa mitä puoliveriaplareita. kamoon. Eikä minua VDDUKAAN kiinnosta minkä lajikkeen kurkkua sinä juuri nyt syöt. Saakelin etelän hetelmät. Ne on syötäviksi, eikä keskulteltaviksi. Sosiaalisuus on -------joskus luonnotonta.

Mitä opin tänään: Appelsiini on tärkein sitrushedelmä. Sillä on sitrushedelmille tyypillinen nahkea kuori ja lohkoinen hedelmäliha. Hedelmälihan ja kuoren väri vaihtelee. On olemassa keltaisia appelsiineja ja punaisia veriappelsiineja. Veriappelsiinien punaisuusaste vaihtelee. Puoliveriappelsiinien hedelmäliha on punainen ja kuori keltainen. Täysveriappelsiineissa sekä kuori että hedelmäliha ovat punaisia. Kaksoisveriappelsiineissä on punaisen kuoren ja hedelmälihan lisäksi vielä punainen mehu. Veriappelsiinien väri vaihtelee riippuen puusta, puun osasta, satokaudesta ja ilmastosta. Kaikki appelsiinit sisältävät runsaasti C-vitamiinia. www.finfood.fi Opetelkoot germit saakeli suomea.

Pitänee kohta alkaa taas porkkanansyöntikaudelle. Jättää sitrukset, jotta germeillä olisi jälleen kommentoitavaa ja minulla puhina-aihetta. Muutun oranssiksi.

Voihan WTC

2008-01-16T14:56:00.000+01:00

tjaah. Olen päättänyt pidättäytyä terveen positiivisena posetiivarina. Siispä: Mitä opin tänään -missioni todistaa, että liika positiivisuus ei auta. Realismia sen olla pitää. Sanokoot höpöliinit tervettä realismia pessimistiksi, mutta jos maanpuolustuskorkeakoulun sedätkin sanovat kuitenkin olevan tilanteita, joissa paraskaan harjoittelu ei auta, niin minä saan sanoa niin kanssa. ähäkutit.

Tänään on ollut aika haasteellinen päivä. Monia asia menee mönkään. Paraskaan posetiivariharjoittelu ei auttaisi. Niin se on.

Eilen köhisin keskenäni kotona. On taas yskä ja keuhkoödeema. Eilisestäkin pitänee keksiä, mitä tuli opittua. Ainakin illalla tutkailin hihitellen netistä, mitä pitäisi tehdä voidakseen sairastella hyvillä mielin. Germanian systeemi kyllä varmaankin on hankalampi kuin kotomaan. Sanoinhan kuitenkin jo neljävuotiaana toiveammattini olevan eläkeläinen. On tärkeää olla suunnitelmiltaan pitkäjännitteinen.

Oppia ikä kaikki

2008-01-14T13:08:00.000+01:00

Tirskun ääneen elinikäiselle oppimiselle. Tykkään aina naureskella sille. Niin naurettava käsite. Viikonloppuna opin mm. että oma kieli voi johdattaa muun pikkuvartaloni kävelemään silmät kiinni päin seinää. hihi. En tiedä, opinko viikonloppuna mitään muuta uutta. Jos jotain opin, niin olen jo unohtanut tai en vain muista. Onko niillä eroa? Vanhoja hyviä taitoja on kikattelu ja sen sellainen.

Maanantai tuntuu ennätyksellisen maanantailta. Viiden päivän loputtomuus elinikäistä oppimista edessä. Mietin vieläkin muutamaa asiaa, joiden suhteen mielestäni kaikki ovat kuitenkin aina väärässä. Niistä on ollut puhetta. Harvoin sanon kuitenkaan ääneen muille, että he ovat väärässä. Keskustelussa sellainen on kai epäkohteliasta. Minusta mielipiteet ovat todella usein tuomittavia ja hölmöjä, mutta omat vastineeni ovat niin päättömiä, etten sitten lähde niitä useinkaan ilmaisemaan. Sen sellaista. Missasin muuten Warhol-näyttelyn damissa. No lähellä kävin. Näimme muunlaista taidetta.

Hyvää opintietä itse kullekin säädylle.

2008

2008-01-10T15:12:00.000+01:00

Futuristi minussa on elossa.

On hyvä olla takaisin kahden viikon pimeysloman jäljiltä maailman kolkassa, jossa aurinko paistaa vähän korkeammalta kuin Hellsingissä. Aurinko siis ylipäänsä paistaa. Lomassa oli niin paljon tunne-elämöintiä, että hengähtäminen on vaatinut kymmenen tunnin yöunia. Suomessa toki pyrin nukkumaan kahtatoista tuntia minimoidakseni henkisen läsnäolon vanhempieni paikalla ollessa.

Helsingissä aidosti nautin joulusta (ähäkutti villi-liisa) ;) ja myös vihkijuhlasta ja siihen liittyvistä tapahtumista. Ehkä eniten sain euphoriaa puhumisesta eli ehkä myös keskustelemisesta omalla kielellä oikeista asioista. Olenkin jatkanut yksinpuheluani. Hääjuhlassa puolestaan aiheutin itselleni julkisen nöyryytyksen laulamalla puhumisen sijaan. Olen niin kovin monipuolinen.

Uusi vuosi ilman uuden vuoden vollotusta. Moista ei ole tapahtunut viiteen vuoteen. Minusta moni asia on älyttömän kivasti. Toki sadattelen omaa ylioptimistista virhelaskelmaani jäädä peräkammariin vielä muiden perheenjäsenten kuin vanhempieni poistuttua maasta. Ehkä kuitenkin nykyään hyväksyn roolini paskasankona kaikkien mukavien tapahtumien jälkimainingeissa. Enkä ole edes marttyyri (oikeasti) vaan mielelläni säästän muita siltä tuskalta. Minusta se on kauneinta, mitä voi tehdä. Olen nykyään ehkä vahvempi.

Ehkä pari viikkoa kuluu tässä hokiessani itselleni, etten ole niin läpimätä ja epäonnistunut kuin minulle sanotaan, mutta se on minusta vähäinen vaiva verrattuna entisajan tammikuihin tai helmikuihin. Olen tälle vuodelle tehnyt tammikuu-helmikuu-selviytymissuunnitelman, joka sisältää joka viikonloppu monenlaista arjesta irtaantumista, ettei valonmäärän lisääntyminen pakota minua vain ja ainoastaan pitäytymään peiton alla.

Uudessa vuodessa on myös täysin uusia elementtejä, joista minut kyllä palkittiin jo vuonna 2007kin. Kaikki on oikeastaan ihan vähän erilaista kuin ennen.

Arkeen pulahtaminen on lähtenyt käyntiin intensiivisellä lomien suunnittelulla.

Turhauttava tosiasia toki on, että vihaan työtäni. Toisaalta en jaksaisi urputtaa asiasta, jolle en ole tekemässä mitään. En jaksa päättää taas missä maassa sitä mielummin mukisisi. On siis ehkä vaan möllöteltävä. On tavallaan hyvä, ettei jaksa käydä Suomessa, koska on niin kiristävää miettiä kolmen minuutin välein kahden viikon ajan, haluaako olla omien ihmisten keskellä ja puhua omaa kieltä sillä hinnalla, että naamaan sataa seitsemän kuukautta paskaa ikuisessa pimeydessä. Möllöttelyn jatkaminen samassa työpaikassa ei ainakaan pidennä ulkomailla oloaikaa suhteessa siihen, että vaihtaisi täällä toiseen möllöttelytyöpaikkaan ja poistuisi sitten vasta pimeyteen.

Minun pitää kuitenkin antaa virallinen kantani kahden viikon kuluttua siitä, haluanko pyrkiä tämän möllöttelyputiikin nimissä pimeyteen vai kenties kuvitella roikkuvani facebookissa näillä lakeuksilla vielä vuosiakin. Eipä kumpikaan vaihtoehto kuulosta hassummalta. Sanoisin. Siksi minä mietin. Koska käsketään. Siksi, ettei minun oikeastaan tarvitsisi nähdä kumpaakaan vaihtoehtona.

Tämä mukinani voisi olla astetta mielenkiintoisempaa, jos ilmaisisin itseäni jotenkin terävästi ja nokkelasti ja lisäksi ottaisin hauskalla ja iloisella tyylillä kantaa päivänpolttaviin asioihin. En kuitenkaan niin jaksa välittää muista ihmisistä. Onhan uusi vuosi! minä saan luvata ihan mitä tahansa. Viime vuodesta opin ainakin, että mitä itsekkäämpi on, sitä paremmin ja iloisammin asiat luistavat kaikille osapuolille! Kuinka näppärää! Ajattelin kuitenkin olla itsekkäästi itseäni motivoiva ja vähemmän urputtava ja positiivisesti miettiä, jos tässä työn lomassa vahingossa joka päivä vaikka oppisi jotakin. Voin sitten nokkelasti ja kovin viihteellisesti raportoida uusista opeistani ja siten olla nuorekas, dynaaminen ja uuden ajan futuristi-maanikko eli niin kutsuttu nuori menestyjä!!! (näen jo otsikot kauppalehden, luomu-lehden ja fitness-lehden kansissa). Minä opin tänään mikä on bulvaani.

Vaihtoehtoisesti raportit uusista oppimistani asioista voi nähdä nöyrinä tunnustuksina omasta sivistymättömyydestäni, tyhmyydestäni ja yleisestä jälkeenjäämisestäni. Puolestaan edellinen lause on oireilua kotona vietetystä mollaamiskoulutuksesta ja yleinen itseinho kestänee vielä tovin. On onni olla analyyttinen. Naalille terveisiä.

Lennokasta

2007-12-21T13:05:00.000+01:00

Kohta pääsee jouluisalle lentokentälle!

Olen tässä käynyt läpi kaikki vuoden aikana ottamani valokuvat. Voisin todeta, että vuosi 2007 on ollut riemuista. Jännittävä ja odottamaton monessa suhteessa. Aurinkoinen ja lämpöisä. Täynnä hassuja tapahtumia. Tämä vuosi jää ehdottomasti plussan puolelle. Toisaalta se on helppoa, koska vuosi 2006 verrokkina oli jo lähtökohtaisesti oksuli.

Valokuvaaminen on mukavaa. Mutta pitäisikö ruveta valokuvaamaan enemmän onnettomia hetkiä? Ei jäisi tuleville sukupolville niin valoisa kuva kaikesta. Mitä jos meidän lapset tai lapsenlapset masentuvat siitä, että heidän vanhempiensa elämä on ollut valokuvien perusteella pelkkää juhlaa, naurua ja kauniita maisemia. He vertaavat omia keskivertoisen masentuneita elämiään meidän onnen virnistyshetkiin ja toteavat olevansa mitättömiä saastuneessa, mustassa ja pahassa ilottomuuden maailmassa verrattuna siihen mitä 1980-luvun alussa syntyneet onnen myyrät ovat päässeet kokemaan.

niin.

Olen nykyään sen verran optimistinen, etten usko jäljellä olevan viikon tuovan kuin lisää kauniita hymyileviä juhlakuvia ja plussaa tämän vuoden puolelle. Siinä sitä onkin vuodella 2008 tekemistä yrittäessään loistaa uusilla jutuilla yhtä paljon. Toisaalta jos perhealbumeissa olisi joka toinen vuosi vain itkukuvia ja joka toinen vuosi pelkkiä hymykuvia, niin sitten olisi tavallaan aina mahdollista valkata, mitä kuvia haluaa oikeastaan katsoa. Voisi aina lohdutella itseään, että no meneehän minulla paremmin kuin isoäidillä vuonna 2009 ja seuraavana päivänä olla kateellinen isoäidin kultahetkistä vuonna 2007.

Tämä kaikki on niin kutsuttua tulevaisuuden suunnittelua. 2008 kuulostaakin aika futuristiselta. Hyvää loppuvaa vuotta.

Baijeria saattaa tulla kahdessa viikossa ikävä, koska viimeisenä työpäivänä joimme olutta toimistolla weisswurstien kyytipoikana ja jälkkäriksi monta mukia glühweinia. Lisäksi minulle näytettiin hauskoja kevennyksiä. Terveiset Rammsteinin ystävälle.

Jänistäjä

2007-12-17T14:37:00.000+01:00

Kai minä jotain jänistin. Riisuttuani itseni aseista jäivät käpälät kuitenkin kohdilleen. En tiedä, oliko täydellisen viikonlopun takana kukkaisaura vai yleinen hyvä karma. Höpö-hindulaisuudessani uskoisin muutaman leppeän lehmän kellon ainakin soittaneen meille kauniita hetkiä mutkamäessä. Sanoin moneen kertaan tuntevani itseni Heidiksi talviasussa.

Perjantaina yövyin münchen-mervi-ystäväni luona, koska hiihtobussi lähti lauantaina niin aikaisin. Uudet ystävät ovat ilo. Lauantai oli kaikessa hupaisuudessaan optimaalinen. Kirkasta aurinkoa, puuterilunta, oikea pakkanen ja toki glühweinia ja jägerteetä! Paavo Polvi vihoitteli vain hiukkasen. Uutukainen polvitukeni oli niin arjalaisen ah, etten paremmasta tiedäkään. Illalla tulin partiopunassa kotikolooni, join illallisen kanssa yhden olusen ja vaivuin tasapainoiseen uneen. Aion pyrkiä mutkamäkeen tällä kaudella niin usein kuin mahdollista!

Sunnuntaina heräsin kuitenkin kamalaan krapulaoloon jo ennen kymmentä. Turhaa siis moinen kunnollisuus lauantai-iltaisin! Olin unohtanut nauttia lauantaina kofeiinia (!!!?) ja tarpeeksi janojuomaa, joten kofeiinipuutospäänsärky ja paha nestehukka aiheuttivat minussa kuin ihan ehdan aimokrapulan. niin turhaa, niin turhaa moinen tervehenkisyys siis. Onneksi korjausliike saatiin pian aikaiseksi työkaverin sunnuntai-synttäri-kahveilla, missä sain yllin kyllin kofeiinia sekä kuohuviiniä.

Minulla on tänään sellainen olo, että haluaisin jänistää koko joululomasta. Onneksi minulla ei ole suuret luulot sen mukavuudesta, ja olenhan minä jo kerran palannut hyvillä mielin suomikäynniltä tänne kotiin. Minulla nyt ei ole mitään illuusioita joulurauhasta, mutta silti jotenkin minua jänistää koko touhotus. Haluaisin myös tavata ihmisiä ilmaan minkäänlaisia aikatauluja. Sellainen kai on mahdotonta. Ei kai sitä ainakaan etukäteen kannata murehtia. Ehkä halusin vain viestittää, että mielelläni tapaisin moniakin teitä, mutta todennäköisesti minulle ei suoda aikaa juurikaan sellaiseen. Olette siis sytämmessäin tahdistimena. Vielä uudet patterit jos saisi joulupukilta.

Asiat tuntuvat hämmentävän usein kovin mukavilta, kuten koko viikonlopunkin. Täällä töissä voikin sitten puhdetyöstää näitä tärkeitä arjen tapahtumia........ja motivoitua seuraavista vapaapäivistä. Joku kokonainen kuollut jänis tai muu ruho ehkä toisi hyvän tunnelman tähän touhuun.

Katala kukkaisaura

2007-12-12T09:21:00.000+01:00

On olemassa ihmisiä, jotka toimivat kuin onnen kaluina. Jäniksenkäpälät, onnen apilat ja muut vippaskonstit ovat mielestäni aina olleet täyttä humpuukia. Hyvän karman ihmiset sen sijaan ovat sellaisia, joiden seurassa aina tapahtuu vain leppeitä tai hyviä asioita. Olen pitkään uskonut kukkaisauraani, jonka myötä ilmenee mm. moukkamairen tuuri ja juopon tuuri.

Hyvän karman ihmiseksi minusta ei nyt taidakaan olla, koska viimeisen kahden kuukauden aikana olen ollut Saksassa autossa kaksi kertaa ja kummallakin kerralla pellit lentelivät. Tässä nyt on tapahtunut muutenkin kaikenlaista kummaa niin, etten itsekään pysy mukana. Viikko sitten tosiaan iloisin mielin istahdin sihteerikkömme autoon välttääkseni kotimatkalla kaatosateen ja saadakseni uuden auton hurukyytiä. Johan jouduimme kolmen auton ketjukolariin ja Susannen päivän vanha auto meni nokasta ihan lyttyyn. oho. Sain kuulla tuottavani huonoa onnea, jos olen autokyytiläisenä.

Kaikenlaista.

Päivät hulahtelevat kuin jamaikalla. Enää vajaa kahdeksan työpäivää ennen joululomaa! En ehkä aio hankkia mitään joululahjoja, koska joulumarkkinoilla se touhu aina menee glühweinin lipittelyksi. Hauskaa se on joka tapauksessa ollut. Minä ymmärrän joulua tänä vuonna jotenkin paremmin kuin ennen. Ehkä sekin johtuu glühweinista. Ei nyt iloita kuitenkaan liikaa, ettei tule pettymyksiä. Kauneimpana joululahjana voin esiintyä sukulaisille ja ystäville kuitenkin tällaisena kukkaisauratonttuna.

Menen lauantaina mutkamäkeen ja toivon paavo polven pysyvän kuopassaan. Tarvitsen siihen hyvän karman ihmisiä. Retkueeseen kuulu kolme suomineitoa, joten tuskin karma nyt karmeimmasta päästä voi olla. Ehkä kuitenkin metsästän jostain pari jänistä ja niiden käpälää.

Uppomuna

2007-11-30T11:33:00.000+01:00

Makoilen viidettä päivää tällä samaisella salakavalalla sohvalla. Nykyään kaikki IKEAn huonekalut ovat mielestäni salakavalia. Sänkyni pohja romahtaa joka yö ja loppuyön nukun vinossa. Maanantaiyön jälkeen minulla oli kuumeen lisäksi niska niin juntturassa, etten saanut päätä käännettyä.

Onneksi minulla on doktor Borasch, tuttavallisesti doktor booratti.

Olen hämmennyksissä. Uskon hämmentäneeni kaikkea niin kauan ja niin pitkään pitkällä mittakaavalla, että saatan olla lähellä valaistusta jopa viiden päivän kotisairastelun jälkeen. Oma valaistukseni ei ehkä ole nirvana, mutta etsin ehkä jostain veljen vanhan mustan teepaidan. Ehkä se olikin Metallica-paita. No sinne päin. Olen kuitenkin niin leppeä, että uskoisin kaltaiseni, mutta tavallisella tavalla sekopäisen vastaavan yksilön juuri nyt hurahtavan johonkin uskoon. Kaikki on ollut niin kauan niin leppeää. Minä olen onneksi oman ihmemaailmani edustaja, joten olen valinnut muita teitä. Yritys hyvä kymmenen. Neuvo-luennon pollari oli varmasti oikeassa.

Olen viettänyt kovasti aikaa internetissä sairastellessani. Olen myös tuijottanut aivottomana teeveetä ja elokuvia. Hämmentänyt ja lujaa. Netsgulista luin mm. kokkausohjeita (merkkejä saksalaisesta kotirouvaantumisesta?), joista erityismielenkiintoni sai resepti uppomunan keittämiseen. Pitää saada veteen niin kova kierre, että muna tiivistytyy ektoplasmamaiseksi möykyksi. Jos kierre on liian hiljainen, tulee sekavaa keitettyä kokkelia. Etikka kuulemma saattaisi auttaa. Eikös kossu ja etikka tehdä samassa paikassa?

Tätä uppomuna-juttua olen tässä nyt sitten pohdiskellut päivät pitkät ja yötkin lyhyet. Mutta pitääkö sitä kaikkea haluta? Että keittäessäkin munan keltuainen ei tulisi ulos, jos sen kuoritta veteen heittää? Kauheita vaateita immeisillä pienistä yksinkertaisista asioista.

Olen myös miettinyt, mistä tämä pitkäkestoinen tasaisehko olo johtuu kuumeessakin ja kurjana kipeänä. Taidan olla uppomuna. Uppis! upponalle. OK. Etsin veljeni vanhoista tavaroista sekä nirvana-paitaa että Upponallea joululomalla.

vou hou

2007-11-23T15:31:00.000+01:00

jou jou.

hou hou.

pikkujouluisaa. On viikonloppu! minä iloitsen.

Alan pahasti edustaa koulukuntaa, joka sanoo kaikkeen että "asioilla on tapana järjestyä". Hämmentävää. Taitaa siis taas olla aika identiteettikriisin. Eihän tällaista mukavuutta enää kauaa voi kestää ilman mitään riisejä. Riisimarkkinatutkimusta.

Onpas leppoisaa.

Iloista viikonloppua ja parhainta pikkujouluaikaa.

Piti kertoa tarina joulutontuista ja gartenzwergeistä, mutta enpäs nyt jaksakaan.

Vauhtia ja vaaratilanteita

2007-11-14T21:41:00.000+01:00

Leffani on välillä niin action pätkää, ettei pysty edes kirjaimin kuvailemaan. aikoihin. Minulla on ollut tukilakko hoitsujen ja konsulttien tueksi. Blogilakko.

Helsingissä tuli talvi vierailullani. Täällä tuli talvi eilen. Lumi on viimeinen merkki siitä, ettei välttämättä voi enää kuvitella, että on kesä. Marraskuu on marraskuu. Olen käsittämättömän leppeässä tilassa vielä marraskuun puolivälissäkin näemmä. Tapahtuukohan tammi-helmikuussa joku valtava rysähdys, kun kaikki on näin kauan ollut näin leppeää?

Maanantaina meinasi rysähtää. Olin autokolarissa parinsadan kilometrinopeudessa germaanien autobaanalla tilataksissa. Kukaan ei loukkaantunut, mutta minulla välähteli vielä tänäänkin. Välähteli vain taas, että sittenkin sama sössöinen loskasää on väläyksinä vinkeä. Minkäs teet. On marraskuu. Pollarit eivät viitsineet edes puhalluttaa turkkilaista taksikuskiamme, vaikka sillä pullottivat kebabit simmuista. Vihjasin polizeille, ettei turkkilainen ole juonut pelkkää vuohenmaitoa, mutta pollari vain näytti peukkua, että ihan ookoo se on tai että saattaa se olla eilen jotain juonut. Hämmentävää. Nakkipollari natsipolitsai. Paperityöt tehtiin toki tarkasti.

Jo ennen maanantaita olen moneen kertaan miettinyt, mikä on muutenkin muuttunut. Olen muuttunut. Jännää. Olen mm. askarrellut yöaikaan ja hahmotellut omia höpöilyitä selkeäksi sykerömäiseksi logiikaksi. Luulen kehittäneeni oman elämän filosofiani. Se on ehkä hindulaisuudesta poikkeava kuitenkin. Se liittyy vähän ihmisten lempiruokiin ja lisäksi Kindermunien yllätyksiin. Minua huvittaa monenlainen. Minua huvittaa tehdä.

Kotosalta päästyäni tajusin myöskin ensi kertaa olevani tässäkin maassa kriisivapaalla alueella myös Suomen sosiaaliähkystä palatessani.

Muutama haave on puolikuopattu ja olen siitä hyvillä mielin. Luulen oppineeni kepardien, kauriiden ja kumikarhujen kaikki tarinat ulkoa. Iltasatu kertoo teddykarhujen metsäretkestä.

Minulla on monta saksalaisvitsiä varastossa. Toivottavasti tätä tukilakkoa ei tarvitse jatkaa kauaa.

Perjantaina alkaa melkoinen luokkakokous. Meitä on KUUSI. Kuusi tytteliä samasta opinahjosta vuosilta 1991-2001. Ei se ole kuin vajaa puolet tästä teini-iästämme. Tosin tuntuu kuin osa yksilöistä olisi lipunut teinilästä aikuisten maahan. Katsotaan mitä baijeri tekee teiniydellemme viikonlopun tunteina.

Joutsenlammessa

2007-10-26T11:16:00.000+02:00

Joutsenlampi on aina kiehtonut minua. Olen aina ollut myös kateellinen ihmisille, jotka näyttävät herttaiselle balettipuvussa. Muistan pomppineeni liian pienissä kirkkaanpunaisissa puuvillasukkahousuissa ja likaisessa teepaidassa kuvitellen olevani joutsenlammen päästara. Muut ympärilläni näyttivät ihanilta vaaleanpunaisissa hörhöissään ja luisevissa pikkutytön ruumiissaan. Oli helppo kuvitella, että itse näyttää samalta. Naapurin Ninnu oli kaikista söpöin, ja minä ihailin Ninnun vaaleanpunaisen jumppapuvun kiiltoa.

Eilen unessa lemmikkietanani muuttui valkeaksi joutseneksi ja osasi puhua. Unto kertoi joutsenena, kuinka hänellä on jo kauemmin ollut kummallista ihottumaa lähellä takapuolta ja näytti minulle rikkirepimäänsä höyhenetöntä ihoaluetta. Olin diagnoosistani varma; Untolla on AIDS. Paikkasimme Unton rikkinäistä ihoa ja minä laitoin päälle tekohöyheniä. Sitten pelasimme yhdessä shakkia ja minä ihmettelin, koska olen oppinut pelaamaan shakkia. Aamulla herätessäni kurkkasin Unton koppiin, missä se vieläkin mökötti turpeen alla. Unto on jo kauan mököttänyt, ja luulen unen olevan pahaa omaatuntoani Unton ruokkimisen ja kopin putsailun laiminlyönnistä. Toivottavasti se ei kuitenkaan ollut enneuni.

Minulla on ollut niin paljon sanottavaa, ettei mitään ole saanut tiivistettyä kirjoittaen. Joillakin loputtoman pitkillä maileilla olen lamauttanut ystäviäni kotopuolessa. Odotan ilolla Helsinkiin pääsemistä, koska haluan äidinkielelläni maalata ääneen kummallisia kommervenkkejä, joihin saan jotakin vastakaikua. Täällä yhä useammin saan vastaukseksi välinpitämätöntä hiljaisuutta. Ymmärrän kyllä, ettei juttuihini ole mitään sanottavaa ja harva peilaa tätä möykkymaailmaa samoin kuin minä, mutta toivoisin joskus jonkinlaista keskustelevuutta. Yksinpuhelu toisaalta on ehkä hedelmällisintä, koska mielikuvitustani ei rajata. Voin olla oma joutseneni joutsenlammessa kuitenkaan hukkumatta. Voin kuvitella ja uskoa olevani vaaleanpunainen.

Zürichjärvessä joutsenet nokkivat kummallisia kiviä kuin niissä olisi ollut jotakin syötävää. Olen jäänyt miettimään sitä. Voiko kivet maistua joutsenista jollekin vai olivatko ne vain uteliaita? Joutsenen kaula on niin pitkä että sen voi näppärästi laittaa oman siiven alle piiloon. Siten voi nukkua tuhuuttaa ja kuvitella, ettei kukaan näe.

Olen yhä vain hämmentyneempi perustyytyväisestä olostani, jota on jatkunut jo kuukausia. Minulla on tasaisempaa ja tyytyväisempää kuin vuosiin. Hämmentävää on että välillä jopa lakkaan laskemasta kuinka kauan on ollut mukavaa ja jätän pelkäämättä, että huomenna on pakko olla sitten kaameampaa kuin kaikkina aikoina koskaan aikaisemmin yhteensä. Onko tavallisesti kaikilla näin mukavaa? Toki meuhkaan ja räyhään mitättömyyksistä mielessäni tai saatan spekuloida saksalaisen keittiönsiivousvimman järkevyyttä, mutta minua ei haittaa yksinään möhköily kovastikaan, enkä suhtaudu muutenkaan asioihin ihan aina täysin elämänhalunhukanneesti. Tottuuko tällaiseen?

Eihän minua edes huvita kirjoittaa tänne, kun asiat tuntuvat niin tasaisilta ja tarkoituksellisilta. ainakin välillä. Vapaa-ajan suunnittelusta on tullut elämäni tarkoitus. Naamakirja on myös ehkä elämäni suurimpia sisältöjä. Nettiriippuvuuttani välillä pilkataan. Minusta se on loukkaavaa. Työ on hajottavaa, turhauttavaa, aivoja syövyttävää ja antimotivoivaa, mutta otan senkin "annettuna" ja hoen itselleni, kuinka siistiä on että minulla on paikka, mihin könytä joka päivä.

Olen Helsingissä pyhäinpäivän nimissä ensi keskiviikko-illasta maanantaiaamuun. Aion puhua suomeksi asioista, jotka tekevät teini-ikäisestä arjestani merkityksellisen. Tapaan ihmisiä, joista kuvittelen saavani asioita irti ja jotka antavat minun saada asioita irti. En siteeraa joutsenlaulua, enkä Eino Leinoa. Otan työn alle sisäisen albatrossini ja joutseneni välien selvittelyn. Voikohan joutsenlammessa olla suon silmäke?

jipei dipei

2007-10-19T14:39:00.000+02:00

hyrei hyrei. Onpas kaikki jotenkin kivaa. Taitaa olla nousukausi. Ei huolen häivää. Päivä on huoleton.

Olen suunnitellut tammikuun loppuun asti melkein kaikille viikonlopuille jotain hihei-ohjelmaa. Lähinnä jossakin käymistä ja sensellaista, ettei tarvitse kohdata perjantaisin yksin kotiin menemistä. Hyvä juttu. Matkoja maanikolle. Pakoa möllöttämisestä. Toimistolla haahuiluun ei ole tullut minkäänlaista muutosta, mutta sekään ei kovin aktiivisesti ota minua pattiin. Kummallinen ilmiö. Kai aivoni ovat lopullisesti homeessa tai surkastuneet. Olen suojatyöpaikkojen puolestapuhuja!

Minusta on kiva mennä fondue-tyttösen vieraaksi. Täällä on kyllä jo kylmä ja sateista. Ehkä siellä on lämpimämpi. Ehkä juomme jotain tuhokallista kaakaota lämmikkeeksi. Zü"rich"ien kaupungissa varmaan haisee raha. Jännää. Voin taas todeta viihtyväni paremmin spurgujen kanssa.

Sain muuten jouluksi pitkän loman 21.12.-6.1. olen Suomessa. jännittävää sekin.

Iloisaa viikonloppua! Onko nyt halloween?! huhuuu olen haamu.

ei vielä. se onkin vasta kuun lopussa. huhuuu.

Wie die Biene

2007-10-18T21:20:00.000+02:00

Niin helppoja.
Antakaa mun kaikki kestää.

Kukkia ja mehiläisiä.

Huomenna pörräillään Zürichiin fondue-tytön luo.

Grippe

2007-10-10T23:32:00.000+02:00

Flunssalla ja seimellä on vain yhden kirjaimen ero. Krippe. Grippe. Kai sekin kertoo sinänsä jotain tästä maasta ja vielä enemmän tästä kielestä, millä itseään pitäisi ilmaista.

Olen kaksi päivää köhissyt kotisohvalla. nöf nöf. Melko hyvillä mielin. Oikein hyvillä mielin. Johtuen kai viikonlopun velivierailusta. Oktoberfestien olemus on rehellisen apinamainen. Niin minäkin. Olen kertonut jälleen moneen kertaan olevani apinan ja papukaijan risteytys. Eihän kukaan voi sanoa olevansa vain rehellisesti kykenevä oppimaan kieliä. Juurikin yhdeksän kuukauden kohdalla huomaan yleensä pääseväni kielellä aidolle itseilmaisun tasolle. Tasolle, jossa minua ei alituisesti ota päähän vivahteiden vinouma. Kai se on toisaalta turtumista. Kieltäni ihmetellään. Olen affe-apina ja pirjo-papagei. En tosin tiedä, miten papagaia kirjoitetaan. Papagei. papahomo? Välillä taas taannun seimitasolle, enkä osaa edes omaa äidinkieltäni.

Laskettu aika. Yhdeksan kuukauden kohdalla yleensä myös aina huomaan jo suunnittelevani muuttoa jonnekin muualle. Se tulee kuin itsestään vaikka sitä ei aktiivisesti suunnittelisi. Suunnittelen joko muuttoa suureen kaupunkiin Mynkkilän humuun tai sitten ylipäänsä paikan vaihtamista. Onneksi olen niin leppoisa tyttönen nykypäivänä, että varmaan harkitsen tekojani aina hiukkasen enemmän kuin joskus aiemmin. Mikäs tässä möllötessä. Olkoon Krippe tai Grippe.

Minulla ei ole pirua merrassa, mutta sitäkin enemmän vieheitä vireinä. Minua naurattaa. Veljelläni on kummallinen vaikutus minuunkin. Hymyilen vain. Kai se on luottamusta siihen, että voi olla vaan. Asiat suttaantuu, jos sikseen. Siimat menee solmuun, jos niikseen. Ei auta kuin kokeilla. Katsoisin apinamaisena ihmisenä ihmisapinan kehitystä kauniina kehityskaarena kohti kansallispukuun pukeutuvaa kultivoitunutta akateemisesti sivistynyttä itseään kunnioittavaa yksilöä. Mikä paradoksi.

On aika päästä ihmisten ilmoille. Sohvalla sikiöasennossa koin olevani vähintäänkin seimessä kuin aasi ja flunssassa kuin liian pitkään juhlinut papukaija. Oli aika hiljentää ja olla puhumatta sanaakaan päiväkausiin.

Ai niin

2007-10-02T22:57:00.000+02:00

Minkäänlaista salakieltä puhumatta: Kaikki on älyttömän hyvin.

Business casual

2007-09-27T21:23:00.000+02:00

Dresscode: smart casual

Kauppatieteitä ja markkinatutkimusta. Sattuman kauppaa.

Aavan meren tuolla puolen jossakin. Sitä on vaikea pukea tarinaksi tai edes yhdeksi kokonaisuudeksi. Oma maani ja oma kaupunkini saa minut usein tajuamaan sattuman kautta asiat, jotka kuitenkin aina unohdan. Minulla ei ole muistuttajaa. SmartTerminal. Terminaalivaiheen havahtumiset.

Jossain vaiheessa on pakko myöntää, mikä on oikein ja mikä on väärin. En voi kuvitella, että tämä on ikuinen vitsi ja sarkastinen katselmus. Jotkut asiat ovat ihan oikeasti vakavia ja niihin kuuluu kai se, että hindulaisuudestani huolimatta uskon, että minulla on vain yksi elämä, jonka voin ryssiä vain minä itse. Minulla on sellainen olo, etten ehkä halua ryssiä niin paljoa.

Haluaisin, että minua muistutetaan tästä.

On terminaalivaiheita, joista on otettava ajatustasolla sen verran kiinni, että se veisi eteenpäin. Terminaalivaiheista eteenpäin edistävimpiä oli kai osakseen sekin, jonka heittelemänä loikkasin tähän makkaramaahan. Se on ollut tähän asti tämän yhden erätauon paras pätkä. Parhaita ratkaisujani koskaan. Kaiken takana ja silloisen terminaalivaiheen hokemistani kantavimpia oli myös sekin, ettei parilla vuodella ole mitään väliä. Yhden ihmisen elämällä ei ole niin väliä. Parhainta kaikessa on se, etten ole kahteen vuoteen ollut näin järkevässä tilassa. Oloni on tulevaisuuteen uskova ja asiota kokonaisuutena käsittelevä. Olen päässyt vaiheeseen, jossa uskon, ettei kaiken loppuminen olisi parasta. Olen ottanut lungisti ja asioita käsitellen jo monta kuukautta. Koska näen kaiken jatkuvan, haluan tehdä jotakin sellaista, joka vie eteenpäin. Se ei ole nyt, eikä se ole ehkä parin kuukauden aikana, mutta luulisin että tulevan vuoden sisällä olevaa. Odotella möllötellen, että asioita tapahtuu ja pystyn olemaan ok.

Pointtini, josta haluan minua muistutettavan on se, että haluan tehdä jotakin, joka on minua. Jotakin, jonka jollakin tavalla haluan allekirjoittaa. Sitä ei ehkä tapahdu, mutta haluan tavoitella sellaista. Ways to fail: wish for a comfortable life, too strong personality, own ambitions.... En allekirjoita. Minulla on kaikki avaimet failureihin. Minusta ei ole kapitalistisotilaaksi. Minusta on kapitalistiksi ja minusta smart casualiksi, mutta minusta ei ole sotilaaksi. Rykmentin murheenkryyni. Niin sanoi isäni, eikä tiennytkään osuvansa ytimeen. Toivoi, etten aina ottaisi koko pataljoonan paineita. Väitin, etten otakaan. Koitan käsittää ensin rykmenttini.

Työ ei ole minä. On joitakin asioita, jotka menevät liian pitkälle. Joku raja tuli eteen. Tämä ei ole sitä, mitä minä haluan tehdä. Tämä ei ole sitä, mitä minä olen tai voisin olla. Eteeni heitti Helsingin hassu sattumahetki myös ihmisen, joka tuntee minut jo vuosien takaa eri tavalla kuin kukaan muu. Sain kuulla, kuinka käsittämätöntä on, että pieni pääni on ostettu. Selittelin aikani. Perustelin ja pyörsin. Tämä on parasta, mihin terminaalivaiheesta pääsin. Terminaali on parempi kuin satama-allas. Aion pyrkiä laivaan asti. Siihen menee tovi ja minä olen malttavainen odottamaan. Merille en enää lähde ilman kunnon tutkaa. Tyhjiä lupauksia. Sain vain yhden oikean ohjeen: älä tapa sun totuudentorvea. Majakkamamma sen sijaan käski olla ajattelematta.

Kaikkea minun ei tarvitse allekirjoittaa. Käsitän senkin. Arjen puuhastelut kuitenkin osaltaan pitää olla jollakin tavalla ajatuksiini sopivia. Joku takana vievä ajatus pitää olla. Se ei voi olla "to make business", eikä se voi olla sitä, että minun tarkoitukseni on olla muille "easy to manage". Olen toki tiennyt sen jo alusta asti ja ennen alkuakin ja idea olikin vain kokeilla hetki, miltä se tuntuu. Idea on sama kuin se, etten aio haukkua amerikkaa paikkana ja maana niin syvään helvettiin kuin haluaisin ennen kuin olen nähnyt ja kokenut paikan itse. En mieli rapakon taa kuin korkeintaan turistina, joten jätän sen totaalisen herjaamisen siis ehkä iäksi. Amerikkalainen johtamistyyli kuitenkin sai minut tajuamaan enemmän kuin mikään aikoihin. Kiitos siitä. Pidättelin itkua useassa tilanteessa, joissa ympärilläni olevien ihmisten silmissä kiilui urasuunnittelun hurmos ja dollarin kuvat. Osan silmissä ei kiilunut mikään vaan mukava "mä vaan oon"-elämä. Olen ehkä kateellinen kummallekin tyylille, mutta minua ei voi vaihtaa.

Olisi syytä tai varsin veikeä vaihtoehto koittaa elää oman arvomaailman mukaan. Arvailun varassa on vaikeaa ja ehkä arvotontakin. Ässäarpa. Lottovoitto syntyä Suomeen. Moukkamairen tuuria.

Sattuman sekoittamassa pakassa sain myös kuulla ikäiseni ystävän ystävän makaavan halvaantuneena teholla yhden hetken kohtauksesta. Kohtaukset ja hetket tulevat äkkiä. En halua sellaisena tajuavani tehneeni vuosi tolkulla jotakin käsittämätöntä, jonka kanssa käyn päivittäisen arvokeskustelun ja totean olevani maailman tekopyhin netwörkkääjä. En halua olla poissa ihmisten luota. Minun juttu on arjen meuhkaaminen ja kaiken kohinan kälättäminen. Sille on oma vissi yleisönsä, joka jostakin syystä kestää sitä. Minkään itsensä myymisen osa-alueen nimissä en halua ulkoistaa itseäni siitä, mikä on minun juttu. Minusta ei ole uraihmiseksi sen amerikkalaisessa merkityksessä. Minä olen meuhkaaja, joka voi siinä sivussa tehdä jotain, millä ansaitsee päivittäisen leivän, jotta jaksaa taas meuhkata vaikka siitä, onko luomuleipä oikeasti luomua vai vaan iso huijauskeino. Olen hirveän hyvä urailussa ja monessa muussakin, mutta ikuisesti ei voi tehdä sitä, mitä käsketään vain siksi, että niin on tehnyt koko tähän astisen elämän muutenkin. Ura on alku ojalle, joka johtaa suohon. Silmäkkeestä ei pääse enää. Iso setä sanoi, että "sinussa on potentiaalia" ja antoi käyntikorttinsa. Meinasin oksentaa pöydälle. Lupasin itselleni koittaa muistella myöhemminkin sitä fyysistä tunnetta, etten unohtaisi itseäni. Hoen itselleni ja uskonkin olevani parhaassa teini-iässä, mutta käsitän vähitellen, ettei se jatku ikuisesti. Teini-iässäni toki on perusta potentiaalille.

En tietenkään voi tehdä hätiköityjä ja intuitiivisia ratkaisuja, koska se ei "näyttäisi hyvältä ceeveessä", mutta käsitän tovin odottelun jälkeen muun tavoittelun voivan olla varteenotettava vaihtoehto. Pelkään kuitenkin et ei oo pokkaa ja jämähdän. Onhan minussa potentiaalia. On myös hyvä, että on tämä koti.

Pienessä omassa kylähelsingissäni törmäsin kaikkeen, mihin halusin reilun viikon aikana. Sitä ei edes tarvitse suunnitella. Käsitän, ettei arki ole sitä vaan synkistä synkintä sielläkin. Silti on asioita, joissa en osaa käsittää sattumaa tai nähdä kokonaisuutta. Todennäköisyydet tapahtumille ovat liian pieniä ollakseen totta.

Sattumaa. Satumaa.

Saduistani jää unholaan varmasti jo huomenna moni. Paluu on aina paha äitipuoli.

Monday Funday

2007-09-17T14:00:00.000+02:00

Olen koittanut olla jatkuvasti tämän päivän aikana miettimättä, miksen saanut tätä maanantaita vapaaksi ollakseni kuluneen viikonlopun Suomessa kokkareilla ja muissa kissanristiäisissä. Olen koittanut olla miettimättä, mutta kysymys iskee tajuntaani kuin sapeli keskimäärin kymmenen minuutin välein. Minua ei oikeastaan edes kiukuta, mutta kuten muutkin elämän suuret kysymykset, saa se minut ymmälleen ja passivoitumaan. En ole tehnyt töitä koko päivänä, koska minulle ei anneta sellaisia. Olen viettänyt aikaani naamakirjassa ja muilla tärkeillä nettisivustoilla.

Ehkä kaikella on tarkoituksensa. Viikonloppu oli kuitenkin melko onnistunut, lämmin ja aurinkoinen. Sain valaistuksen vuorivaelluksella.

Olen jatkuvasti kuluneen vuoden ajan miettinyt erään poliisisedän sanoja. Pollarisetä oli luennoitsemassa neuvontaopin kurssilla viime syksynä. Hän kertoi, kuinka pitkäaikaisvangin yhteiskuntaan sopeuttamisessa on onnistumiselle kolme vaihtoehtoa: vahva uskoontuleminen, todella vahva rakastuminen tai sitten se kolmas: kuolema.

Olen miettinyt näitä kolmea yhteiskuntaan sopeutumisen vaihtoehtoista tapaa täällä Saksassa kovasti. Kerran jopa aloitin postauksen tännekin otsikolla "jumala mielessä, housut jalassa". Syksy osoitti silloin ensimmäistä kertaa tuloaan ja minulla oli pitkästä aikaa hameen sijasta housut jalassa töissä. Mietin mihin uskontoon höyrähtäminen sopisi minulle parhaiten. Kylmän ja kalsan iskiessä pohdintani aina kiivastuu. Jätin postauksen julkaisematta, koska siitä oli mielestäni liikaa rienauksen tuntua. Arvostan kaikkien uskoa, enkä halua ironiallani loukata ketään. Haluaisin osata uskoa, mutta kyseenalaistan liikaa.

Helpoiten toteutettava eli viimeinen pollarin mainitsemista vaihtoehdoista ei kuulu lähiaikojeni suunnitelmiin, joten sille ei nyt viitsi uhrata liikaa ajatuksia. Olen sen verran normitilassa, että jopa suunnittelen tällä hetkellä mielummin siskoni häitä kuin omia hautajaisiani.

Rakkauden tilanhan olen jo tässä saavuttanut muuttumalla epätavallisen rauhalliseksi, taantuneeksi, passivoituneeksi ja haaveilevaksi. Kohde vain on puuttunut ja puuttunee jatkossakin, mutta tilana tämä todella on helpottanut yhteiskuntaan sopeutumistani. Välinpitämättömyys ja ystävyyssuhteiden minimointi helpottaa ilmeisesti. En usko, että tämä kuitenkaan on sellaista, mitä pollarisetä tarkoitti, koska rakkaudeltani puuttuu kohde, vaikka ilmeisesti olenkin ollut tuossa seesteisyyden positiivisessa tilassa jo melkein kaksi kuukautta.

Olenkin siis tosissani alkanut miettiä, mikä usko voisi olla ratkaisuni onnistuneelle yhteiskuntaan sopeuttamiselle. Ratkaisu saattoi tulla kuin pelastuksena. Aivan yllättäen. Pakene vuorille. Vuorisaarna. Lauantaina vuorilla sain saarnan ja valaistuksen. Uskon nyt hindulaisuuden olevan minulle oiva ratkaisu yhteiskuntaan sopeutumiseen. Hindulaisuudessahan lehmä on vallan arvostettu otus.

Ruotsalainen sanantuoja lähetti perään oikein viestinkin: "When we talked about a cow's name I hope you didn't feel offended. After that Henrik said that he didn't know that Maja (Swedish spelling) was a common Swedish cow name I had to look it up and found out that it is the 5th most common name in Sweden (http://www.svenskmjolk.se/templates/News____776.aspx)

But Maja is also in the top of given names to baby girls so be proud and have a good Sunday in the sunshine.

Svensk Mjölk - Den 2 juli firar vi Rosa – Sveriges populäraste ko

http://www.svenskmjolk.se/templates/News____776.as...

Luulen hiukkasen, että länsinaapuri koittaa tässä virittää jonkinlaista vispilänkauppaa. Minulla ei ole mitään käsitystä tuollaisista kaupoista tai viitsimistä edes harkita, miten tällaisissa tilanteissa pitäisi toimia. Olen paljon parempi kaulinten ja sähkövatkaimien kanssa. Minä vastasin ilahtuneeni lehmävertauksista, koska lehmä on lempieläimiäni (heti etanoiden jälkeen), vaikken olekaan hindu. Eiväthän etanat ole mikään perinneruoka Ruotsissa kuten ravut? En maininnut rapuja mitenkään, etten vaikuta innokkaalta. Tänään vasta tajusin tämän uskoratkaisun viestin, joka yllättäen saapui elämääni Baijerin vuorilla. Maijan sopeuttaminen baijeriyhteiskuntaan käy lehmänselkämäisesti, mutta kohti hindulaisuutta ja valoa.

Lennähdän valon sijaan illalla Helsinkiin.

Lopputekstit (?)

2007-09-13T16:56:00.000+02:00

Eipä tarvitse näitäkään enää miettiä päivät pitkät. Maa paistuu tutkijoiden mukaan joka tapauksessa steriiliksi kivikasaksi. Haluaisin seurata elämän kiitoradallani V391 Peg b:n esimerkkiä.

Alkutekstit

2007-09-11T22:40:00.000+02:00

Kaunista musiikkia ja hiljaa ruudulle ilmestyviä pääroolien esittäjiä.

Tänään sain vauvauutisen! Lätkävaimo on muuttunut barbababasta mammaksi. Minulla oli niin suuret kylmät väreet, että otin ja soitin kaukolinjapuheluitakin työlaskuun uudelle suomilapselle Norjaan. Se oli vähäsanainen, mutta rooliinsa ihmeen tyytyväinen. Äitinsä kertoi minulle sen liikkeistä ja naamarista.

Kaunista musiikkia, roolinimikkeitä ja niin paljon parempi mieli. Sadekin taukoilee.

Tulin kotipihaani hikisenä urheilun jälkeen ja sain yllätyskutsun syömään suomalaisten ja jetsetihmisten kanssa. Israelilainen naapuri kutsui minut mukaan tapaamaan suomalaisia kollegojaan. Minulla oli kivaa. Moukkamairen tuuria. Uusia rooleja. Näyttelijöistä oskarin saa naapurini, jota olen jo kauan pitänyt niin mukavana. Naapuruussuhteemme perustuu pesukoneongelmiin ja kierrätysvihaan. Moikkaustuttavuutemme on jatkunut helmikuusta ja pääsi vasta nyt tälle tasolle. Amit poistuukin maasta jo kuukauden päästä. Parempi myöhään. Kierrätysviha on herännyt meissä, koska talossamme se aiheuttaa lähinnä hajuhaittoja, eikä varmasti mitään ympäristöystävällisyyttä.

Sivurooleissa on yleensä parhaat starat.

Päästaroista turvallisin ymmärsi auliisti, ettei hänen kannata jatkossa lukea plokiani. Minusta se on hyvä näin.

Tänään me kaikki ansaitsemme Oskarin. Ehdottomasti erittäin hyvän mielen kylmine väreineen. Uusi vauva on nimeltään Oskari. Tuttavallisemmin Osku.

Leffasadetta

2007-09-10T22:36:00.000+02:00

Elämäni elokuvana on mennyt jo niin pitkälle, että lavasteissa sataa kuin hollywood-pätkissä. Olen todistanut tämän aiemminkin täällä baijerissa. Sade näyttää aivan samalta kuin hollywoodin paloletkusateet. Aiemmassa elämässäni en tiennyt moisista näyistä. Sataa kuin esterin persiistä. Rännit roiskuvat ja kohina kuuluu musiikinkin läpi sisään.

Syyssateet ja kymmenen asteen lämpötila ovat tuoneet epäelokuvamaisen tunnelman. Vettä virtaa kyynelkanavistakin. Pelkään pakokauhuisesti tulevaa talvea. Minulla on huijattu olo. Täällä kesän piti olla pitkä ja ihmeellinen. Lokakuunkin vielä lämmin ja ihana. Jo viimeviikolla huomasin käteni olevan kestojäässä, kuten aina talvella. Tänään niitä onneksi lämmitettiin. Jatkuva vilu ja tajuaminen siitä, ettei kesä kestä ja pidä minua lämpimänä.

Olen tyytyväinen, että arjen päivissäni on tuttu ihminen, joka nauraa ja on peruspositiivinen. Minulla on perusturva. Siitä on ollut iso ilo. Vieläkin se tosin tuntuu hassulta sattumalta. Arki kuitenkin on uuden asteen turvaisampi. Ongelma liittyy vain tähän urputuskanavaani. Tänään olisin voinut kirjoittaa jo tarinatulvan moneen otteeseen. En voinut. Näin myöhään oli nyherrettävä kaatosadetunnelmaan, että taivuin. Tämä on minun ainut väylä olla rehellinen. On ollut jo pian kolme vuotta. Ainoa väylä, missä en ala samassa lauseessa pyytämään anteeksi sitä, että olen rehellinen. Pyytämään anteeksi sitä, etten hymyile jatkuvasti vaikka minulla ei ole mitään syytä olla mutrusuu. Minun on pakko pystyä pitämään tämä laskusaavi ilman mitään sensuuria.

Ongelmani on se, että uusi/vanha tuttu ihmiseni joskus käsittääkseni on lukenut tätä sontaani. En voi olla enää rehellinen. Pyydän olemaan lukematta tätä tai olemaan noteeraamatta meuhkaamiseni sisältöä. Varmaan puolen tunnin päästä elämäni on taas suuri lottovoitto ja minä maailmani valtias. Olen luonnevikainen ja vaikea ihminen. Onneksi siitä ei tarvitse kärsiä omasta tahdostaan muiden kuin minun. Kuukausipalkka on siitä hauska, että sen nimissä kestää monenmoista.

En tiedä, koska kiittämättömyyteni rangaistukseksi saan ämpärillisen paskaa niskaan vesisateen sijaan. Luulin sen tapahtuneen silloin kun paavopolvi mulahti ulos. Luulin, että joskus oppisin rangaistuksistani. En vain opi. Ulisen vain ja toivon joskus kykeneväni kertomaan asioista. On jotenkin hupaisaa, että haluan olla olemassa ja katson omaksi velvollisuudekseni ulista tänne tätäkin paskaa. Muussa tapauksessa möykytän kaikkea ja sitten lentelee paavot, ollit ja varmasti kaikki muutkin ruumiinjäsenet. Mailata en voi, koska pelkään, ettei kukaan vastaa. Tähän en voi odottaa vastausta.

En koskaan opi. Minua sattuu joka kerta enemmän, kun annan puhelinnumeroni, eikä kukaan soita. Edes takaisin. Lähettäisi edes viestin, että olet ruma ja tyhmä ja paskapäinen ulkomaalainen hölmo. Se olisi ihanaa. Haluaisin olla tyhmä ja ruma. Olen halunnut aina olla tyhmä, sen jälkeen kun tajusin, etten välttämättä ole täydellisen absoluuttisen älyvapaa.

Tajusin tänäänkin, ettei mikään ole muuttunut sitten päiväkoti Pihlajan aikojen. Kahvitauolla tuli puheeksi päiväkodit. Tosin kyseessä oli kollegan lapset. Kerroin, kuinka kivaa oli päiväkodissa. En koskaan halunnut lähteä pois. Kerroin kuinka kivaa meillä oli Ompun kanssa jäynäillä muita lapsia, koska olimme ainoita, jotka osasivat kirjoittaa ja lukea. Muistan, kuinka turhauttavaa, hajottavaa ja raastavaa oli istua paikallaan kun eskarissa tehtiin jotakin pöllömäisiä värityskirjatehtäviä. Me istuimme Ompun kanssa usein käytävässä arestissa. Kerran kirjoitin koristejäähileeseen "ope on paska". Siitäkin tarinasta on tullut hyvä läppä, mutta minua itkettää vieläkin se vääryys joutua käytävään häpeämään sitä, että olin tehnyt liian paljon tehtäviä. Paska oli viisi-kuusi-vuotiaana aika voimakas sana. Luulin olevani muita lapsia tyhmempi, koska minusta ne tehtävät olivat jotenkin aivan epäloogisia. Tänään oloni oli aivan sama kuin päiväkodissa. Tein apinamaisia väritystehtäviä ja ihmettelin, olenko jotenkin tyhmä kun en osaa enää arvostaa sitä, että voin vain ylipäänsä viettää aikaani jossakin minulle määrätyssä tilassa.

Minä tarvitsen päivittäistä aivotyötä. Tästä ei tule näin mitään. Olen nyt liian kauan ollut totaalisesti aivot homeessa. Sitä ennen olin vain ehkä osa-aikaisesti siinä tilassa. Onhan se lyhyt aika, jos pitää elää yli 80 vuotta. Nyt vain alan olla äärirajoilla, koska aurinko ei enää lämmitä.

Halusin koko päivän kyetä olemaan ajattelematta yhtään mitään. Olen halunnut sitä viimeiset neljä kuukautta aktiivisesti. Sitä ennen olen halunnut sitä passiivisesti noin kuusi vuotta. En usko, että on hyvä huomata tässä ihanassa teini-iässäkään jälleen useammin ja useammin toivovansa voida olla mahdollisimman pitkiä aikoja aivot nollassa ja toivomatta elämältä yhtään mitään. Mitä pidempään koittaa olla ajattelematta, sitä enemmän ajatukset kiertävät kehää. Haluaisin kyetä kuollettamaan aivotoimintani aina väliaikaisesti kuten muutamaksi kuukaudeksi ilman, että aivoni homehtuvat. Haluaisin kuitenkin säilyttää kyvyn tehdä jotain, jos tulee tarve. Pelkään, että menetän kaiken vähänkin, mitä on jäljellä. Pelkään, ettei minusta ole kohta enää edes syömään lihapullia kokonaisina, jos en saa jotain aivotyötä. Se oli yksi syy miksi jouduin tarhassa käytävään häpeämään. Minulla oli suurempi suu kuin muilla.

Anteeksi rehellisyyteni.

Onnellinen olen siitä, että minua helpotti tämä meuhkaaminen. Tyytyväinen olen siihen, että yhä useammin ja jopa päivittäin olen nykyään peruspositiivinen ja laulavainenkin. Ne ovat hyviä merkkejä. Toivotaan, että kestän talven yli. Kenellekään en ainakaan anna puhelinnumeroani. Niitä pettymyksiä en kestä talviaikaan. Kesällä voi vielä laulaa ja kuvitella hyväksyvänsä sen, että on ihan ookoo vaihtoehto kuolla yksin.

Juhlakuumetta

2007-09-07T16:15:00.000+02:00

Aatto on juhlista jaloin. Itse juhlat yleensä ovat vain sivuseikka. Odottaminen ja pohdinta tuo yleensä paljon enemmän.

Täällä suunnalla nahkahousut latailevat Oktoberfest-vimmaan. Oletusarvoni noille juhlille on lähinnä pessimistinen kuvitelma valtavan ahdistavasta ihmistungoksesta, vaikeasti saatavasta oluesta, huvittavan näköisistä huuto-oksennuskännissä olevista ihmisistä savuisissa ja karja-aitausmaisissa halliteltoissa. Onkin parempi keskittyä lataamaan. Ostin Dirndl-mekon eli nahkahousunhoukutinkoltun. Saan siitä valtavasti hupia ja sarkasmihuumoria. En voi uskoa toteuttaneeni pahinta pelkoani ja hupivitsiä, mutta näin on kuitenkin tapahtunut. Kaiken lisäksi minusta siinä mekossa on oikein mukava olla. Asiat muuttuvat. Pian varmasti syön elokuvateatterissa nallekarkkeja ja huuhdon ne alas oluella.

Onneksi työnantajani on huolehtinut siitä, etten pääse mukaan mihinkään niistä juhlista, joihin olen lataillut jo pidemmän aikaa. Minua viskellään kuin jauhopussia. Ihan kiva. Joku päättää, mitä elämässäni tapahtuu. Olen niin vittuuntunut aikataulutuksen kusemiseen, etten viitsi edes aloittaa. Olen muhinut tätä vitutusta tästä teemasta nyt reilun viikon.

En pääse itse paikalle omiin Maanikon Manala -juhliini, koska en saanut kahta päivää vapaaksi. Olin pitänyt sitä itsestäänselvänä. Juhlat ovat siellä kuitenkin ja aion ilmoittaa niistä, koska sen tilan varaaminen ei mitään maksakaan. Joudun tuon viikonlopun sijaan olemaan aiemman viikonlopun Suomessa. Sillon täällä olisi oktoberfest-pöytä varattu lauantaina ihmisten kanssa, joita tunnenkin ja lisäksi maanantaina työporukalla koko työpäivä Oktoberfest-juhlaa. Olen silloin Suomessa. Menen sitten seuraavana viikonloppuna todistamaan Oktoberfestien Italia-viikonlopun, jonne ei kuulemma vaaleaveriköiden kannata mennä, jollei halua jokaiseen raajaan kahta italiaanoa roikkumaan. En saanut myöskään yhtä vaivaista maanantaita vapaaksi, jotta olisin voinut olla kaksi viikonloppua Suomessa. Tykkään muutenkin latailla juhliin ja sitten mököttää, kun juhlat ovat kohdallani. Ohi ne menee kuitenkin.

Tulen maanantai-iltana 17.9. ja sitten minua "koulutetaan". Viikonloppuna käyn kai mummulassa. Jos olisin saanut olla aiemmankin viikonlopun, voisin ehkä tykätäkin käydä kotona. No on ihan hyvä käydä tuonkin verran. Voin ainakin soittaa puhelimella halvemmalla kuin täältä. Maanantaista keskiviikkon 24.-26.9. olen vankina jossain Kirkkonummella yötkin joittenkin "nuorten menestyjien" keskellä. Ehkä pidän siellä sitten omat henkilökohtaiset oktarini.

Olen jo pari kertaa hyväksynyt tämän, että 30:stä lomapäivästäni olen saanut pitää tähän mennessä kuusi ja nyt on syyskuu. Elämäni kuitenkin lipuu ihan yhtä lailla ohi huolimatta siitä, missä maassa olen ja kenen kanssa tai onko mitään juhlia vai ei. Seinää voi tuijottaa missä vaan ja netissä roikkua kuitenkin. Ei kai sitä kannata mitään odotella muuten kuin sen odottelun vuoksi. Itse tapahtuma on kuitenkin pettymys. Pessimisti ei pety, ja lisäksi käsitän onneksi kuitenkin, ettei minun jokapäiväisistä liikkeistäni kukaan ole tietoinen muutenkaan. Kuitenkin juuri nyt minulle tuli lohduton tarve urputtaa ja meuhkata tästä käsittämättömästä vääryydestä, eikä minulla ole muuta väylää purkaa tätä. Minulle tuli myös tarve raportoida päivämäärineen kaikkineen milloin olen missäkin. MINUA VITUTTAAAAAAAAAA

Toki jotain, mitä minulta ei vielä ole pilattu: Veljeni osti lennot viimeiselle oktoberfest-viikonlopulle to-ma, ja sillon aion ottaa perjantain vapaata tai lopputilin. Launtaina 6.10. on myös kuuluisat mutanttipileet, mutta veljeni ei lupautunut lähtemään mukaan. Hauskaa kuitenkin.

Olen lakannut odottelemasta jo monenlaista elämältä. Kaljanjuonnin odottelua minulta ei kuitenkaan niin vaan viedä. Haistatan kaiken ruman työnantajallani ja juon kaljaa kostoksi hyvällä lykyllä jo tänään, pahimmassa tapauksessa vasta huomenna.