6.12.10

Oh Tannenbaum!

Alan olla joulunodotuksen kliimaksissa! Juurikin siinä vaiheessa, kun innostaa ja poskia punehduttaa, mutta kyllästymisestä ei ole vielä häivääkään!

Ei sitä itse tajuakaan, missä nuo elämän kulmakohdat ohittuu. Jossain vaiheessa on vain naksahtanut ja leivon pipareita laulellen ja askartelen kortteja. tidii. viri viri tööt tööt. Eipä ole kauaakaan siitä kun joulu sai vain ihon kananlihalle kinkkumaisuuden sijaan. Kummastuttaa. Yhtä vissi kuin suomineidon silmät ovat siniset, on meikän sielu sinivalkoinen tänään mustavalkoisuuden sijaan. Illalla aion olla nationalistinen hullu ja toivottavasti kaiken onnen hehkunkin rinnalle löytäisin jotakin sielukkaan tummaa murhetta podettavakseni. Ihmeitä näitä, joulun taikoja. Ainakin poltan kynttilöitä.

Viikko Suomen valkeassa pakkasmaisemassa oli vänkä. Näin myös joulun tähtiä eli ihkuli pihkuli ihmisiäni monia. Mustavalkoiseksi sanoisin kylläkin sitä pimeän kaunista maisemaa. Sinivalkoisuutta on kaiveltava. Palasin torstaiyönä pahasti myöhästyneellä koneella. Saksan oli sekoittanut lumi ja Suomen lentoemojen lakko. Osasin hihkua kotiinpaluutakin, koska täälläkin oli taikatalvi ja oikeat kinokset! oikein riemusta kyllä ratkesin sunnuntaina kun päivä oli vielä valoisa neljän aikaan startatessamme joulumarkkinakierrokselle. Ikuiseen pimeyteen sai pätkän lisää. Lauantaina paistoi aurinkokin, vaikkakin kyllä katselin sitä vain ikkunasta ja toisella silmällä uunissa paistavia pipareita.

Onnea Suomi!
Täällä soi toimistotytön head setin kuulokkeista kaikuu www.jouluradio.fi ja myhäily on silmiinpistävää. Odotan jotain isänmaallisuutta kuulevani, mutta tähän asti on tullut vaan kulkusten kilinää.

Nyt tulee räntää ja vettä taivosta sinisessä hetkessä. Näen siis vielä valkeaa jämää maassa ja taivaan värissä sinisen. Vaaleanpunaisilla laseilla värit vaihtuu kuin taikaiskusta. Suomi oli minulle ihanainen, mutta hurjasti hektinen. Taidan olla mummoutunut ja mukavasti mieltynyt tähän omaan arkeeni. Tältäkin voi näköjään tuntua paluu Suomesta. Johtunee siitä, että paluu jouluksi on lähellä ja siitä, että olen vähän viri viri tööt väsynyt. On hyvä olla. Mikään ei ole sitä miltä näyttää: opin että suomineidossa on jotain TURKULAISTA (menee pohja kaikesta ja joulumielikin häiriintyy).

Oh Tannenbaum saksaksi oli muuten eka kappale, jonka kuulin jouluradio.fi:sta pistäessäni sen päälle. Se nauratti, koska ukolla oli vahva suomiaksentti. hehe.

0 comments: